kuva: Sari Eronen-Mäkelä
Tänään tullessani Aleksin Suomalaiseen kirjakauppaan pääsin pitelemään ensi kertaa kädessäni uutta Oma studio -kirjaa. Se oli tullut painosta edellisenä iltana. Pääsin myös puhumaan kirjasta pienelle mutta kiinnostuneelle yleisölle. Wallu Valpio kyseli fiksuja, joten oli helppoa vastailla.
Niin kuin olen todennut sekä haastatteluissa että kirjan esipuheessa, odottelin parikymmentä vuotta että joku kirjoittaisi suomenkielisen oman musiikkinsa äänittäjän oppaan. Rupesin itse kirjoitushommiin siksi, ettei kukaan muu kirjoittanut. Vanhan Kotistudio-kirjan saama palaute ja hyvä myynti sekä sen uudistetun laitoksen Oman studion jo ennalta saama kiinnostus osoittavat, että tarvetta on. Joten ihan tosi, joku muukin voisi kirjoittaa näitä äänitysoppaita. Tämä on ollut hauska ja tarpeellinen projekti, mutta seuraavalla kerralla joku muu voisi hoitaa homman. Jooko?
Liken kirjakauppailtapäivä oli muutenkin vallan mainio tilaisuus. Michael Monroe ja Andy McCoy vetivät tietenkin suurimman yleisön, mutta minun suosikkiosuuteni oli Sir Elwoodin hiljaisten värien Juha Lehden kolmen biisin mittainen täysakustinen keikka. Eikä lainkaan vähiten siksi, että viimeisenä kappaleena soi ”Neiti Kevät”. Tänään sattuu olemaan tasan kymmenen vuotta minun ja Sipin kihlautumisesta, ja toukokuussa 2000 pidetyissä häissä ”Neiti Kevät” oli meidän häävalssimme.
* * *
Toinenkin projekti on valmistunut: jokunen kuukausi sitten mainitsemani viisikielinen nauhaton basso. Viimetalviseen viisikieliseen nauhalliseen bassoon verrattuna sain aikaiseksi mielestäni parempaa jälkeä. Edellinenkin oli hyvä soitin, tämä tuntuisi olevan erinomainen – ja vielä pintakäsittelyltään onnistuneempi.
(Numero ykköselle on edessä pikkuremontti – kaulakulman säätöä ja kiillotusta, nyt kun olen vähän osaavampi niissä asioissa. Sen jälkeen se on luultavasti vielä parempi.)
Muutama pikkukämmä tämänkin kanssa tuli tehtyä: A-kieli kulkee satulan yläpuolella pikkuisen hassussa kulmassa, kun virityskoneiston reikä tuli porattua muutamia millejä väärään kohtaan. Väritys ei ole ihan sitä mitä ajattelin, sillä Herdinin klassiset vesipetsit voivat tuottaa, eh, mielenkiintoisia tuloksia siihen nähden mitä värikartan perusteella kuvitteli. Oleellinen tekijä on eri puulajien erilaiset värjäytymisominaisuudet.
Mutta mitäs pienistä, mainio soittopeli tuosta tuli, ja se on tärkeintä. Rakentaminen on ollut kivaa, ja luulen että soittimesta on vähintään yhtä paljon iloa, mutta vuosia ja vuosikymmeniä kauemmin.
(Viimevuotiseen tapaan tein kuvakertomuksen basson rakennusprojektista, niille joita kiinnostaa.>
Nyt sitten miettimään ja kehittelemään ensi talven soitinprojektia. Kahden basson jälkeen tällä hetkellä vahvoilla olisi ajatus tehdä baritonikitara. Sellaista minulla ei olekaan, eikä niitä ihan joka soitinkaupan hyllystä löydä. Ainakaan sellaisia, jotka olisi optimoitu slide-putkella soitettaviksi. Harkitaan, harkitaan.
