Sopivasti pari päivää Freddie Mercury -kirjan lukemisen jälkeen tuli käytyä katsomassa aihetta hyvinkin likeltä liippaava tuore elokuva. Steven Soderberghin ohjaama My Life with Liberace (alkuperäiseltä englanninkieliseltä nimeltään Behind the Candelabra) kertoo monessa suhteessa hyvin samankaltaisen tarinan jotakuinkin samalta ajalta. Freddie Mercury oli hyvin tietoinen Liberacesta ja taisi ottaa omaan flamboyanttiin tyyliinsä muutaman vinkinkin kokeneemmalta pianistikollegalta. Molemmat olivat ”virallisesti” kaapissa miltei Narniaan asti, mutta toisaalta leikittelivät julkisesti kaikilla mahdollisilla (ainakin heteroiden kuvittelemilla) homokliseillä.**

Elokuva perustuu Scott Thursonin samannimiseen muistelmakirjaan. Parikymppinen Thurson tutustui Liberaceen 1970-luvun lopulla yhteisten tuttavien kautta ja hänestä tuli kuudeksi vuodeksi Liberacen rakastettu, avopuoliso, henkilökohtainen avustaja ja eräänlainen ottopoika.  Elämä vanhemman miehen kimaltavassa, mutta monissa suhteissa miltei luostarimaisen suljetussa maailmassa ei ollut perin rikkinäiseltä kotitaustalta ponnistavalle Thursonille aina kovinkaan helppoa, ja lopulta suhde päättyi juristien avustuksella (lukuun ottamatta pientä viimeistä herkkää hetkeä, ainakin elokuvassa).

Liberacen suureellisuuden – ja elokuvan pääosanesittäjien nimekkyyden – huomioon ottaen Soderberghin elokuva pysyttelee oikeastaan yllättävänkin pienimuotoisena.*** Matt Damon tekee hyvän suorituksen keskelle kummallista elämää putkahtaneena Thursonina. Michael Douglasiin itse Liberacena oli hetkittäin vähän vaikeaa suhtautua: välillä tunsi seuraavansa Liberacen tarinan sijaan sitä, miten suunnattomasti Douglas nauttii Liberacen näyttelemisestä. Toisaalta tällainen ote sopii Liberacenkin hahmoon: Mercuryn tapaan hänkään ei ehkä koskaan luopunut (moninaisista) rooleistaan edes niiden seurassa, jotka koki luottamuksellisiksi läheisikseen.

___
* Paljon siteerattu sanonta on ilmeisesti alkuaan Liberacelta, joka käytti sitä usein kommentoidessaan negatiivisia lehtikritiikkejä ja julkisuuteen tulleita väitteitä homoudestaan (jotka hän muisti kyllä vetää oikeuteenkin).
** Muistan lukeneeni Suosikista jo 1970-luvulla jo senkin, että Mercury, Brian May, John Deacon ja Roger Taylor valitsivat bändilleen nimen juuri sen sivumerkityksen vuoksi. ”Gay” tai ”Fairy” olisivat herättäneet paheksuntaa, mutta ”Queen” meni läpi ihan hyvin. Ja yhtyeen konserttiensa päätteeksi soittama ”God Save the Queen” sai samalla mukavasti lisämerkityksiä.
*** Yhdysvalloissa se on tosin tehty suoraan HBO:n televisiolevitykseen, mikä osaltaan selittää pienimuotoisuutta.

• Tweet
• Pin It