H esarin Tiede ja luonto -sivujen kolumnissaan ”Historiallisia eväitä eläkekeskusteluun” (Maksullisen digilehden puolella) historioitsija Mirkka Lappalainen kertoo 1600-luvun virkamiehille asetetuista, nykyaikana mahdottomilta tuntuvista työaika- ja sitoutumisvaatimuksista. Mutta:
”Talonpoikaisyhteiskunnassa jaksettiin raataa, mutta hillittömän intensiivisyyden aikoja seurasivat hiljaisemmat viikot ja rauhalliset pyhät. Usein ei tehty mitään, lojuttiin vain… Luovan työn tekijät noudattavat usein yhä vanhan maailman työrytmiä. Kun projektin deadline lähestyy, töitä tehdään intensiivisesti kellon ympäri. Sitten seuraa täydellinen, lamaannustilaa lähentelevä lepo, jonka aikana lataudutaan.”
Ja minä kun olen pitänyt omaa työrytmiäni vain (jälleen) yhtenä oireena (yleensä onneksi hyvin lievästä) maanisdepressiivisyydestäni.
Mutta ehkä se sitä onkin? Entä jos maanisdepressiivisyys onkin ihmisen luontainen olotila, ja tasaisen suorittamisen tahti pelkkä mielenterveydellinen häiriö?
Mutta nyt ei ole aikaa jaaritella. Pitää vääntää käännöstä kasaan ja kirjoittaa kustantajalle Karstan esittelyteksti.
Juurikin näin! Mä en pysty tasaiseen työskentelyyn. Purskahduksia tulee, ja toisaalta hyytyneen olemisen venytteleviä kuukausia.
Erityisesti pohjoisessa Suomessa väännettiin auringon helottaessa lähes yötä päivää duunia duracell-pupun lailla. Isäni on kertonut, kuinka torkahdeltiin muutama tunti hämärän aikaan ja sitten oltiin taas aamukolmelta viljelmillä. Vastapainoksi kaamoksen aikaan vedettiin lonkkaa 18 tuntia vuorokaudessa, ja mikäs oli löhötessä, kun aitassa ja kellarissa oli kesän freneettisinä päivinä haalittua muonaa. On aivan synti ja häpiä, että luterilainen meininki ei tajua tätä pohjoista ulottuvuutta. Itsekin talvisin kirjoittaessani lopettelen neljän viiden aikaan, kun alkaa olla pimeä. Kesäisin väännän tekstiä vielä yhdeltätoista illalla. Ei ole sattumaa se.
JoS,
Suomen ongelmanahan on se, ettei täällä suinkaan noudateta luterilaista vaan kalvinistista työmoraalia. Lutherhan ymmärsi järkevän elämän päälle, muista puutteistaan huolimatta.