On aina kiinnostavaa huomata pitävänsä itsestäänselvyyksinä asioita, joita ei ehkä aina olisi niin järkevää pitää itsestäänselvyyksinä. Ajatellaan nyt vaikkapa viime vuosien urheilurakentamisen kukkasta, hiihtotunneleita. Aivan älytöntä energianhaaskausta, eikö vain? En itsekään tullut ajatelleeksi, että niiden energiankulutus on itse asiassa ihan samaa luokkaa kuin uimahallien. Ja uimahallithan ovat itsestäänselvyys, eikö vain?
Ovat ainakin minulle. Uiminen on yksi ehdottomia mieliliikuntalajejani kävelemisen ja taijin ohella. Meditatiivinen tuokio, tilaisuus antaa ajatusten leijailla omia ratojaan kehon keskittyessä rytmiin, kun silmillä ei ole juurikaan muuta näkemistä kuin altaan kaakelipohja eikä korvilla juurikaan muuta kuulemista kuin veden lorina korviin ja korvista pois. (Uin enimmäkseen kroolaamalla, osittain siksi että olen aina ollut surkea rintauimari.)
Täällä Koillis-Helsingissä vallitsee näinä päivinä idyllinen talvi. Pikkupakkanen, puut postikorttimaisen lumisina. Lisää lunta on tulossa, ja pian on edessä sama ongelma kuin viime talvena: pihaa on paha kolata, kun lumelle ei ole tontilla kunnolla tilaa. Kulkuväylien molemmille puolille kasautuu parimetriset vallit.
Oli hämmentävää käydä eilen, pitkästä aikaa, Helsingin keskustassa. Paikka on täynnä loskaa, ja katujen auraus on niin kehnoa, ettei sellaista siedettäisi täällä sivistyneemmissä kaupunginosissa. Esikaupunkilaiselle keskustasta tulee muutenkin mieleen ennen kaikkea likaisuus ja meluisuus, joten ostokset ja muun elämän tekee mieluiten jossakin muualla – siis sellaisessa muualla, jonne pääsee julkuneuvolla. Sen verran kaupunkilainen olen, etten suostu autoa omistamaan. Sitä paitsi keskustan likaisuus ja meluisuus johtuu ennen kaikkea juuri sinne väenväkisin tuppaavista henkilöautoilijoista.
