Olen pariin kertaan digitoinut vanhat kasetti-neliraitaäänitykseni 1980–90-luvuilta. Pariin kertaan siksi, että äänityskaluston ja osaamisen parannuttua tuntui siltä että digitoinnin voisi tehdä paremminkin, laadukkaammin. Osa nauhoituksista tuntuu kaikkien näiden vuosien jälkeen todella kiusaannuttavilta, mutta yllättävän monella äänitteellä tuntuu yhä olevan ideaa ja henkeä – huolimatta soiton ja laulun huteruudesta.
Sitten on kappale nimeltä ”Joenrantaan”, jonka olen kasetin kuoreen tehtyjen merkintöjen perusteella äänittänyt joulukuussa 1987. Kappaleelta puuttuu siihen aikaan paljon käyttämäni rumpukone, mukana on vain yksinkertaista komppia nakuttava sähkökitara, basso, laulu ja hymisevä taustalaulu. Ei kertosäkeistöäkään. Biisissä on kaksi osaa, joten tavallaan voi ajatella että A-osat on soitettu ja laulettu alkuun pois kuleksimasta ja molemmat kertosäkeet (eri sanoituksineen) jätetty yli seitsemänminuuttisen kappaleen loppuun. Soitto on karua ja, etenkin loppupuolella, erittäin haparoivaa. Laulusta voi hyvällä tahdolla tunnistaa sen melodian jota yritin saada ilmoille. Tähän malliin:
Mutta silti… aina tätä kuunnellessa tulee sellainen tuntu, että on tässä jotakin, tätä pitäisi tutkiskella ja tehdä uusiksi.
Arvatkaapas mitä? Tässä se uusversio sitten on:
Soundista päätellen soitin alkuperäisversiolla silloin omistamaani tyylikästä ja mainiota mustaa Telecaster-kopiota* jonka olen valitettavasti myynyt aikoja sitten. Minulla on kuitenkin edelleen sama Rickenbackerin basso, joka soi molemmissa versioissa. Tietokoneen ja tietokonepohjaisen moniraitaäänitystekniikan ansiosta nykyään on mahdollista tupata kappaleelle paljon enemmän raitoja ja soittimia, joten niitä tuli sitten tupattuakin. Alun nakutusriffi on soitettu sähkiksen sijaan akustisella kitaralla ihan jo siitä ilosta, että minulla on nykyään hyvä akustinen kitara. (Laatusoittimien hinnat ovat laskeneet melkoisesti 1980-luvun tasosta. Elintasonikin on tietysti hieman noussut silloisista opintolainabudjeteista.)
Useimmat vanhat sanoitukseni ovat jonkinlaisia tuokiokuvia, muutamissa tapauksissa henkilökuviakin (yleensä sellaisista ihmisistä joiden elämästä en tiedä mitään, mutta joista arvelin tietäväni kaiken ihan silkkaa ennakkoluuloisuuttani). Tässä suhteessa ”Joenrantaan” on poikkeuksellinen tapaus, jonkinlainen puolitajunnanvirtainen ryöpsähdys. Muutamia asioita sieltä kyllä tunnistan ja muistan: joen käyttäminen puhdistautumisen ja uudelleensyntymisen symbolina tulee tietenkin Al Greenin ”Take Me to the Riveristä” ja sen Bluesounds-coverista. Bluesoundsiin viittaa tietysti myös kämmensyrjällä dempattu nakutuskitara.
Tuohon aikaan minulla ei ollut joista sen hirveämmin kokemusta. Pari vuotta myöhemmin suoritin siviilipalvelusta Muhoksen Kirkkosaaressa,† ja ympärillä virtaava, miltei väkivaltaisen pyörteinen ja särkkäinen Oulujoki ei todellakaan tuonut mieleen puhdistautumista. Kymmenkunta vuotta myöhemmin muutin Helsingin Pihlajistoon, ja siellä Vantaanjoen huomattavan rauhallisista, kauniista ja hiljaisista rannoista tuli mieluisa kävelykohde.
Toinen viite jonka tekstistä tunnistan edelleen on Lou Reed, jonka vaikutteita voi tietysti olla kuulevinaan myös esityksen karussa minimalismissa. ”Kerro miten enkeleille puhutaan” -säe on, tietenkin, lainattu Reedin vuoden 1980 albumin Growing Up in Public upealta aloitusraidalta ”How Do You Speak to an Angel?”.** Jälkeenpäin ajatellen kyseessä saattoi olla myös puolitietoinen viittaus omaan elämäntilanteeseeni ja silloisen avoliittoni erittäin pahoihin kommunikaatio-ongelmiin, jotka osaltaan vaikuttivat suhteen päättymiseen erittäin epämiellyttävissä tunnelmissa pari vuotta myöhemmin. Minulle, ujolle introvertille, kommunikointi kanssaihmisten kanssa on sinänsä aina ollut perin haasteellista joten kyse saattoi olla siitäkin.
___
* Jos tarkkoja ollaan, niin Esquire-kopiota, koska kitarassa oli vain yksi mikrofoni. Todennäköisesti olen käyttänyt siinä avointa duuriviritystä. Olen aina ollut perin laiska opettelemaan sointujen sormituksia normaalivireisellä kitaralla.
† Ylempi, vuoden 1987 demon otsikkokuva on kuvattu kyseisessä siviilipalveluspaikassa, Muhoksen metsäntutkimusasemalla.
** Kyseisen levyn päätösraita ”Teach the Gifted Children” puolestaan lainaa ”Take Me to the Riveriä”, sekin.
