Jokos se spammikommenttien tulva laantui? Muutaman viikon ajan kymmeniä epämääräisiä mainostusyrityksiä per päivä, muutamaan päivään ei mitään? (Kop kop.)
Oli miten oli, blogin pitkäaikaiset lukijat muistavat minun kehuneen ennenkin Alison Bechdeliä. Tutustuin Dykes to Watch Out For -sarjakuvaan ystäväni Evan välityksellä ja olin hänen kanssaan mukana valmistelemassa silloiselle Kääntöpiiri-kustantamolle ensimmäistä DTWOF-suomennosvalikoimaa. Ellen väärin muista, kirjan suomenkielinen nimi Lepakkoelämää syntyi minun ja Evan sähköpostiaivoriihen tuloksena: albumi oli kulkenut ennakkopuffeissa suunnilleen nimellä ”Varokaa, lesboja liikkeellä”, mutta paremmin stripin alkuperää vastaava suora suomennos ”Huomionarvoisia lesboja” toimi ihan yhtä huonosti.
Albumi ei mennyt kovinkaan hyvin kaupaksi – tuntui että kaikilla lesbosarjakuvasta kiinnostuneilla lesboilla oli ilmeisesti alkuperäisteokset jo ennestään eikä puskaradio tavoittanut kunnolla muita – joten strippisarjakuvan jatko jäi odottamaan loistavan omaelämäkerrallisen Hautuukoti-sarjakuvaromaanin suomennoksen jälkeistä aikaa.
Tarja Sahlstenin suomentama Lepakkoelämää II noudattelee ulkoasultaan paljon paksumpaa The Essential Dykes to Watch Out Foria ja jatkaa siitä mihin ykkösalbumi aikanaan jäi. Tässä mielessä uuden albumin alkusivuille sijoitettu kaupungin kartta on vähän hämäävä: se nimittäin esittää sankarittarien (ja sankarin) asuinpaikat sellaisina kuin ne ovat vasta näiden alkuaan vuosina 1993–98 julkaistujen strippien jälkeen. Tässä albumissa sarjan keskushenkilönä (puolijatkuvajuonisten DTWOF-strippien alusta alkaen) toimiva radikaalivasemmistolainen vaihtoehtokirjakauppatyöntekijä Mo vasta tapaa elämässään sittemmin melkoisen isoa osaa näyttelevän feministiprofessori Sydneyn, hahmon jota monet sarjan lukijat tuntuvat pitävän varsin jääräpäisesti todellisena pahiksena. (Itse en kyllä ole sitä mieltä.)*
Lepakkoelämää voi lukea varsin arkisena, Kotikatu-maisena ihmissuhdesarjakuvana jokapäiväisine sattumuksineen, romansseineen, yhteenmuuttamisineen ja eroineen (tietysti sillä erotuksella, että sarjan ystäväpiiri koostuu lähes pelkästään naisista ja rakkaudetkin ovat enimmäkseen naistenvälisiä), mutta samalla se on amerikkalaisen arjen 1990-luvun kulttuurihistoriaa itärannikon (erään) vaihtoehtokulttuurin näkökulmasta. Elettiin Clintonin presidenttikautta näennäisliberalismeineen ja seksiskandaaleineen. Jälkiviisauden valossa on helppo nähdä tunnelmien kiristyminen ja ahdistuneisuuden kasvaminen rivien välistä. Myöhemmissä, Bushin ajan stripeissä nämä tunnelmat tulevat tietysti paljon vahvemmin esiin. Bechdel jätti nettisivuillaankin ilmestyneen sarjan tauolle vuonna 2008 keskittyäkseen välillä pidempiin tarinoihin, mutta toivottavasti jatkoa tulee. Olen tämän sympaattisesti ja osin kivuliaastikin keski-ikäistyvän ystäväpiirin tekemisiin ihan yhtä koukussa kuin vaikkapa Questionable Contentin paljon nuorempaan (ja jonnin verran heteroseksuaalisempaan), mutta yhtä lailla itärannikkolaiseen ja lähes yhtä vaihtoehtokulttuurilliseen kaveriporukkaankin.
___
* (Jos jollekin Karstan lukijalle tulee nyt mieleen kirjassa ohimennen mainittu samanniminen vanha pariskunta, niin myönnän auliisti.)
