Välitin 1980-luvulla brittiläisestä synapopista melkein yhtä vähän kuin välitin saman vuosikymmenen heavy rockista. Molemmat sopivat hyvin nenänvarttapitkinkatsottaviksi musiikkityyleiksi. Kun YLE lähetti Live Aid -konsertin kymmenvuotisjuhlan kunniaksi muistaakseni lähemmäs yhdeksäntuntisen tallenteen päivän konserteista, äänitin koko hoidon vastikään korsolaiselta kirpparilta hommaamalleni videonauhurille ja, yllätyksekseni, huomasin kelaavani nauhaa varsin taajaan Ultravoxin kahden laulun osuuden kohdalle. ”Dancing with Tears in My Eyes” oli vallan mukava ralli, mutta ”Vienna” kasvoi kerta kerralta yhä hienommaksi lauluksi.
.
.
Soitinhistoriasta kiinnostuneille hieno kasaridetalji: laulaja/kitaristi/lauluntekijä/kosketinsoittaja Midge Ure soittaa pätkän lopulla Emulator II -nimistä kosketinsoitinta, joka oli jotakuinkin ensimmäinen edes normaalin ammattimuusikon budjettiin mahtuva (ja keikalle roudattavissa oleva) sampler-kosketinsoitin. Sen etupaneelista erottuu kaksi asemaa laitteen tallennusvälineille, 5,25 tuuman lerpuille, joille mahtui 360 kilotavun verran dataa.
(Nykysamplereiden soundipaketit yltävät tuonne giga- ja teratavujen luokkaan…)
Midge Ure on kiinnostava hahmo. Hänen uransa lähti käyntiin 1970-luvulla Slik-nimisessä poikabändissä, jonka oli tarkoitus nousta kilpailijaksi suositulle (toiselle) skottibändille Bay City Rollersille. 1980-luvulla hän soitti Ultravoxin ohella mm. Thin Lizzyssä ja sävelsi Boomtown Ratsin laulajan Bob Geldofin kanssa *Aid-levytykset ja -konsertit käynnistäneen ”Do They Know It’s Christmas?” -singlen. Sittemmin hän on tehnyt myös akustista, kelttiläisvaikutteista keikkaa: Tällaisella setillä hänet nähtiin joskus 1990-luvun lopulla myös Tokoinrannan Huvilateltassa, jossa hän teki jotakin mitä en olisi osannut odottaa, enkä olisi uskonut hänen onnistuvankaan jos olisin osannut odottaa: soitti huikeankauniin akustisen version ”Viennasta”.
