Mekkilä III

Uupunut, mutta tyytyväinen kirjailija on palannut onnellisesti kotiinsa eksoottisesta Messilästä. Takana on reilun parin tunnin yöuni perinteisen pitkäksi venähtäneiden päättäjäisten jälkeen, edessä kaikeksi onneksi rauhallisempaa kesää: ei kirjallisia eikä muitakaan karkeloita ennen Finnconia.

Meinasin jättää tästä viimeisestä kirjailijakokousviestistä kuvat kokonaan pois, kun eilen ei tullut räpsittyä mitään kovinkaan ennennäkemätöntä. Mutta ehkäpä pari-kolme sentään.

Carolyn Forchén ilme on kieltämättä näkemisen arvoinen. Meneillään on (vieressä) istuvan Hannele Huovin alustuksen se kohta, missä yleisölle soitettiin äänitettä siitä, mitä sikiö kuulee kohtuun – äidin sydämen ääniä, äidin laulamaa laulua, ympäristön ääniä. Yleisön edessä aitiopaikalla istunut Carolyn kertoi myöhemmin, että suunnilleen kaikkien teltassa olijoiden kasvot olivat olleet tuolla hetkellä radiant – joko silkasta yllättyneestä elämyksestä tai siksi, että nauha oli palauttanut mieleen kauan sitten unohtuneen muiston kohdussalillumisajoilta?

Kämppäkaverini Firat Cewerî, mainio tyyppi hänkin.

Päättäjäisillallisella. Aterioinnin jälkeen kuulimme lisää Desmond Eganin irlantilaislauluja – olihan sentään Bloomsday! – Lise Sinclairin shetlantilaislauluja sekä Fflur Dafyddin tulkintoja jazzklassikoista – ynnä suomalaisten kuoroesityksen ”Kalliolle kukkulalle” (muiden laulujen ohessa) sekä puolenyön jälkeen onnittelulaulun kansallispäiväänsä viettävälle Islannille.

Kirjailijakokouksen sivuilta löytyy myös kuva minusta esiintymässä sunnuntai-illan Open Mike -illassa, mutta ei tietoa kuvan ottajasta. Esitin useamman kerran ennenkin soittamani ja lausumani ”Maailmanpuu”-katkelman Neduista. Homma tuntui jälleen menevän perille myös suomenkielentaidottomille, mutta taas tuli tuntu että pitäisi koota pidempi setti samanlaista ohjelmistoa esimerkiksi kirjamessuklubille. Pari ideaakin putkahti mieleen. Katsotaan syksymmällä.

Raahatessani kirjailijakokoukseen mukanani läppärin ja järjestelmäkameran lisäksi pedaalilautaa, resonaattorikitaraa ja piuhanippua tuli kyllä mieleen, että ensi kokoukseen voisi kieltäytyä esittämästä mitään, mika vaatisi minkään huuliharppua painavamman kuljettamista mukaan…

Kaikille tuntui jääneen kokouksesta hyvät fiilikset. Järjestelyt pelasivat mainiosti (kiitokset järjestäjätiimille, joka oli paiskonut töitä yötä päivää niin että kirjailijat ja kääntäjät voisivat ottaa relaa!), paljon paremmin kuin Mukkulan viimeisenä vuonna. (Mukkulan ravintoloitsija on kuulemma sitä paitsi tehnyt vastikään konkurssin, joten sinne ei olisikaan ollut menemistä.) Messilässä sekä ulko- että kotimaiset kirjailijat mahtuivat yöpymään samoissa nurkissa, joten porukkahenki ja monikansalliset keskustelut kukoistivat paljon paremmin. Rantasaunan puutetta valiteltiin, juuri muuta ei.

Itse koin kyllä puutteena sen, että tällä kertaa paikalle tuntui tulleen paljon vähemmän ns. tavallisia ihmisiä kuuntelemaan alustuksia ja keskusteluja. Mukkulassa heidän joskus yllättävät ja usein pintaa syvemmältä kuunnellen salaviisaat kommenttinsa veivät keskusteluja joskus perin mielenkiintoisiin suuntiin.

Etenkin tällaiselle työpaikattomalle freelancerille kirjailijakokouksessa on myös paljon eräänlaista kesäleiriviehätystä: riittää että ilmestyy ilmoitettuun aikaan ilmoitettuun paikkaan, niin kaikki luistaa niin kuin pitääkin. (Itse maksetussa) täysihoidossa on mukavaa köllötellä muutamia päiviä, vaikka kunnon teen kaipuu iskikin joka ikinen aamu. (Kuulun ”pussitee ei ole teetä” -koulukuntaan, jos en ole ennen tullut maininneeksi.)

Olen todennut moneen kertaan, että varsinaiset ”viralliset” alustukset ja keskustelut ovat vain pieni osa kokouksen kokonaisantia. Siksi olen kovasti houkutellut kirjailija- ja kääntäjätovereita maksamaan (sentään jokseenkin kohtuullisen) osallistumismaksun ja tulemaan paikalle koko ajaksi pelkkien pikaisten päiväkäyntien sijaan. Tälläkin kertaa iltojen epävirallinen jutustelu ja sen myötä syntyneet, mahdollisesti pitkäaikaisetkin kontaktit olivat monessa suhteessa se tärkein juttu.

Tällä kertaa täytyy kyllä todeta, että myös ne päivän keskustelut olivat kokonaisuutena huomattavan paljon antoisampia kuin viimeksi. Sisäänpäinkääntyneiden, pseudotieteellisten viiteaparaattien pyörittely jäi jokseenkin olemattomiin ja moni alustus tarjosi odottamattomia oivalluksia. Yksinkertainen teema Toisin sanoen poiki mielenkiintoisia pohdintoja odottamattomista kulmista. Matkalla syntyi ideoita, joita tulee epäilemättä pilkottamaan seuraavissa kirjoissa. (Kuten Karstassa on yhtä ja toista pientä kahden vuoden takaisesta Mukkulan kokouksesta.)

Lupaavasta teemasta huolimatta olin ainoa paikalla ollut spekulatiivisen fiktion kirjoittaja (ellei Christian Futscheria oteta lukuun – hänen runoissaan on välillä melkoista spefi-ilotulitusta). Se on suuri sääli. Mutta ehkä toverit tajuavat aktivoitua ensi kerralla, kesäkuussa 2011.