Olen käsitellyt blogissa aiemminkin Bloom County -faniuttani. Berkeley Breathedin kahdeksankymmentälukuinen strippisarja oli melkoinen mestariteos – ilmeisistä vaikutteistaan huolimatta – eikä piirtäjä malttanut sen lopettamisen jälkeenkään olla palaamatta asiaan. Raskaan päivittäissarjan sijaan Outland (1989–95) ilmestui vain sunnuntaistrippeinä ja pysytteli enimmäkseen epäpoliittisena. Muutamista herkullisista jaksoista huolimatta se oli minusta pääosin selkeästi heikompi enkä ole viitsinyt täydentää Bloom County -kirjastoani tällä jatko-osalla. Alkuaan vuosina 2003–8 julkaistu Opus on taas jäänyt minulle vieraaksi, sillä tuoreudestaan johtuen sitä ei ole ollut vielä luettavissa netissä (ainakaan luvallisesti) toisin kuin aikaisemmat Breathed-sarjat. Joten täydellinen Opus-kokoelma (The Library of American Comics / IDW Publishing 2012) tarttui nettikaupassa ns. hihaan.
Ensilukeman perusteella Opuskaan ei ihan yllä alkuperäisen Bloom Countyn tasolle, mutta petraa selvästi Outlandista. Alkuun tosin vaikutti vähän heikolta. Äitinsä luona Antarktiksella asusteleva Opus-pingviini kyllästyy elämäänsä ja palaa Bloom Countyyn. Hän törmää siellä vanhasa kaartista edelleen yhtä räjähtäneen Bill-kissan sekä keski-ikäistyneen juristin Steve Dallasin, joka onkin yllättäen luopunut Outlandin lopussa julistamastaan homoudesta ja palannut entisiin kuvioihinsa. Outlandin riesaksi muodostuneesiin äijäsohva-latteuksiin ei onneksi sentään palata (ja tylsä Milquetoast-torakka loistaa onneksi poissaolollaan), ja on sentään jotain muutoksiakin: Steve Dallas huomaa yllättäen olevansa isä ja kouluikäisen pojan yksinhuoltaja.
Auggie Dallasista tulee tähän sarjaan jonkinlainen vastine BC:n Milo Bloomille ja Binkleylle, joista jälkimmäinen ilmestyy myöhemmin muutamaan strippiin, vaikka hänen legendaarinen Pelkojen komeronsa onkin ilman mitään selityksiä siirtynyt Opuksen öiseksi riesaksi. Muutama muukin vanha BC-hahmo nähdään ohimennen. Breadhed myös kierrättää sumeilematta joitakin vanhoja ideoitaan, eikä välttämättä saa niihin mitään uutta ja tuoretta.
Breathed käyttää paikka paikoin sumeilematta hyväkseen digitaalisen kuvankäsittelyn tarjoamia väritysmahdollisuuksia ja Opus onkin visuaalisesti entistä näyttävämpi. Poliittinen räväkkyys tekee aika ajoin paluutaan, siinä määrin että Breathed joutui muutaman kerran tarjoamaan lehdille vaihtoehtoksi vanhaa strippiä, mikäli nämä eivät halunneet julkaista sunnuntaisivuillaan mitään, missä irvailtiin amerikkalaisten muslimikammolle.
Yhtä asiaa jäin miettimään. Bloom County sai alkunsa Ronald Reaganin presidenttikauden alkaessa, Outland puolestaan George Bush vanhemman hallitessa. Opus oli taas George Bush tyhmemmän ajan tuote. Jos Yhdysvaltain presidentiksi olisi valittu republikaanien Mitt Romney, olisiko Opus-pingviinin saaga saanut neljännen kautensa? Vastausta tähän kutkuttavaan kysymykseen joudumme odottamaan ainakin neljä vuotta.