Syyskuun ensimmäisenä päivänä 1987 esitettiin konsertti, joka edellenkin on minun kirjoissani yksi parhaista koskaan näkemistäni. Kolho, ankea ja holtittomasti kaikuva Helsingin jäähalli on paikkana aika epätoivoinen, ja istumapaikkani oli sitä paitsi kaukana takaparvella. Silti tunne välittyi, ja sounditkin olivat loppujen lopuksi paremmat kuin tuollaisessa betonihallissa olisi ollut mitään oikeutta odottaa. Huikea keikka. Asiaa tietysti auttoi, että olin ollut melkoinen Peter Gabriel -fani jo kesästä 1980, jolloin tulin puolivahingossa ostaneeksi III-albumin.
Tulin paikalle turhan myöhään, sillä lämmittelyesiintyjänä kiertueella ollut Youssou N’Dour Super Etoile de Dakar -yhtyeineen oli ehtinyt jo settinsä loppupuolelle. Silti tämä oli ensimmäinen kosketukseni pian tämän jälkeen melkoiseksi supertähdeksi nousseeseen N’Douriin. Onneksi tilaisuuksia uusiin konserttikokemuksiin hänen osaltaan on ollut.
Peter Gabrielin ja hänen nelihenkisen bändinsä ympärille rakennettu lavastus oli hyvin yksinkertainen verrattuna myöhempien kiertueiden elaboraatteihin rakennelmiin, mutta selvää oli ettei se ollut mikään halpistoteutus. Lavalla oli neljä kiskoilla kulkevaa, kääntyvillä ja taipuvilla varsilla ohjattua valopuomia, joita välillä käytettiin eräänlaisina näyttelijöinä – ei muuta. Muuta kikkailua harrastettiin perin vähän. ”Lay Your Hands On Men” aikana PG heittäytyi selkä edellä yleisön kannateltavaksi, kulkeutui käsien varassa salin puoliväliin ja takaisin lavalle. ”In Your Eyesiin” ja ”Bikoon” bändiä täydennettiin N’Dourilla ja Super Etoilen soittajilla. Mutta kaiken aikaa painopiste oli musiikissa, musiikki kantoi, ja voimallisesti kantoikin. En ole ainoa, joka keikkaa on vuosien mittaan ylistänyt.
Jonkinlainen mainio tilaisuus kokemuksen uudelleen elämiseen oli vuonna 1990 julkaistu VHS-kasetti PoV (eli Point of View), joka oli kuvattu saman kiertueen päätöskonsertissa Ateenassa. Itselläni ei ollut tuolloin nauhuria (eikä muuten edes televisiota), mutta onnistuin moisen vekottimen hankittuani löytämään kohtuukuntoisen käytetyn kasetin, jota tuli katseltua moneen kertaan. Kasetin nimen hengessä live-kappaleita kuvittivat välissä PG:n itsensä kuvaamat lyhyet kaitafilmipätkät kiertue-elämästä ja muualtakin, mutta tällainen tauhka syö aina väistämättä konsertin jatkuvuutta.
Monta vuotta myöhemmin lainasin kasetin Rumba-Eerolalle, ja sillä tiellä se on edelleenkin. Kirjastosta löytyi sittemmin varsin kulunut PoV-kappale, jonka poltin DVD:lle, mutta laatu ei ollut suunnattoman hyvä, kuten arvata saattaa. Niinpä kuuluinkin vuosien ajan niihin Peter Gabriel -uutisryhmien ja -foorumien faneihin, jotka sopivissa ja sopimattomissa paikoissa muistivat kysellä tämän konsertin DVD-julkaisun perään. Mutta mitään ei kuulunut, paitsi Still Growing Up -dvd:n ekstroissa julkaistu parin laulun satsi.
Mutta nyt Ateenan keikan materiaali on lopultakin julkaistu uudelleen Peter Gabriel Live in Athens 1987 -nimisenä BluRay-levynä. Ja kyllä, jumaliste, odotus kannatti.
.
.
PoV:n kaitafilmivälikkeet on jätetty pois ja mukana on kaksi kappaletta lisää – sekä viiden kappaleen mittainen osuus Youssou N’Dourin lämmittelysetistä. Kuvan- ja äänenlaatu ovat erinomaisia, 5.1-miksaus on hillitty ja toimiva. (Konsertti kuvattiin alkuaan filmille, joka kestää aikaa videonauhaa paremmin.) Musiikista kuulee nyt paljon enemmän detaljeja kuin muinoin VHS:ltä: kuuluu myös selvästi, että bändillä oli käytössään myös taustanauhoja ja/tai sekvensserejä oman soittonsa täydennyksenä. Yleensä en erityisemmin välitä tällaisesta ”puolikuolleesta” musiikista, mutta tässä konetaustat eivät häiritse liikaa – paitsi oikeastaan ”Sledgehammerissa”, jossa taustakuorot ovat liian selvästi jonkun muun kun lavalla laulavien äijänköriläiden kurkuista. Muuten ei valittamista. Rumpali Manu Katché, kitaristi David Rhodes, kosketinsoittaja David Sancious ja PG:n koko soolouran luottobasisti, huikea Tony Levin, kuulostavat ja näyttävät bändiltä.
BluRay-paketissa tuli lisäksi bonarina Play-niminen dvd, jolla nähdään tärkeimmät PG:n musiikkivideot 1970-luvun lopulta (bonarina oleva ”Modern Love”) 2000-luvun alkuun (”Father and Son”, ”Growing Up”, ”The Drop”, ”Barry Williams Show”). Tähän suhtauduin etukäteen… bonarina. Vaikka PG onkin ollut musiikkivideotaiteen edelläkävijöitä – toisin sanoen hän on antanut laulujensa videoilla tilaisuuden monelle kokeilunhaluiselle videontekijälle – en ole tällaisista pätkistä koskaan jaksanut niin innostua. Katselen kyllä musiikkia mielelläni telkkarista, kunhan kyseessä on oikea konsertti.
Mieliala alkoi muuttua, kun tajusin että 5.1-julkaisua varten vanhatkin laulut on tietysti miksattu uudelleen, ja asialla on enimmäkseen ollut sankarini Daniel Lanois (yhdessä Richard Chappellin ja Paul Gradyn kanssa, parilla kappaleella toinen tuottajaäänittäjäguru Tchad Blake. Tulokset osoittautuivatkin odotettua kiinnostavammiksi. Parhaiten ja positiivisimmin ero entisiin kuuluu kolmoslevyn raidoissa (”Games Without Frontiers” ja ”I Don’t Remember”), jotka aukeavat ja avartuvat todella komeasti. Taustakaiuttimia käytetään enimmäkseen varsin hillitysti, mutta ainakin minun korvaani mielekkäästi. Musiikki leviää kuulijan ympärille luontevana ja kikkailemattomana. Hienoa!
(Valitettavasti varhaisempien video-originaalien kuvanlaatu ei ole kestänyt aikaa yhtä hyvin kuin filmi, ja jälki näyttää nykysilmin vähän suttuiselta. Mutta kun kyse on musiikista, tärkeämpää on ääni.)
Ai niin, näinä päivinä on julkaistu myös muutaman vuoden takaisen Scratch My Back -albumin rinnakkaislevy And I’ll Scratch Yours, jolla lukuisat artistit esittävät omia versioitaan Peter Gabrielin lauluista. Pelkään pahoin, että sekin on pakollista ostettavaa.
***
Edit. Tämän artikkelin kommentointi meni kiinni, jostakin syystä se kerää käsittämättömiä määriä japaninkielistä spammia.
