Asustin Itäkeskuksen Asiakkaankadulla siihen aikaan 1980-luvulla kun kulttuurikeskus Stoaa rakennettiin, ja taisin käydä (sitten vähän myöhemmin silloisen avokin kanssa Kauppakartanonkujalle muutettuani) talossa muutaman kerran näkemässä elokuvia ja ehkä teatteriakin. Ei Itäkeskukseen täältä Töyrynummeltakaan ole kovin pitkä matka, joten talon tarjontaa kannattaisi seurata tarkemmin.
En tunne japanilaista teatteriperinnettä juurikaan – käytännöllisesti katsoen yhtään. Aki Suzuki Spirits -ryhmän Aino – Kalevala -esityksen ensimmäisen minuutin ajan ehdin ajatella suunnilleen ”no, tämä näyttää olevan niin lähellä kiinalaista oopperaperinnettä että kyllä minä tämän päälle jotain tajuan”, mutta sitten esitys tekikin jyrkän mutkan… ihan toisaalle.
Kyllähän buto-ilmaisussa tuntuisi olevan paljon yhteyksiä mannermaan perinteiseen tanssi-, laulu- ja teatteri-ilmaisuun, ja Ainon tuttu tarina tulkittiin sen verran selkeästi että valistumattomampikin pysyi loppujen lopuksi kärryillä. Tunnin mittainen, rauhallisesti etenevä näytelmä oli varsin toimiva kokonaisuus ja osoitti, millaisia mahdollisuuksia suomalaisen kansanrunouden tulkitseminen toisen perinteen kautta tarjoaa. Kehyskertomuksen itämaisuus ja sitä kautta johdateltu loppukohtaus toivat tarinan nykyaikaan mukavan hytkäyttävästi.
Esityksiä on jäljellä vielä tänään ja huomenna. Suosittelen.
