Minulla oli jokseenkin työteliäs aamu. Erinäisistä syistä hyppäsin jo puoli seitsemän aikaan bussista Kehä I:llä Kivikon kohdilla, vaeltelin kauniita metsäpolkuja ja hiljaisia katuja myöten Kontulaan, kävin ensimmäistä kertaa jotakuinkin 32 vuoteen uimassa Kontulan uimahallissa ja palasin kotiin aamiaiselle.
Tällä pihalla olen viettänyt melkoisen osan lapsuuttani ja nuoruuttani. Nurmikon keskeltä vaisusti pilkottava kallionpinta on se, mihin kolhaisin polveni alle kymmenvuotiaana. Arpi näkyy vieläkin, jos tarkkaan katsoo. Kuvaa ottaessani selkäni takana oli rappu, jossa perheemme asui seitsemisen vuotta, vähän takavasemmalle on rappu jossa asuimme sitä ennen kuutisen vuotta. Leikkikentällä oli yksi tutunnäköinen kiipeiluteline. Keinut ovat samalla paikalla kuin ennen, mutta kehikot on vaihdettu 1970-luvun jälkeen. Puut ovat kasvaneet melkoisesti.
Reissun tarkoitus ei kuitenkaan ollut nostalgia. Olen päättänyt sijoittaa Muurahaispuun päähenkilö-kertojan asumaan johonkin niistä neljästä talosta, jotka jäävät kuvan oikean laidan puiden ja niiden takana olevan ala-asteen koulun tuolle puolen. Minä kävin kansakoulun kaksi ensimmäistä luokkaa ala-asteen paikalla olleissa parakkikouluissa. Kertoja on suunnilleen minun ikäiseni, ehkä hän on tuntenut minut ainakin ulkonäöltä. Hänellä on (ainakin tässä vaiheessa) sama etunimi kuin yhdellä alaluokka-ajan kaverillani, joka asui samoissa taloissa, mutta hän ei ole sama poika. Nimi oli siihe aikaan varsin yleinen (enkä ole vielä todellakaan varma, että pitäisin sen).
Varhaisen kevätaamun Kontula oli kaunis, rauhallinen, suorastaan seesteinen, mutta samalla elävä ja inhimillinen. Ihmisten kaupunginosa. Voisin hyvin kuvitella asuvani siellä – tai voisin, ellen sattuisi viihtymään niin loistavasti nykyisessä kodissani. Harkitsen kyllä vakavasti käyväni asuntoesittelyssä valitsemassani taloyhtiössä, jos sattuu silmiin sopivankokoinen asunto, mutta en ostaakseni sitä vaan ottaakseni tuntumaa siihen, millaisia talon asunnot ovat nykyään. Kävin kyseisissä taloissa viimeksi 1980-luvun alussa, jolloin ainejärjestötoverini asui siellä. Ehkä olisi aika päivittää muistikuvia myös talon sisätiloista.
