Siinä missä viimelauantaisen Yarin keikan ohjelmisto oli perin tuttua, kuulin tänä iltana ensi kertaa Les Amazones d’Afriquea. Olen kyllä kuullut tämän naismuusikkokollektiivin useiden jäsenten levytyksiä, sillä kyseessä on eräänlainen länsiafrikkalaisten laulaja/lauluntekijättärien superbändi, joka kiertää ja levyttää eri kokoonpanoilla tukeakseen naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista valistustyötä ja väkivallan uhrien hoitotyötä. Odotettavissa oli siis hyvää musiikkia hyvän asian puolesta.
Savoyssa mukana oli viisi laulajatarta ja heidän säestäjinään nelimiehinen yhtye, joka polki käyntiin erinomaisen toimivaa tanssikomppia. Tanssivien laulajien ohella lavan visuaalisesti hienoin yksityiskohta oli Kandia Kouyatén nojatuoli, jossa (sairaskohtauksen vuoksi osittain oikealta puoleltaan halvaantunut) muusikko istui ylväästi hymyillen kuin hoviväkeään arvostava kuningatar, keinahteli musiikin tahdissa ja lauloi väkevästi – kunnes nousi avustajan jelppimänä itsekin tanssahtelemaan.
Suurin osa kappaleista kulki keskitempoista komppia kevyesti varioiden, muutaman sointukulun ja laulajan vapaasti tulkitseman melodian voimin, ja kun (tässä kontekstissa tärkeitä) sanoja ei heikon kielitaidon vuoksi ymmärtänyt, oli helppo jättäytyä kellumaan ja leijumaan tanssirytmiikan varaan. Parhaimmillaan tällainen musiikki olisi tietysti riittävän isolattiaisella klubilla, missä yleisö pääsee oikeasti joraamaan eikä vain istumaan ja keinahtelemaan tai seisomaan ja keinahtelemaan, mutta kyllä biitti toimi näinkin. Tyytyväistä väkeä salista poistui pari tuntia myöhemmin, enkä näe mitään syytä heittäytyä toisinajattelijaksi. Täytyy hommata käsiin kollektiivin levytyksiä.
