Välillä minusta tuntuu itsestänikin, etten tee seuraavan romaanini eteen yhtään mitään. Lähdeteokset odottavat lukemattomina tuossa vanhan Billnäsin päällä. Niiden selät tuijottavat minua syyttävästi tietokoneen näytön yläpuolella. Muurahaispuu-nimen selkäänsä saanut kansio kirjahyllyn päällä on vielä lähes tyhjä. Tiedän kyllä etten rupea varsinaiseen kirjoitustyöhön ennen kuin vasta ensi vuoden toukokuussa, mutta Karstan välillä raskaaksi käyneen kirjoitusprosessin opettamana tiedän myös, että homma toimii paremmin jos minulla on siinä vaiheessa jo varsin pitkälle suunniteltu runko valmiina.
Toisaalta huomaan ajattelevani tarinaa, sen ituja ja vivahteita tuon tuostakin. Oikeastaan päivittäin. Keräilen turuilta, toreilta ja kaverien puheista pieniä oljenpätkiä, jotta voisin tehdä tiiliä, joista voisin rakentaa romaanin.
Henkilögalleriakin on jonkin verran edennyt alkuperäisestä asetelmasta, jossa päähenkilö vihasi elämäänsä, olosuhteitaan, työpaikkaansa, työttömäksi joutumistaan, isäänsä ja ennen kaikkea isänsä palvomaa, kauan sitten kuollutta isoisäänsä, joka sitten tarinan mittaan osoittautuisikin melkoiseksi pikkusaatanaksi. Vastenmielisyyteni absoluuttista pahuutta (ja hyvyyttä) kohtaan on kuitenkin pakottanut miettimään ihmisistä vähemmän paperinohuita ja tylsiä.
Jossakin vaiheessa mietiskelin jonkunlaista metaromaania, jossa tulevaisuuden kirjallisuudentutkija analysoisi vuosikymmeniä aikaisemmin kirjoitettua teosta ja peilaisi sitä (todellisen) tekijänsä (kuviteltuun) elämäntarinaan. Tämähän olisi tietysti eräänlainen parannettu versio Nedujen alkuperäisestä kerrontaratkaisusta, joka kustannustoimittajan kanssa yhteistoimin lopulta hylättiin, koska se ei toiminut kovinkaan hyvin. Tulevan Muurahaispuun tapauksessa houkutus tällaiseen leikittelyyn on siinäkin mielessä melkoinen, että olen jo pitkän aikaa sitten päättänyt päähenkilöni palaavan lapsuudenkotiinsa, joka on jossakin noista kolmesta suuresta kerrostalosta, jotka olen kuvannut oman huoneeni ikkunasta luultavasti alkukeväällä 1975:
Tässä vaiheessa onkin hyvä leikitellä toteutustavoilla, suorittaa eräänlaista lateraalista kirjakelluntaa ja katsella kaikessa rauhassa, mihin suuntaan tarina vie. Jos hyviltä tuntuvia ideoita jää käyttämättä, onpahan sitten jotakin valmiina jotakin seuraavaa kirjaa varten.
Joskus kesällä käyn varmaankin kameran kanssa noilla seuduilla katselemassa paikkoja. Yritän myös bongata sopivankokoisen asunnon myyntiesittelyn ko. taloista: pari kansakouluaikaista kaveria asui niissä, mutta mielikuvia olisi hyvä vahvistaa. Kyseisissä taloissa asui myös erään vaikutuksen tehneen elokuvan päähenkilö, pohdin voiko tätä pikku kulttuuriviitettä käyttää hyväksi. Ainakin kyseisen päähenkilön tilapäinen yösija vain muutaman sadan metrin päässä tulee tavalla tai toisella kirjaan, se oli minullekin lapsena tärkeä paikka, ja luultavasti kaikille näillä kulmilla lapsuutensa viettäneille – väistämättä siis myös päähenkilölleni.
