Minun piti mennä jo tuoreeltaan katsomaan eteläafrikkalais-uusiseelantilainen tieteiselokuva District 9, joka selvästikin pelailee vähän samanlaisella asenneilmastolla kuin minkä ansiosta Karstan henkilöt ovat päätyneet siihen jamaan kuin ovat päätyneet. Alkusyksyyn kertyi kuitenkin erinäisiä iltoja vieviä aktiviteetteja – kuten äidin asunnon tyhjennys – joten tilaisuus koitti vasta nyt.

Elokuvan lähtökohta on herkullinen: valtava muukalaisten avaruusalus on haaksirikkoutunut Maahan, ja aluksen miljoonaväestö on tilapäisesti asutettu Johannesburgin slummiin. Muukalaiset tykkäävät autonrenkaiden pureskelusta ja kissanruoan syömisestä, näyttävät jonkinlaisilta kaksimetrisiltä ja kaksijalkaisilta äyriäisiltä, ovat enimmäkseen suhteellisen harmittomia – ja kiistämättömän vastenmielisen näköisiä ja oloisia. Tämä antaa tietysti mahdollisuuden tarkastella Etelä-Afrikan kipeää lähimenneisyyttä ja sen irvokkaita puolia scifimäisen tyylikkäästi vääristyneessä peilissä – joskin ymmärtääkseni tällä kertaa pikemminkin vähätellen kuin liioitellen.

(Enkä itse asiassa lainkaan hämmästele, sivumennen sanoen, että nigerialaiset ovat hermostuneet elokuvasta.)

Elokuvan päähenkilöksi kohoaa aluksi perin montypythonmainen virkamies, joka tyytyväisenä hoitaa hieman sottaista mutta pitkällä tähtäimellä kaikkien parhaaksi tarkoitettua muukalaisväestön lisääntymisen hillitsemistehtäväänsä onnellisena ja asiastaan vakuuttuneena. Valitettavan pian hän kuitenkin kompastuu yhteen tieteiselokuvien latteimmista kliseistä ja koko homma alkaa mennä vauhdilla alamäkeä. Seuraavaksi käsikirjoitusosasto alittaa itsensä marssittamalla valkokankaalle Absoluuttisen Pahan yhtenä  kolmesta kaikkein kuluneimmista Hollywood-scifi-inkarnaatoistaan.

Loppupuolella työryhmän ideattomuutta ja aivottomuutta korostetaankin näyttävästi paiskomalla verta ja suolenpätkiä pitkin valkokangasta ja paljastetaan, ettei scifielokuvien maailmoissa kannata yrittää tehdä bisnestä suinkaan geeni- tai asetekniikan kaltaisilla ääliöaloilla: ei, todella suuret rahat odottavat ottajaansa ”Valitettavasti meidän on kerrottava, että poikanne on menehtynyt työtehtävissä suojellessaan Absoluuttisen Pahan loukkaamattomia etuja” -kukkavihkojen ja -suruadressien tuotannossa ja jakelussa.

Sääli. Alun perusteella työryhmällä oli käsissään helmi, ja ovela uutiskatsaus/dokumenttielokuva -kerrontatyylikin toimi oikeastaan aika hyvin loppuun saakka. Kesällä, kun elokuvasta alkoi tulla ensimmäisiä ennakkotietoja, ehdin jo vähän toivoa että tässä tulisi lääkettä pinttyneeseen epäluulooni sf-elokuvia kohtaan, mutta eipä niin onnellisesti käynyt. Ehkäpä on odotettava niin kauan että ison budjetin sf-leffoja alkavat rahoittaa muutkin kuin amerikkalaiset, joiden Absoluuttinen Paha -fiksaatioon ei tunnu auttavan mikään muu kuin tukevat betoniaidat ja syntyvyyden pakkosäännöstely, jos nekään.

• Tweet
• Pin It