Tänä viikonloppuna Helsingissä vietetään Maailma kylässä -festivaalia. Siitä syystä sunnuntaivideo on nyt lauantaivideo, että kerkiätte katsomaan Natacha Atlasia kello puoli seitsemäksi Kaisaniemen puistoon.

.

.

Haastattelin Natachaa Rumbaan helmikuussa 1999, tällaista tarttui nauhalle lumimyrskyn keskellä hotellihuoneessa:

Natacha Atlas: Sähkökamelin kyydissä

Kolmannella soololevyllään Gedida belgialais-marokkolais-englantilais-egyptiläinen Natacha Atlas johdattaa kuulijansa yhä pidemmälle maailmaan, jossa kohtaavat arabialaisen popin ylpeä perinne ja Lontoon drum’n’bass-kuviot.

Haastattelutilanne ei ollut ihanteellisimpia mahdollisia. Päivän promovierailu oli puolta tuntia vaille päättynyt, Helsingissä riehui talven ensimmäinen myrsky, aikataulut olivat myöhässä. Natacha Atlas loikoili lenkkarit jalassa hotellihuoneensa sängyllä ja vaikutti leipääntyneeltä. Eikä minun ole helppo suhtautua ihmiseen joka pitää sisällä aurinkolaseja, ihmiseen jonka silmiä en näe. Ei auta, nauhuri päälle.

Näin sinut viime kesänä livenä kaksi kertaa. Roskilden keikka oli varsinaista bilemeininkiä…
– Muistan sen, kyllä.

… mutta Helsingin juhlaviikkojen telttakonsertti paljon hillitympi.
– Se on ihmisistä kiinni. Ohjelmisto oli suunnilleen sama koko kesän – ei ollut aikaa muuttaa settiä.

Esitit silloin joitakin uuden levyn kappaleita…
– Kaksi laulua, itse asiassa. Soitimme Bastetia ja Bahlamia. Bändi on sen jälkeen muuttunut, koska mukana oli Transglobal Undergroundin jäseniä, eivätkä he pysty olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa.

Albumilla on käytetty aika paljon koskettimia ja ilmeisesti myös sekvensseriä…
– Mukana on paljon jousisoittimia. Me käytimme paljon arabialaisia lyömäsoittimia ja höystimme niitä drum’n’bass -soundeilla, mutta ne ovat enemmänkin vain antamassa mukaan moderneja sävyjä, ei muuta.

Tällä levyllä on kuitenkin yhtenäisempi, tiiviimpi ja rootsimpi tunnelma kun parin vuoden takaisella edeltäjällä Halimilla, jossa tuntui olevan liian monta kokkia soppaa hämmentämässä.
– Totta. Äänitimme Gedidaa osittain Kairossa ja osittain Lontoossa. Itse asiassa tätä levyä on ollut tekemässä paljon enemmän ihmisiä kuin Halimilla.

Mutta sitä levyä tehtiin useammalla eri tiimillä…
– Aivan, mutta kaiken kaikkiaan väkeä oli vähemmän. Jokaisella Gedidan raidalla on aikamoinen määrä lyömä- ja jousisoittajia – käytimme aika isoja jousisektioita. Halimilla jousia oli vain kahdella-kolmella raidalla ja loput tehtiin syntetisoijilla. Nyt alan päästä lähemmäs sitä soundia mitä olen etsimässä. Seuraavalla levyllä muutan kuviota taas vähän – aion edelleenkin kirjoittaa Timin (Whelan, kitarat ja koskettimet) sekä Hamidin (Mantu, lyömä- ja kosketinsoittimet) kanssa, mutta otan mukaan neljänneksi Mika Sabetin. Hän yhdistelee perinnettä ja modernia juttua hyvinkin samaan tapaan kuin me. Me olemme eräänlaisia pioneereja egyptiläisen musiikin uusistamisessa: se on polkenut paikallaan parikymmentä vuotta.

Kuinka kolmihenkinen työryhmämme teki lauluja?
– Toisinaan Tim ja minä teimme pääosan työstä ja Hamid ohjelmoi. Toisinaan taas me teimme Hamidin kanssa juttua hyvin pitkälle ja Tim oli pelkästään apuna. Ja The Righteous Pathin tapauksessa minä vain lauloin Timin ja Hamidin tekemän pohjan päälle. Se onkin levyn eniten Transglobal-mainen kappale.

