Lähinnä kuvaraportointia tällä kertaa. Kirjallisempaa kommentointia löytyy esimerkiksi Hannu Marttilan ja Jarmo Papinniemen blogeista. Keskustelut ovat kuitenkin pysyneet pääosin kiinnostavina. Oikeastaan ainoa alustus jossa minä putosin jo alkumetreillä (tulkkauskuulokkeista huolimatta) oli Marcel Cohenin aamuinen puheenvuoro. Tuntuu siltä että ranskalainen kirjallisuuskeskustelu muistuttaa pahasti brittipoppia: se viittaa vain itseensä.
Olli Löytyn, Fflur Dafyddin ja George Elliot Clarken alustukset saivat minut pohtimaan omaa kulttuurillista ja kansallista identiteettiäni. Selvää on, että geneettisesti olen alkuaan itäafrikkalainen, mutta kulttuurillinen perimäni on peräisin varsin monesta suunnasta – ja vielä monemmasta, jos sana ”kulttuuri” ymmärretään samassa mielessä kuin vaikkapa sanassa ”kulttuuriantropologia”.
Hmm. Tätä täytyy pohtia joskus paremmalla ajalla. Olisiko joku nettipalvelu, joka kartoittaa geneettisen perimän sijaan memeettistä perimää?
Sunnuntai-illan Open Mike -illassa en ollut ainoa kitaralla varustautunut. Lise Sinclair hemmotteli meitä shetlantilaisella musiikilla.
Kristiina Ehin lomitti runoonsa virolaisia kansanlauluja, jotka laulettiin virolaiseen tapaan: ensin Kristiina lauloi säkeen, sitten koko yleisö toisti sen hänen mukanaan. Ainakin hymisi, jos ei osannut viroa.
Maanantain sää oli maanantaisen kolea. Sinnikäs kuulijakunta kietoutui kaikkiin mukaan sattuneisiin vaatteisiin ja paikalle järjestettyihin huopiin.
Johanna Venho osallistuu keskusteluun.
Kriszina Tóth ja Dame Antonia (A S) Byatt.
Kriszinan takki totisesti erottui joukosta.
Kääntäjäkollegat Juhani Lindholm ja Titia Schuurman.
Maanantain iltaohjelma alkoi kansainvälisellä runoillalla Wanhan Walimon salissa. Gerður Kristnýn ja Shimmer Chinodyan muodostama juontajakaksikko on meidän suosikkimme seuraavien Euroviisujen juontajapariksi. Shimmerillä on uskomattoman lämmin ja resonoiva ääni: joskus tuntuu siltä kuin se kaikuisi hyvin säädetystä, hyvin hoidetusta putkiradiosta.
Richard Berengarten lausuu.
Lise Sinclair täydensi esitystään jälleen laululla. Hänen puheensakin on kuin laulua: shetlantilainen nuotti tekee toisinaan minulle vaikeaksi kuulla mitä hän sanoo, kun jään kuuntelemaan äänen soundia.
George Elliot Clarke on tämän kokouksen ilopilleri. Loistava tyyppi, joka tuntuu hyödyntävän kybällä sekää omaa novascotialaista kulttuuritaustaansa että kaikkea mitä ympärillä tapahtuu tai sanotaan. Muistikirja on aina käsillä. Runonlausujana hänessä on enemmän biittiä kuin keskivertorumpalissa.
Runoillan tyylikkäiden puitteiden jälkeen oli vuorossa perinteinen keskiyön jalkapallomaaottelu Suomi vastaan Muu Maailma. Tällä kertaa Suomi voitti tiukan kamppailun jälkeen 4-2. Jarkko Nieminen teki kolme maalia.
Okei, aika mennä nukkumaan. Huomisaamuna taas tikkana aamiaiselle ja kymmeneltä kuuntelemaan viimeisen kokouspäivän puheita.
Hyvät kuvat. Varsinkin noissa runoillan kuvissa on tunnelmaa. Esiintyjien kasvot ovat niin eläviä, että haluaisin tietää millainen kamera sinulla on ja oletko käyttänyt salamavaloa.
Anita, kamera on aika tarkkaan vuosi sitten hommattu Canon EOS 450D, halvemman pään digijärkkäri, jossa minulla oli mukana 28-135 millimetrin automaattitarkentava zoom-objektiivi. (Tavaraa oli muutenkin niin paljon, että itse kamera ja yksi objektiivi oli ihan riittävän iso ja hankalanmuotoinen klöntti raahattavaksi paikalle.)
Salamaa en ole juurikaan käyttänyt, sen väri on niin kalsea. Enimmäkseen olen kuvannut niin, että olen esivalinnut aukon ja antanut kameran automatiikan huolehtia valotusajasta. Kamera on mahdollista säätää alivalottamaan 1-2 aukon verran, ja sitä käytän paljon hämärässä: valotusajat ovat vähän nopeampia ja liike pysähtyy paremmin, digikuvia voi sitten jälkikäteen valostuttaa tietokoneella. Runoillan kuvissa se ei ollut tarpeen: olen ennenkin huomannut, että tuo parin aukon alivalotus on juuri sopiva säätö silloin, kun kuvataan esiintyjiä, joita valaisee esiintymislavan valolaitteisto.
Oletko koettanut salaman kanssa säätää kamerasta valkotasapainoa paria pykälää lämpimämmäksi? Eihän se silti tietenkään ihmeitä tee, mutta omassa kamerassani ainakin saa salaman kanssa kuvatessa tuolla kuvat huomattavasti miellyttävämmiksi.
Tero,
tuo on hyvä idea. Tokihan valkotasapainoa saa rukattua jälkeenpäinkin (etenkin jos säätää kameran niin että se tallentaa kuvan jpegin lisäksi raw-muodossa).
Toistaiseksi en ole vielä vain tullut viitsineeksi opetella muutenkaan salamavalokuvausta. Ehkä minä vielä pääsen siihenkin asti joskus… vastahan tuo vekotin on ollut minulla vuoden. 😎
(Erillisen salaman hommaaminen voisi olla myös hyvä idea.)