Otin varaslähdön.

Olin aikatauluttanut Karstan ensimmäisen luvun kirjoittamisen aloittamisen huomiseen. Mutta Alshain-tyyliin tulinkin kirjoittaneeksi pari kappaletta ensimmäisen luvun alkua jo tänään. Ja ei, melkein kaksi vuotta sitten ideoimani alkulause ei kestänyt aikaa. Se tuntui turhan lässytilässytiltä, jahkailulta ja selittelyltä. Kertojan tapa kertoa pitää esittää ja perustella paremmin kuin pistämällä hänet heti alkuun selittelemään, miksi kertoo niin kuin kertoo.

Saa sitten nähdä, kestääkö tuo yllä oleva aloituslause lopulliseen kirjaan asti.

Vastoin tapojani kuuntelin tuota alkua kirjoittaessani myös musiikkia. Kate Bushin varhaistuotanto ei ollut mitenkään etukäteen mietittyä tunnelmanluojaa, vaan käteen osunut levy. No, ”Wow” on edelleen vaikuttavan, mielettömän hieno sävelteos. Joulu aiheutti pipodiskokulttuuriini melkoisen muutoksen (siitä lisää jatkossa) ja se saattaa vaikuttaa hyvinkin myös siihen miten kuuntelen musiikkia päivän kirjoitusurakkaan valmistautuessani.

Uusi kirja, uudet rutiinit.

Sen tiedän, että alkuun kirjoittaminen etenee hitaasti: osa pohjaksi haluamastani lähdemateriaalista on vielä lukematta enkä, vastoin vanhoja tapojani, ole vielä edes printannut valmiiksi mietittyä lukusuunnitelmaa. Pari ensimmäistä lukua on kuitenkin aika pitkälle mietittyjä, joten suunnitteluvaiheen voi toteuttaa loppuun samalla kun kirjoittelee niitä kaikessa rauhassa. Ehkä tällä tapaa onnistun välttämään Nedujen alkulukujen odotettua hitaamman väkertämisen aikaisen stressaantumisen? Aika näyttää.

Ja ei, aloituslause ei ole omaelämäkerrallinen. Minun oma suosikkini on aina ollut Plejadit.

• Tweet
• Pin It