Aloititteko rytmeistä vai teksteistä?
– Toisinaan minä vain lauloin arabialaisia skaaloja, kehitin tekstin ja kirjoitin sitten soitinosuudet. Mahlabeya on ainoa kappale johon rytmi tuli ensin. Toisinaan kappaleet lähtivät Timin tekemistä jousisovituksista. Useimmiten laulumelodia oli ennen tekstiä. Aqaban tapauksessa minulla oli teksti ja yritin kirjoittaa melodian käyttäen tiettyä arabialaista skaalaa, mutta jouduin muuttamaan tekstiä aika paljon saadakseni sen sopimaan. Arabia on erinomainen työväline, hyvin ilmaisuvoimainen ja rytminen kieli. Äidinkieleni on ranska, mutta olen nykyään varmaan paljon vahvempi arabiassa ja englannissa, koska soittajistani suurin osa on englantilaisia. Olin asunut parikymppisenä Belgiassa, mutta sitten satuin piipahtamaan Lontoossa, törmäsin Jah Wobbleen ja Transglobalin kavereihin ja asiat alkoivat edetä omalla painollaan.

Itse basistina kiinnitin huomiota levyn hyviin bassokulkuihin ja yllätyin kun ne olikin tehty enimmäkseen koskettimilla.
– Kyllä keikkabändini basisti Adam Blake on mukana. Mutta sekoitimme hänen soittoaan Timin koskettimiin ja muokattuun kitaraan. Loppujen lopuksi on aika paha sanoa, mikä on Adamia ja mikä Timiä.

Näin sinut ensimmäistä kertaa Tavastialla Transglobalin kanssa Etnosoi-festivaaleilla. Wimme Saari ja kurkkulaulaja Albert Kuvezin olivat mukana jammailemassa. Aikamoinen yhdistelmä…
– Joo, bändin kavereilla oli tosi hauskaa. Itse en muista sitä kauhean hyvin, mutta Timille se on jäänyt mieleen erinomaisesti.

Et ollut Transglobalin uudella Rejoice Rejoice -levyllä mukana niin paljon kuin aikaisemmilla.
– Minun piti olla mukana paljon enemmän, mutta olin juutuksissa Egyptissä. Toivottavasti seuraavan levyn kanssa kaikki sujuu paremmin. Keikoille pääsy heidän kanssaan ei valitettavasti onnistu, kun teemme molemmat omia juttujamme, mutta yhteistyö levyillä ja laulujen tekemisessä jatkuu. Toivon totisesti, että emme ajaudu erillemme. Tämä meille molemmille hankalaa aikaa joutuessamme kulkemaan omia polkujamme. Olimme sentään tiiviisti yhdessä kahdeksan vuotta.

He ovat tulleet modernista musiikista ja lisänneet siihen perinnettä, ja sinä taas olet peräisin perinteisemmän musiikin suunnalta ja yhdistät siihen modernia…
– Totta. Me kohtaamme siinä välillä. Etenkin Tim on tullut modernin musiikin parista perinteisempään. Nyt hän on Egyptissä ja kirjoittaa arabialaisia jousisovituksia suurelle poptähdelle Hakimille. Hakim kuuli Gedidaa ja halusi Timin sovittamaan itselleen. Hän on tullut ulkopuolelta erittäin voimakkaan tradition keskelle… se on vain ollut hänen sisällään. Itse hän sanoo, ettei se ole hänen juttunsa, että hän on Stoke-On-Trentistä ja hänen pitäisi tehdä jotakin muuta… teollisuuspunkkia tai jotain. Mutta niin vain hän on Kairossa ja tekee erinomaisia perinteisiä jousisovituksia. Siellä hänellä olisi ura tiedossa, mutta ei hän sinne pysyvästi jää. Hän jatkaa Transglobalin kanssa ja poikkeaa aina välillä tekemään Hakimille sovituksia. Ja sitten vuoden lopussa ryhdymme hänen ja Hamidin kanssa tekemään minun seuraavaa levyäni Egyptissä. Hän on yksi niitä harvoja ihmisiä maailmassa joka pystyy yltämään arabialaismuusikoiden tasolle studiossa.

Oletko ehtinyt saada palautetta levystä?
– Hyvin vähän, se on juuri ilmestynyt. Ranskasta on tullut tosin positiivisia kommentteja, koska levyn avausraidasta Mon amie la rosesta on tullut siellä hitti.

Minkälaista musiikkia itse kuuntelet?
– Edelleen paljon arabialaista musiikkia. Pidän melkoisesti Lontoon aasialaisesta drum and bass ja rap-scenestä, Björkistä…

Sen olin kuulevinani levyltä…
– Varmaankin. Pidän Talvin Singhistä, ranskalaisesta rap-yhtyeestä IM, klassisesta ja elokuvamusiikista… siinäpä se.

Teksti: J. Pekka Mäkelä

• Tweet
• Pin It