Taisin mainitakin ajatelleeni, että pidän rankan syksyn jälkeen tammikuun enimmäkseen lomaa. Harvinaista kyllä, sellaiseen ylellisyyteen oli jopa varaa. Suunnitelma toteutui sikäli, etten saanut aikaiseksi edes muutamaa niistä asioista jotka olin ajatellut siinä kuussa tekeväni, kuten Yrttimaa.netin sivujen ulkoasun pieni kohennus. Palkkatöitä tein lähinnä sen verran, että kävin läpi kustannustoimittajan Tohtori Verirahaan tekemät korjaukset, syötin ne tiedostoon ja lopulta vilkaisin vielä taittovedokset läpi. Nyt kirja on painossa.
Helmikuun toisena päivänä tulin miltei puolihuolimattomasti tarttuneeksi toisen talon kustannustoimittajan korjausmerkintöihin Nick Hornbyn Juliet, Nakedin alusta. Minähän käänsin puolet ensimmäisestä luvusta näytetyönä, koska en ole kyseisen kustantamon kaunokirjalliselle osastolle aikaisemmin tehnyt töitä (tietokirjapuolelle kyllä, mutta talo on iso ja siellä on monta kerrosta…). Näytekäännöksestä maksettiin korvaus, kuten asiaan kuuluukin.
Siinä vaiheessa en ollut lukenut vielä kirjasta mitään muuta kuin valokopioidut kaksi ensimmäistä lukua. Tammikuun työsuorituksiin kuului myös alkuteoksen lukeminen ensi kertaa läpi. Minun hyvä onneni käännöstöiden laadun suhteen jatkuu: Juliet, Naked on erinomainen romaani. Sen yksi päähenkilö on yli kaksikymmentä vuotta aikaisemmin julkisuudesta kadonnut legendaarinen laulaja/lauluntekijä, ja hahmo on huomattavasti uskottavampi – ja tragikoomisempi – kuin useimmat kohdalle sattuneet kaunokirjalliset rokkilegendat. Ehkä Tucker Crowessa on vähän samaa kuin Nedujen Jolle Peltolassa, jopa… niin, ja kirjan lopetus tuntui hykerryttävältä. Ehkä se oli odotettavissakin ja ehkä se oli jonkun mielestä jopa kulunut juttu, mutta minuun se vetosi.
Käännösnäytettäni oli lukenut erittäin pätevä ammattilainen, ja sen huomasi. Pätkä parani silmissä. Samalla vauhdilla jatkoin sitten tekstiä vähän eteenpäinkin. Minun tapauksessani kirjan alkupuolella työnopeus ei ole koskaan kovin suurta, joten siihen nähden olen tällä viikolla edennyt hämmästyttävän paljon.
Käännöstyötilanne on muutenkin erinomaisessa jamassa. Sovittuna on tällä hetkellä kolme kirjaa, kaikki kaunoa, laadukkaita ja kiinnostavia. Syksyn kiireestä viisastuneena (ainakin hetkeksi) olen saanut kaikille suhteellisen rauhalliset aikataulut – ja minulla on nyt jopa varaa vähän rauhallisempaan työtahtiin. (Minähän sain syksyllä pienen perinnön äidiltäni, siitä tämä harvinainen vakavaraisuus. Täl työl ehkä elää, muttei totisesti rikastu.)
Neljäskin kirja on alustavasti sovittu. Kyseessä on kirjailija, jonka suomentamista olen toivonut useammaltakin taholta jo muutamia vuosia, ja romaani jonka olen lukenut jo tovi sitten: ei ehkä lempparini kyseiseltä kirjailijalta, mutta luultavasti hyvä valinta ensimmäiseksi suomennokseksi – ja kääntäjälle jossain määrin haasteellinen työ.
Tämä käännösprojekti numero nelonen merkitsee sitä, että viimeisin deadline paukahti ensi vuoden kevääseen. Alustavasti olin ajatellut ryhtyväni kirjoittamaan Muurahaispuuta täysipäiväisesti jo talven taittuessa. Oma romaani saattaa vähän lykkäytyä, siis. Toisaalta nyt sovittujen käännösten aikataulut ovat sen verran väljiä, että saatan hyvinkin pystyä tekemään suomennokset etuajassa ja siten ryhtymään omiin puuhiin aikaisemmin. Aika näyttää.
Toisaalta en välttämättä ole Karstan kokemusten perusteella ihan varma siitä, kannattaisiko minun julkaistakaan syksyisin (kuten tuolla alkuperäisellä Muurahaispuu-aikataululla olisi voinut käydä). Tuntuu, että kirja on jäänyt vähän jalkoihin. Arvioita tipahtelee vasta nyt – uusimpana suhteellisen positiivinen arvio tämän viikon Me naisissa. Hesarikaan ei ole tainnut vielä noteerata koko kirjaa, ellei se tapahtunut kahden viikon Ranskan-reissumme aikana ja puutu muuten vain lehden nettiarkistosta.
Lähiaikoina on tarkoitus tarttua metaforisen sorvin lisäksi myös konkreettiseen yläjyrsimeen, nauhahiomakoneeseen ja sähköpistosahaan: seuraava soitinrakennushanke, siis. Mutta siitä lisää joskus.
