Kampin uutta kappelia on ylistetty taholla jos toisella. Vaikuttavan näköinen se onkin: muotoilu muodostaa makean antiteesin ympäristön muutaman sadan vuoden aikana syntyneille suorakulmaisuuksille. Tila on hieno sisältäkin: pyöreä, lämmin, kuin muna. Tai kohtu.
Valitettavasti epäonnistunut suunnittelu vesittää kappelin tarkoituksen hiljaisuuden satamana. Paikka nimittäin on kaikkea muuta kuin hiljainen.
Kokeilkaa itse. Käykää sisällä sellaisena aikana, jolloin paikalla on muutama muukin ihminen. Ulkomaailman äänet kyllä katoavat kuuluvilta varsin mukavasti, mutta eihän se mihinkään auta. Vaikka väki yrittää olla hiljaa, yrittää olla kopisematta, suhisematta, sihisemättä ja kahisematta, salin täysin ala-arvoinen akustiikka voimistaa kaikki äänet paksuksi, vellovaksi kohinaksi.
En edes halua kuvitella, mitä tapahtuisi jos joltakulta pääsisi vahingossa pieni pieru. Tai lipsahtaisi vaikka avaimet kädestä lattialle putoamaan. Kyseinen ihminen luultavasti häipyisi koko kaupungista häpeästä hehkuvan punaisena, ikuisesti traumatisoituneena.
Kappelin sisäseinät ovat puuta, akustisesti kohtuullisen hyvää materiaalia, mutta ne on hiottu sileäksi, tasaiseksi pinnaksi, joka synnyttää tilaan täysin hallitsemattomia, kerran toisensa jälkeen kimpoilevia kaikuja. Tilassa on ison hallin pitkä jälkikaiku, mutta pienen tilan akustinen hyökkäävyys. Tilan äänimaisema hyppii silmille erittäin häiritsevästi, ja ulkomaailman vaimentuminen oikeastaan vain korostaa sitä.
Pitkää jälkikaikua kuulee monissa varta vasten musiikille suunnitelluissa konserttisaleissakin, mutta siellä sillä on tarkoituksensa: se peittää joidenkin musiikkityylien soittajien rytmisen lahjattomuuden jälkiä siloittelemalla iskuja pehmeämmiksi, pyöreämmiksi, pidemmiksi ja vaisummiksi. Näin homma toimii (luultavasti aika hyvin) esimerkiksi Musiikkitalon suuressa salissa, jonne en kyllä menisi buukkaamaan mitään rytmisesti haastavampaa tai nopeampaa musiikkia.
Olisin toivonut, että Kampin kappeli toimisi omallakin kohdalla mukavana hiljaisena taukopaikkana kaiken keskustan hälyn, melun ja saastaisen ilman keskellä. Valitettavasti se ei siihen pysty.
Hyvä kuulla, ettei harmita, kun menin siitä ohi ehtimättä viivähtää hiljaisessa kappelissa. Harvoin kukaan resensoi äänimaisemaa, mielenkiintoista!