Loppuunmyytyä Roskilden festivaalia ja hyvin pärjännyttä Ruisrockia lukuunottamatta konserttilippukauppa tuntuu käyvän tänä kesänä perin nihkeästi. Dr. Johnin ja Lower 911:n eilisiltainen keikka ei ollut lainkaan ainoa, joka on vähäisen myynnin vuoksi siirretty Kulttuuritalolta Tavastia-klubille. Tässä on tietysti sekä hyvät että huonot puolensa: Kultsa on kalsea ja kolho paikka, salin Alvar Aalto -akustiikka kammottava. Tava puolestaan on (ainakin minulle) se Helsingin sali jossa on kaikki huikeimmat keikat nähty. Toisaalta salissa joutuu seisoskelemaan (sitä tuli Roskildessa tehtyä ns. riittävästi), salin ilmastointi on olematon, viini huonoa ja paikan vessat ns. legendaarisia.
Dr. Johnin olen nähnyt livenä muistaakseni kerran aikaisemmin. Paikka oli Pori Jazzin Kirjurinluoto, aika iltapäivä ja keikka vähän yhdentekevä. Osittain kyse oli festivaalista ja ohjelmistovalinnasta: jazzfestivaaleilla hyvä tohtorimme soitti tietenkin jazzia. Hän on levyttänytkin ainakin yhden todella hienon ja oivaltavan jazzlevyn (Duke Elegant, 2000, sovittaa Duke Ellingtonin lauluja uudempaan neworleansilaiseen tyyliin), mutta tuosta keikasta ei jäänyt silti erityisen innostuneita muistoja. Toisaalta Lower 911 -yhtyeen kanssa tehdyt Sippiana Herricane -ep ja City that Care Forgot -albumi ovat kuulostaneet melkoisen pätevältä, vahvalta kamalta. Odotukset olivatkin kohtuullisen korkealla.
Eikä tohtorin bändi pettänyt. basisti David Barard, rumpali Herman Ernest III ja (lämmittelynä pienen, hienon soolosetin heittänyt) kitaristi John Fohl rakensivat vanhalle herralle tanakan ja funkyn pohjan. Tohtori itsekin tuntui olevan erinomaisessa iskussa. Pääkalloilla ja muulla lievästi kornilla hoodoo-rekvisiitalla koristellut flyygeli ja Hammond-urut täydensivät jo valmiiksi rikasta rytmiikkaa napakasti ja terävästi. Kaukaa viisaasti Dr. John omaksui jo nuorena laulutyylikseen käreän käninän, joten siinäkään ei ikä pääse painamaan.
Ohjelmisto koostui pitkän levytysuran helmistä ja lukuisista New Orleansin seudun perinnemusiikin sekä rock’n’rollin klassikoista (tyyliin ”Indian Red” ja ”Rockin’ Pneumonia and the Boogie Woogie Flu”), joista muodostui lähestulkoon eräänlainen jatkuva, jatkuvasti muuntuva ja kehittyvä rytmikudos. Vaikka tuoreiden levyjen materiaalia kuultiin, olisin odottanut että yhtyeen nimeäkin* innoittaneet viime aikojen katastrofit olisivat nousseet setissä tai ainakin välispiikeissä vahvemmin esiin.
Joka tapauksessa yksi jo muutenkin erittäin kovatasoiselta vaikuttavan konserttikesäni hienoja iltoja. Tyytyväistä tuntui olevan muukin Tavastialta varhaisiltaiseen Helsinkiin valuva väki.
___
* Lower 9th Ward on New Orleansin kaupunginosista köyhimpiä, musiikin yhteyksissä tunnetuimpia ja Katrina-myrskyn avuttomassa jälkihoidossa pahiten kärsineitä. 9/11:n te tietysti tiedättekin.
