Kitarat ja bassot ovat (usein) kauniita esineitä. Parhaimmillaan puhtaasti funktionaaliseksi ja ergonomiseksi suunniteltu kapine onnistuu olemaan myös visuaalisesti lumoava esine. Fenderin vuonna 1954 julkistettu Stratocaster-sähkökitara tuntuu käsissä miltei omaan kehoon kuuluvalta. Se on kelvannut myös lukuisiin museoihin loistavana esimerkkinä 1900-luvun teollisen muotoilun helmistä. Puu on jo itsessään elävä ja kiehtova materiaali.
En ole ainoa soittamisen harrastaja, joka aina silloin tällöin lainaa kirjastosta tai selailee kirjakaupassa upeasti painettuja kirjoja, joiden pääasiallinen sisältö ovat loisteliaat värikuvat hienoista soittimista. Onneksi niiden ostamiseen ei ole yleensä ollut varaa. (Ralph Denyerin The Guitar Handbook eli Suuri kitarakirja tai pari vuotta sitten suomentamani pienikokoisempi Richard Chapmanin Kitara ovat kyllä muutakin kuin pelkästään kuvia: Denyeristä opin aikanaan 80-luvulla huoltamaan ja hoitamaan soittimiani – sekä modifioimaan niiden yksinkertaista elektroniikkaa.)
Juha Vartiaisen Suomikitarat (readme.fi 2009) kuuluu pitkälti katselu- ja kahvipöytäkirjojen osastoon: kirjassa esitellään kuvin ja sanoin kymmenien suomalaisten soitinrakentajien töitä. Skaala ulottuu klassikoista (Jaakko Noso, Landola) toissa vuonna kuolleen Jussi Ala-Kuhan, Juha Lottosen ja Juha Ruokankaan kaltaisten nykypäivän ammattilaisten kautta innokkaisiin amatööreihin. Upeiden kuvien lisäksi mukana on tietoa soittimien syntyprosesseista – ja ideoita innokkaille soitinrakentajille.
Jestas, että tässä maassa on tehty komeita kitaroita! Melkein nolottaa oman esikoisbassoni pääsy tasaveroisena tähän koti- ja ulkomaisilta levyiltä tuttujen muusikoiden kauloissa roikkuvien soitinhelmien seuraan.
Mutta rakentelun intoa kirja kyllä lisää. Taidan kohta piipahtaa pajalle hiomaan numero kakkosta edeltäjäänsä näyttävämmäksi.
