Edelliset minun nimeäni kantavat käännöskirjat tulivat painosta lähes vuosi sitten. Sittemminkin on töitä paiskottu, mutta kustantamot ovat aikatauluttaneet työtäni tämän vuoden alkuun. Viime kesänä suomentamani Giles Miltonin Postia paratiisista ja syksyllä työstämäni Jonathan Tropperin Seitsemän sietämättömän pitkää päivää ilmestyvät molemmat helmikuussa Karistolta. Viime keväänä kääntämäni Nick Hornbyn Juliet riisuttuna -romaanin (WSOY) kääntäjänkappaleet kävin juuri äsken hakemassa postista.

Tämä kirja tuli käännettäväksi oikeastaan juuri oikealla hetkellä. Ylityöllistetyn ja muutenkin rankan syksyn jälkeen olin sitä aloittaessani tätä myöten täynnä muusikkoelämäkertoja ja bändihistoriikkejä. Ei niissä kirjoina mitään vikaa ole: olen sitä mieltä että niitä pitää suomentaa vieläkin enemmän kuin nykyään suomennetaan ja omalle kohdalleni on sattunut enimmäkseen erittäin hyviä, kiinnostavia ja tärkeitä muusikkokirjoja. Teen niitä jatkossakin erittäin mielelläni. Mutta muusikkoelämäkerrat ovat perin usein ylettömän pitkiä ja paksuja kirjoja, joten niiden kanssa on aina tullut kiire ja kiire lisää stressiä. Nykyinen puolitoistavuotinen romaanien ylellisen rauhallinen käännösputki onkin tehnyt erittäin hyvää, vaikka tiedän oikein hyvin, ettei näin leppoisaan työtahtiin ole jatkuvasti varaa.

Juliet riisuttuna on sitä paitsi jossakin määrin parodiaa sekä muusikkoelämäkerroista ja muusikkojen elämien yksityiskohtien äärimmäisen tarkkaan setvimiseen omistautuneista faneista. Kirjan kuvitteellisen, myyttisen laulaja/lauluntekijä Tucker Crowen sanoitusten yksityiskohtia setvivät ”crowologit” toivat kerran toisensa jälkeen mieleen esimerkiksi Nick Johnstonen (sinänsä vallan ansiokkaan) Patti Smith -elämäkerran pohdiskelut siitä, mitä Wave-levyn kansikuvan käsien asento kertoo Smithin senhetkisestä mielentilasta ja tulevaisuudensuunnitelmista. (Oma veikkaukseni on, että Smith pelkäsi käsissään pitelemiensä valkoisten pulujen joko paskantavan hänen valkoiselle mekolleen tai räpistelevän karkuun.)

Luullakseni Hornby on itsekin joutunut kestämään faneja, jotka lukevat hänen tekstiään aivan liian tarkkaan Hornbyn omana elämäntarinana. Itse olen onnistunut moiselta toistaiseksi välttymään – scifin kirjoittaminen auttaa – mutta muutamat ystävät ovat kyllä tunnustaneet miettineensä, mikä on todella tapahtunut, etenkin silloin kun kirjat ovat hipaisseet samankaltaisia tapahtumia tai samoja paikkoja joita he muistavat minun elämästäni. Kyllä, on kirjoissa sellaisiakin tapahtumia jotka ovat tosia, mutta todennäköisesti aivan eri paikoissa ja asiayhteyksissä mistä etsitte: minusta ei ole erityisen reilua todellisia ihmisiä kohtaan pistää omaa tulkintaani heistä painettuun sanaan, ilman että heillä on mitään tilaisuutta puhua puolestaan. (Okei, yhdessä kirjassa on yksi kohtaus, jonka käyttämiseen olen pyytänyt toiselta asianosaiselta luvan. Mutta se on poikkeustapaus.)

Joka tapauksessa Juliet riisuttuna on miellyttävän kiireettömästi etenevä, salaviisas ja leppoisanlämpimän hauska tarina musiikista, fanituksesta, odottamattomista yhteensattumista ja kivirekenä perässä laahautuvista menneistä tekemisistä. Suosittelen.

Itse olen jo siirtynyt työstämään putken seuraavaa romaania, China Miévillen The City and the Citya. Uuden lukemisen myötä mielikuva tarinasta on muuttunut paremmaksi ja siitä on löytynyt uusia tasoja. Ei loppuratkaisukaan tuntunut enää niin kliseiseltä kuin ensilukemalla, ja hyvän kirjan merkki perinteisesti on, että uusilla lukukerroilla löytyy uusia asioita ja uusia näkökulmia.  Teksti ei ole helppoa romaanin tapahtumapaikan arjen kummallisen piirteen vuoksi. Joudun kehittelemään muutamia uudissanoja, etenkin kirjan tekstille ja tapahtumille keskeiselle unsee-käsitteelle. Olen keräillyt ideoita sekä naamattuystäviltä että kirjallisuudenkääntäjäkollegoilta (siunatut postituslistat!), ja eiköhän tämä tästä. Tällä hetkellä vahvin ehdokki on (itse asiassa kai itse kehittelemäni) näkemätöntää, jossa luullakseni on ainakin jotakin alkuperäisen sanan sisältämää aktiivista toimintaa. Kyse ei ole pelkästään siitä ettei näe, vaan siitä että kykenee muuttamaan jo nähdyn näkemättömäksi.

Mutta saattaa olla, että keksin jotakin parempaakin. Deadlineen on vielä kolme ja puoli kuukautta aikaa.

• Tweet
• Pin It