Eräs ikääntymisen merkki kai sekin, kun astuu aivan tutunnäköiseen autolauttahyttiin tai katselee aivan tutunnäköistä laivaravintolan kalustusta – museossa.
Kotkan Merikeskus Vellamo on kuulunut ”tuonne pitää päästä ensi tilassa” -kohteisiin avaamisestaan alkaen. Rakennuskin on näyttänyt kertakaikkisen komealta, harvinaisen hienolta ja oivaltavalta nykyajan wau-arkkitehtuuriksi. Hienolta se näytti vieressäkin seisten, vaikka katolle johtava autio luiska ja sen päästä löytyvä, laulujuhlat mieleen tuova portaikko/katsomo toikin mieleen vanhan ajan itäeurooppalaiset autiot monumentit.
Itse museo oli kyllä sitten hieno ja tyylikäs. Viime vuosikymmenten Saksan ja Ruotsin lauttaliikenteen mukaan ottaminen sopii mainiosti henkeen. Huviveneily saa paljon tilaa – osaltaan vaikutelma tietysti syntyy siitä, että veneitä on paljon helpompi saada mahtumaan museoon kuin vaikkapa nelimastoparkkeja.
(22 m² saaristoristeilijä -luokan vanha kilpapursi, lievästi sanoen namu purjeveneeksensä. Taustalla näkyvässä perämoottorikokoelmassa oli montakin, jotka toivat mieleen muistoja meidän perheemme veneilyajoilta 1970-luvun alusta.)
Merenkäynnin laajempaa historiaa oli toki myös mukana pienoismalleina, kuvina ja esineinä. Videoklipeistä minulle jäivät parhaiten mieleen nelimastoparkki Herzogin Cecilien haaksirikkoa käsittelevät uutisfilmit. British Pathén sivujen videopätkät eivät pyörinyt museossa, mutta samasta suomalaislaivasta on kyse.
Suomalaisen purjemerenkulun kenties legendaarisin aika maailmansotien välillä olisi tietysti voinut olla paremminkin esillä, mutta ehkäpä Vellamon suunnittelijat olivat halunneet jättää sillä hehkuttamisen Gustav Eriksonin kotikaupungin Maarianhaminan mainiolle merimuseolle? Joka tapauksessa Merikeskus Vellamo on vaivan arvoinen paikka. Kesemmällä laiturissa eläkepäiviään viettävä jäänmurtajakin on auki.
