Hain postista paketillisen kirjoja. Gummerukselle suomentamani Ernest Clinen viisisataasivuisen romaanin Ready Player One kääntäjäkappaleet ovat saapuneet.
Suomentajan (ja kirjailijan) hommissa konkreettisten, käsinkosketeltavien tulosten saaminen työstään on harvinaista herkkua. Sitä tapahtuu yhdestä neljään kertaan vuodessa.
Suomenkielisen laitoksen nimeä pähkäiltiin tovin ja toisenkin. Lopulta päädyttiin säilyttämään alkuperäinen nimi ja kirjaamalla kanteen vain suomenkielisempi sana ”romaani”. Tällainen nolo elokuvatyyli sopii oikeastaan aika hyvin romaanille, jossa leikitellään 1900-luvun lopun elokuvien, popmusiikin ja, ennen kaikkea, tietokonepelien kanssa. Vuosiin 2045–46 sijoittuvassa tarinassa seikkaillaan edesmenneen ohjelmoijaneron kehittelemässä maailmanlaajuisessa virtuaalitodellisuusympäristössä. Kyseinen nero sattui olemaan pakkomielteisen kiinnostunut lapsuusaikansa 1980-luvun popkulttuurista, joten sitä on upotettu melkoisia määriä tarinan virtuaalimaailmaan.
Ready Player One on tavallaan eräänlainen dystopia, mutta siinä on myös melkoinen määrä vanhan kunnon ajan poikakirjojen sympaattista seikkailuhenkeä, kaveruutta ja jopa lempeän ujoa romantiikkaa. Mainio kirja. Suosittelen.
Kas, hain tänään kirjastosta varaamani kirjat ja tuo oli joukossa! Viikon aikana menee siis luentaan 🙂 Ja toki myös kommentoin, en varmaan kääntämistä (koska en ole lukenut alkukielellä) mutta muutoin kyllä!
Kirjan mukaan OASIS-keinotodellisuusmaailman ensimmäinen versio muuten julkaistaan ensi joulukuussa. Odotamme mielenkiinnolla…
Kiitos lukuvinkistä, laitan tämän listalle 🙂
Haa – kirjahan oli tosi koukuttava! Oli ihan pakko lukea se samantien loppuun eli pakkotauko vain pakkotyön ajaksi 🙂 Suomennoskin oli maukas *tsihih*, huomasin muutaman kivan jutun…
Sopii erinomaisesti meikäläiselle, joka hyvinkin muistaa purkit ja koukutti itsensä räiskimään Wolf 3D:tä kaikki tasot läpi max. tuloksin (sisäinen pakko) eli tykkäsin kovasti, vaikka olenkin muori enkä nuori 😉
Mukava kuulla, Polga!
Olet epäilemättä ihan oikeassa siinä, että kirjan ensisijainen kohderyhmä on – poikakirjamaisuudesta huolimatta – ne, jotka muistavat purkit ja muun 80-luvun popkulttuurin omasta elämästään. Ja mikäs siinä.