Kesä ja alkusyksy on mennyt aika pitkälti suomennostöissä, kahden kirjan verran. Siitä olen ollut iloinen: toisten tekstin kanssa puljaaminen on aikamoisen terapeuttista touhua oman tekstin tuottamisen lomassa. Sitä paitsi siitä saa palkkaa… ei kovin suurta palkkaa työmäärään nähden, mutta palkkaa yhtä kaikki. Ei kirjailija–suomentajakaan ihan pelkillä apurahoilla pysty elämään.
Sitä paitsi minulla on ollut jälleen kerran hyvä onni suomennettavaksi tarjottujen hankkeiden suhteen. Into halusi minun suomentavan Tim Peaken Ask an Astronaut -kirjan, jossa Peake vastaa hänelle tehtyihin kysymyksiin puolen vuoden rupeamastaan Kansainvälisellä avaruusasemalla ISS:llä, tehtävän vaatimasta monipuolisesta koulutuksesta, Maahan paluun jälkeisistä tunnelmista ja avaruuslennoista ylipäänsä. Astronauttiasiat ovat väistämättä sydäntä lähellä, olenhan sitä ikäluokkaa joka herätettiin seitsemänvuotiaana kesken unien katsomaan aamuöistä suoraa lähetystä Apollo 11:n kuuhunlaskeutumisesta. Tästä tapauksesta tulee ensi kesänä kuluneeksi viisikymmentä vuotta, joten luultavasti muitakin avaruus- ja avaruushistoria-aiheisia kirjoja ensi vuonna ilmestynee. Onneksi on aika epätodennäköistä, että niiden nimissä käytettäisiin 1970-luvun alkupuolen nuorisolle tarkoitettujen tietokirjojen naurettavaa ”avaruuden valloitus” -ilmausta. Avaruus on aika paljon isompi paikka kuin Maan ja Kuun välinen alue, ja tuolla logiikalla Vasco da Gama olisi voinut väittää valloittaneensa Intian valtameren kastettuaan isovarpaansa rantaveteen Portugalissa.
Toinen käännös, joka lähti Karistolle perjantaina, on Josh Malermanin vallan mainio spefi-kauhuromaani Bird Box, tulevalta suomenkieliseltä nimeltään ilmeisesti Lintuhäkki. Siinä missä kauhukirjallisuuden ja -elokuvataiteen klassikkoklisee on joutua suljetuksi pimeään taloon jossa ei näe oikein mitään, Lintuhäkissä vaarana on olla ulkona, kirkkaassa auringonpaisteessa ja nähdä… jotakin. Niinpä ihmiset sulkeutuvat sisään koteihinsa, ja jos on aivan pakko mennä ulos, laittavat siteen silmilleen. Ainakin minun mielestäni oikein toimiva romaani, toivottavasti käännökseni (sitten kun se on käyty läpi kustannustoimittajan kanssa) tekee tarinalle oikeutta.
Molemmat kirjat ilmestyvät jossakin vaiheessa kevätsesonkia. Sitä ennen on vielä syyssesongin kiihkeimmät kaksi kuukautta lokakuun loppupuolelta jouluun. Itse asiassa sesonki alkoi viimeistään Turun kirjamessuilta muutama viikko sitten, seuraavaksi ovat vuorossa vastaavat karkelot Helsingissä. Kevään kirjailijana minulla on tällä kertaa vain yksi esiintyminen:
Suomen Kirjailijaliitto esittää: Työn alla novelli
Miten novellin kirjoittaminen eroaa romaanin kirjoittamisesta? Millainen on hyvä novelli? Mitä novellille lajina kuuluu meillä ja maailmalla? Keskustelemassa Maritta Lintunen ja Erkka Mykkänen, haastattelijana J. Pekka Mäkelä.
|
|
|
|
|
|
|
|
(Ja, kuten nokkelammat–pokkelammat ehkä arvaavatkin, ”Töölö” ei tässä viittaa kaupunginosaan, vaan uuden nimeämiskäytännön mukaiseen esiintymislavaan Helsingin messukeskuksessa.)
Suomennosurakat on tehty, haastattelu on pian tehty, entä sitten sen jälkeen? Sitten on aika heittäytyä seuraavan romaanin kimppuun. Wolanda-työnimellä kulkeva kirjaidea on sekin eräänlainen historiallinen romaani, mutta tällä kertaa ei edestä 1990-luvun loppupuolen Helsinkiä eksoottisemmille seuduille ja kirjassa tulee olemaan spekulatiivisen fiktion aineksia paljon Hunania isommassa osassa. Itse toivon, että tämä tarina syntyy myös edellistä kirjaa vähän nopeammassa ajassa: tarkoitus on, että ainakin jonkinlainen muille näytettävässä kunnossa oleva käsikirjoitus olisi kasassa ensi vuoden loppuun mennessä.
Kirjan ideointia ja teemojen miettimistä olen tehnyt jo hyvän aikaa. Pian on aika siirtyä lukemaan lähdemateriaalia: tarkoituksena on hyödyntää (monen muun asian ohella) kirjailijaa, josta olisin tehnyt 1990-luvulla graduni, jos olisin graduni tehnyt. Hyllyssä hyvän tovin odottaneet teokset pääsevät lopultakin hyötykäyttöön.
