Lumen keskelle, huonosti kolatun kantakaupungin perukoille Savoy-teatteriin oli saapunut tavallista suppeampi yleisö, mutta riittävästi kuitenkin hyvää keikkatunnelmaa varten. Eikä illan artisti totisesti tunnelmaa pilannut.
Eric Bibb asteli lavalle itsekseen akustisen kitaran kanssa, kävi vääntämässä virvelirummun maton pois rämisemästä ja soitteli pari kappaletta itsekseen ennen kuin kutsui seurakseen kitaristi Staffan Astnerin. Tällä kesällä Porissakin nähdyllä duolla soitettiin sitten pari biisiä, ennen kuin mukaan kutsuttiin basisti- ja rumpaliveljekset Sven ja Per Lindvall. Väliajan jälkeen Eric Bibb asteli lavalle itsekseen akustisen kitaran kanssa, kävi vääntämässä virvelirummun maton pois rämisemästä ja soitteli yhden rallin itsekseen ennen kuin kutsui seurakseen kitaristi Staffan Astnerin. Tällä duolla soitettiin sitten yksi laulu ennen kuin mukaan kutsuttiin basisti- ja rumpaliveljekset Sven ja Per Lindvall.
Bibbissä on minun korvaani paljon samaa kuin vaikkapa Taj Mahalissa. Molemmat lähtevät vahvasta, hyvin sisäistetystä bluesperinteestä, mutta pitävät korvat ja silmät auki muullekin musiikille. Molemmilla on myös taito laulaa lämpimän intiimisti. Toisaalta Bibbin tavasta kompata akustisella – etenkin bändin kanssa – on samanlaista terävää perkussiivisuutta kuin vaikkapa Ani DiFrancolla. Molempien tavoin Bibb on erinomainen lauluntekijä. Asiaan kuuluu myös leppoisa jutustelu kappaleiden välillä. Nyttemmin suomalaistunut Bibb kertoi muun muassa ensimmäisestä kosketuksestaan Helsinkiin – kyläreissusta toisen blues-expatin, pianisti/lauluntekijälegenda Eddie Boydin kotiin Helsinginkadulle ja isännän kotitilaltaan salakuljettamasta kurpitsasta tehdystä piirakasta.
Savoyn akustiikka pisti parastaan konsertissa, jonka yleisvolyymin hiljaisuuden tajusi vasta silloin, kun Bibb puhui jotakin kaukana mikrofonista tai viritti kitaraansa ilman vahvistusta: molemmat kuuluivat katsomoon mainiosti ilman sähkön apuakin. Tavattoman sympaattinen ja miellyttävä ilta. Bibbin viimeisenä encorena soittama perinteikäs spirituaali ”Wayfaring Stranger” toi tosin minun ja ikätoverieni mieleen laulun teemaa kovasti lainailleen Orso Maria Guerrinin laulaman tunnussävelmän ”I Wanna Go” televisiosarjasta Lumikenttien kutsu…
Mutta, säätilan huomioon ottaen, assosiaatio oli vallan passeli.
