Malmille on meiltä kävelymatka, mutta sateinen ja jäisen liukas tammikuinen ilta ei erityisemmin houkutellut kävelemään. Kannatti kuitenkin mennä: ensinnäkin nepalilaisravintola Makalun ruoka oli jälleen kerran erinomaista, ja ruotsalaistuneen newyorkilaisen blueskitaristin Brian Kramerin keikka oli mainio.

(kuva Brian Kramerin sivuilta)

Ilta oli saanut otsikon A Tribute to Muddy Waters, mutta Kramer ja suomalainen bändinsä – jotka olivat tavanneet toisensa ensi kertaa samana päivänä – ottivat hommaa pikemminkin Muddyn parhaiden päivien hengen mukaan kuin pitäytymällä tiukasti legendan ohjelmistossa. Kuulimme Muddyn suurta esikuvaa Robert Johnsonia (joka olisi viime vuonna täyttänyt sata vuotta jos olisi elänyt), Muddyn huuliharpistia Junior Wellsiä ja yhden Kramerin omankin bluesin.

Ilahduttavasti Kramer ja yhtye (Tomi Leino – huuliharppu, Eero Paalanen – kontrabasso ja Mikko Peltola – rummut) pysyttelivät myös sopivan viiskötlukuisessa soundimaailmassa. Kramer oli jättänyt säröpedaalit kotiin ja soitteli sekä (magneettimikrofonilla varustettua) dobroa että sähkökitaraa mukavan vanhanaikaisen säröttömänä – sellaisella soundilla joka putkivahvistimesta lähtee silloin kun sitä ajaa vähän rahkeiden rajamaille, muttei niiden yli. Myös hänen soolojensa soittotyyli oli muddymäisen kiireetön ja tiluton. Leino toimi oivana solistiparina ja osasi hänkin olla vetämättä asioita yli tyylin ja epookin. Paalasen ja Peltolan komppi kulki juuri niin kuin pitääkin.

Yleisön Kramer voitti kyllä puolelleen ennen kaikkea leppoisalla jutustelullaan. Vaikka Malmitalo on ”oikea” konserttisali, se on sen verran intiimi tila että esiintyjät ovat väistämättä hyvin lähellä yleisöä, ja Kramer osasi olla juuri sopivan rento ja intiimi. Hyvän mielen ilta, vaikka kaikkien aikojen Muddy-lemppariani (”I Just Want To Make Love To You”) ei kuultukaan.

• Tweet
• Pin It