Anoppilareissulla tuli sentään tehtyä muutakin kuin syötyä sultsinoita, piirakoita, kukkosia ja paistia (nam!) sekä valokuvattua etelärannikon asukkaalle eksoottista talvipakkasta. Saatoin loppuun pienen, mutta minulle perin harvinaisen hankkeen: kirjoitin novellin.
Melkoisen iso osa suomalaisista(kin) sf-kirjailijoista ponnistaa nimenomaan novellistitaustalta. Tähtivaeltaja, Portti, Spin, Usva sun muut ovat oivia areenoita kehittää osaamistaan ja ideoita. Minä olen aina ollut perin kehno kirjoittamaan novellin mittaisia juttuja – lukuun ottamatta alunperin Helsingin yliopiston PortaCom-keskustelujärjestelmässä julkaistua ”Jättiläistä” ja paria sadan sanan raapaletta. Jotenkin ideat ovat aina olleet ollakseen romaaninmittaisia. Tämänkin synty vaati pientä ulkopuolista tönimistä. Alkuun päästyä teksti syntyi tosin suhteellisen sujuvasti syömisen, saunomisen ja junamatkailun lomassa. Odottelen nyt pari päivää, yritän sitten katsoa tarinaa tuorein silmin (jos mahdollista) ja pistän sitten mahdollisen julkaisijan ihmeteltäväksi.
(kuva: Sari Eronen-Mäkelä)
*
Vuodatus.netin blogeista ovat kategoriat kokonaan kateissa, joten en saa tähän hätään etsittyä sitä blogahdusta, jossa ylistin Alison Bechdelin loistavaa omaelämäkerrallista sarjakuvaromaania Fun Home. Asiaan on syytä palata, sillä – riemu! – kirja ilmestyy ensi kuussa suomeksi nimellä Hautuukoti. Suosittelen erittäin lämpimästi. Toivottavasti loistava kirja käy sen verran hyvin kaupaksi että myös mainion Dykes to Watch out for -jatkosarjiksen ainoa suomennoskirja Lepakkoelämää saa lopultakin jatkoa.
(Lepakkoelämää-albumin tekovaiheissa minullakin oli osuuteni: kirjaan valittu jakso ystäväporukan elämänvaiheista oli minun rajaamani, ja suomenkielinen nimi syntyi minun ja Kirjastotädin keskinäisen pallottelun tuloksena.)
Novellien viehkeys on siinä, että ne voi miltei saada yhdeltä istumalta pakettiin kun romaanin kanssa saa istua kuukausia ellei vuosia. Kun lopun voi melkein nähdä, saattaa yökin mennä kirjoittaessa…
Jubilation!!! Fun Home on sekä kirjallisuutena että sarjakuvana ehdoton helmi. Toivottavasti kääntäjä jaksaa painia Bechdelin (niin kuin hän itse ehkä sanoisi) anaalis-retentiivisen kielen täsmällisyysvaateen kanssa… Kulttuuriteko! Lepakkoelämän kääntämisen kaupallinen hankaluus lienee se, että saaga on niin eeppinen ja ehkä vasta pidempi kuin yhden albumin mittainen lohkaisu naisjoukon historiasta alkaa tosissaan koukuttaa.
Sinä et siis aloittanut novelleista? Mielenkiintoista, olen ajatellut sen menevän monen kohdalla niin, että kun uskaltaa pikkusormen sijaan antaa kirjoitusvimmalleen koko käden, tähän itsensä syöttämiseen voi jäädä masokistisesti niin koukkuun, etteivät sormet enää tyydytä. Ja että tästä syystä kaikki romaanikirjailijat eivät enää kirjoita novelleja.
Onnea pienokaistekstin synnyttämisestä.
Aivan niin, Natalia ja JP, minä en ole novellinkirjoittelun lumoa koskaan onnistunut löytämään sillä tavalla kuin monet kollegat. Mutta eipä vielä ole liian myöhäistä… ainakin tämän novellin tekeminen oli oikeastaan vallan mukava rupeama.
JoS, minulla on vankka luottamus Hautuukodin kääntäjään Taina Aarneen. Olet kyllä oikeassa siinä, että Lepakkoelämä on jossakin mielessä eräänlainen sarjakuvan (lievästi) vaihtoehtokulttuurinen vastine Kotikadulle: hommaa ymmärtää vasta sitten kun sitä on seurannut hyvän tovin.
(Kuvittelisin: en itse katsele Kotikatua, toisin kuin Sippi.)
Meemillä sinua paiskasin juuri.
Kiitoksia meemistä, Natalia!
Taidanpa tietääkin minne kameran suuntaan…