Jumalan kymmenen lonkeroa

Lontoon Luonnonhistoriallisen museon salissa on kaksi nähtävyyttä turistien ja heitä kierrättävien museokuraattoreiden äimisteltävänä. Toinen on Falklandin saarten edustalta löydetyn, lähes yhdeksänmetrisen Architeuthisin – jättiläiskalmarin – formaliiniin säilötty ruumis valtavassa lasisammiossa. Toinen, näennäisesti vaatimattomampi, on sarja yhtä lailla lasiastioihin säilöttyjä eliönäytteitä, jotka nuori luonnontieteilijä nimeltä Charles Darwin toi Beagle-laivalla tekemältään matkalta 1800-luvun alussa.

Eräänä päivänä jättiläiskalmari sammioineen katoaa. Ei murtojälkiä, ei mitään – paitsi muutamaa päivää myöhemmin talon kellarista löytyvä ihmisruumis, joka on Architeuthisin tavoin säilötty lasiastiaan. Ruumiissa on muutama merkillinen piirre. Ensinnäkin se on liian iso että sitä olisi ollut mitenkään mahdollista saada sullottua kyseiseen purkkiin. Toiseksi ruumiinavaus paljastaa, että ruumiin säilöminen on tapahtunut jo satakunta vuotta sitten, mutta ruumiilla on tatuointi, jossa lukee ”GG Allin and the Murder Junkies”.

Tämä on vasta alkua. China Miévillen uuden Kraken-romaanin päähenkilö, vähän lapsellinen museokuraattori Billy Harrow saa tuota pikaa tutustua paljon kummallisempiinkin – ja vaarallisempiin – asioihin. Kuten poliisin kulttien toimintaa tutkivaan erikoisyksikköön, jonka eräillä jäsenillä on… erikoisia kykyjä. Kuten kulttiin, joka palvoo kalmareita jumalanaan. Kuten erinäisiin muihin kultteihin, joita tuntuu yhdistävän vain yksi ainoa asia: kaikkien ennustusten mukaan maailmanloppu on tapahtumassa samana ajankohtana, vain muutamien päivien päästä. Kuten Lontoon alamaailmaan, jonka toimijoilla tuntuu olevan käytössään hillittömän laaja valikoima erilaisia nykyajan luonnontieteelle ja tekniikalle tuntemattomia… kykyjä.

Naiivi, vähän päämäärättömän ja tahdottoman oloinen Billy Harrow omaksuu hänet kaapanneen pimeän, okkultistisen Lontoon alamaailman kaikkine kummallisuuksineen ja mahdottomuuksineen yllättävän sujuvasti ja nikottelematta. Ehkä hän  on niin luonnontieteilijä, että kaikki teoriat, jotka eivät sovi yhteen hänen henkilökohtaisten havaintojensa kanssa, lentävät saman tien laidan yli?

China Miévillen tuntevat tietävät, etteivät hänen luomansa maailmat – tai edes hänen kirjoissaan nähty Lontoo – ole tosiaankaan tavanomaisimmasta päästä edes urbaanin fantasian maailmassa. Tällä kertaa Miéville päästää itsensä irti myös urbaanin fantasian satirisoijana. Kulttien ja erilaisten kykyjen (knack) ynnä kirjallisuus-, taide- ja populaarikulttuuriviitteiden ilotulitus on melkoista, ja tuntuu toisinaan lipsahtavan itsetarkoituksellisuuden puolelle.

Toisaalta villiintyneen pyörteen keskeltä nousee hyvinkin kiinnostavia ajatuksia. Kuten siitä, kuinka puolihuolimattomasti liikkeelle laskettu kaupunkitarina voikin suusta suuhun kulkiessaan muuttua joksikin paljon vakavammaksi. Tai siitä, miten suurkaupunki, Lontoo, voi monessakin mielessä muodostaa eräänlaisen tietoisen olennon.

Kraken vaatinee useammankin lukukerran että siitä saisi kaiken irti. (Jossain mielessä tarvittaisiin kriittinen, kommentoitu editio kaikkien kulttuuriviittausten bongaamiseen.) Sopii toivoa, että The City and the Cityn suomennos myy niin hyvin, että myös Kraken saadaan aikanaan suomeksi.

Toisaalta ajatus on – kirjan potentiaalisen kääntäjän mielessä – vähän pelottavakin. Tämän tarinan saattaminen toiselle kielelle on aivan jumalaton urakka.