Ensiksi on todettava, että Peter Jackson mokasi aloituksen. Hobitti – Odottamaton matka -elokuvan olisi pitänyt alkaa kirjan lailla sanoilla ”Kolossa, maan sisällä asui Hobitti.” Nyt alkuun oli rakennettu Sormusten herran katsojille muistutus kyseisen elokuvatrilogian alkutilanteesta, pian koittavista Bilbon syntymäpäiväjuhlista. Hobitin alkulause tulee vasta myöhemmin, Bilbon kirjoittamaksi kuvattuna, eikä siinä silloin ole yhtään mitään järkeä. Ei hobitille kirjoittavan hobitin tarvitse selittää, miten hobitit asuvat.

Mutta muuten Hobitti-elokuvatrilogian ensimmäinen osa vastasi odotuksia. Suosittelen, että elokuvasta kiinnostuneet käyvät katsomassa sen teatterissa 3D HFR -versiona, koska hienosti rakennetut kuvat ja maisemat ovat oleellinen osa juoneltaan perin yksioikoista elokuvaa. Elokuva-Hobitti on tehty vanhemmalle yleisölle kuin Hobitti-lastenkirja, samanikäisille kuin Taru Sormusten herrasta -kirjan ensilukijoita muutaman vuoden vanhemmille tarkoitettu elokuvatrilogia. J. R. R. Tolkienin melkoisen ohkaisiin henkilöhahmoihin on tuotu hieman syvyyttä, mutta vain hieman: elokuva on perin toiminnallinen ja taistelullinen. Hahmoista jäi oikeastaan parhaiten mieleen Anthony Serkisin digitaalinäyttelemä Klonkku: tekniikka ja sen käyttötaito on Sormusten herrasta kehittynyt, joten Klonkku tuntui todella inhimilliseltä, yhtenä hetkenä ahdistavan pelottavalta ja seuraavana syvää myötätuntoa herättävän surulliselta. Galadrielin hahmo oli minusta yhtä epäonnistunut kuin Sormusten herra -elokuvissakin. Muut trilogiassa näkyneet hahmot (etenkin Gandalf ja Elrond) toimivat tässä prequelissa yhtä hyvin kuin edellisissäkin elokuvissa.

Hobitin lukemisesta on tovi (ja vielä kauemmin vanhemmasta suomennoksesta Lohikäärmevuoresta), joten en muista, miten ison osan kolmesataasivuisen kirjan juonta tämä ensimmäinen elokuvakolmannes haukkasi. Kovin monta suurta taistelua siihen oli sovitettu, ja kovin monta massiivista luolastoa. Seuraavien joulujen alla nähdään, kantaako elokuva koko trilogian mittansa. Ja siitä seuraavien vuosien aikana, kantaako elokuva myös epäilemättä väistämättömät extended editioninsa.

Mutta, kuten sanottu: jos tämän aikoo katsoa, kannattaa katsoa se teatterissa uudella kolmiulotteistekniikalla. Siitäkin huolimatta, että näin pitkän elokuvan aikana kömpelöt 3D-lasit alkavat tuntua perin epämukavilta ainakin minulle, joka joutuu niitä pitämään normaalien silmälasien päällä.

Ai niin, ja psykedeelisempää elokuvakokemusta janoavien kannattaa kokeilla laseja väärinpäin, niin että vasemman silmän linssi on oikealla silmällä ja päinvastoin.

• Tweet
• Pin It