Siinä missä puolentoistakymmenen vuoden takainen kulttuuriantropologian seminaarinvetäjäni naureskeli miesopiskelijoiden hillittömälle kiinnostukselle Pohjois-Amerikan intiaaneihin*, paleontologiassa harrastelija- ja uteliaisuustason ykkösfanitus kohdistunee sekä miehillä että naisilla dinosauruksiin. Johtuneeko siitä että niistä on lukenut koko pienen ikänsä, että niissä on olevinaan jotakin aivan käsittämättömän romanttista.
Tästä syystä tietysti dinosauruksia koskeviin tutkimustuloksiin, löytöihin ja teorioihin tulee kiinnittäneeksi keskimääräistä tiedeuutista – jopa keskimääräistä paleontologista uutista – suurempaa huomiota. Niinpä viime vuosikymmeninä vallinnut yleinen käsitys siitä, että linnut ovat polveutuneet dinosauruksista, on suhteellisen yleisessä tiedossa. Niin yleisessä, että jopa Jurassic Park -elokuvassa siihen viitattiin, ja animaattorit käyttivät dinojen liikkeitä mallintaessaan tukena kananjalkojen motoriikkaa.
Tieteen miellyttäviä piirteitä on ahdistavien ja ajattelua rappeuttavien ikuisten totuuksien puute. Viimeisten parinkymmenen vuoden mittaan lintujen polveutuminen dinoista on alkanut tuntua kyseenalaisemmalta, kun on löytynyt yhä varhaisempia lintujen (kantamuotojen jäänteitä). Science Daily -verkkolehden tuoreen artikkelin mukaan alkaisikin olla aika heittää havaintoja vastaamaton teoria romukoppaan. Tai ainakin muuttaa sitä tutun kuuloiseen muotoon: Linnut eivät kehittyneet dinosauruksista, vaan molemmat kehittyivät yhteisistä esivanhemmista.
Paitsi elokuvatähtinäkin toimineet velociraptorit sukulaisineen: Vaikuttaisi siltä, että raptorit eivät ole dinosauruksia lainkaan. Ne ovat ilmeisesti kehittyneet linnuista.**
—
* Paraskin naureskelemaan, varsinkin kun myönsi itse että laitoksen kahvipöydässä oli joskus käyty keskustelua Tarzan-kirjoista opitulla isojen apinoiden kielellä. Sitä paitsi minua kiinnosti nimenomaan navajokulttuuri, jolla on jotakuinkin yhtä paljon tekemistä lakotojen ja muiden tasankointiaanien kanssa kuin vaikkapa… saamelaisilla kelttien kanssa. Kieletkään eivät ole erityisemmin sukua.
** Mikä tietysti merkitsisi, että heimolle annettu, petolintuihin viittaava latinalaisperäinen ”raptor”-nimi on osuvampi kuin nimen antajat luultavasti aikanaan kuvittelivatkaan.
Just katsoin dino-suvun esittelyä SciFiAmistä. No, ovat Corvallisin poijat keksineet uuden jutun.
Sehän tiedettiin jo ennalta että vastoin Jurassic Parkin antamaa kuvaa velociraptoreilla oli höyhenet.
En minä nyt menisi dinosaurus-kiinnostusta väittämään romanttiseksi. Kyse on meidänkin historiastamme! Jos eivät siis dinot olisi kuolleet sukupuuttoon, meitä nykyisessä muodossa tuskin olisi. Tosin Äiti Maalla voisi olla silloin ehkä helpompaa.
Minä olen huvitellut ajatuksella, että sitten olisi älykkäitä dinoja. Enkä taida olla ainut joka on ajatusta hellinyt.
Ripsa,
höyhenikkyys tuntuu tosiaan olevan (sekin) lintuja ja dinoja yhdistävä ominaisuus. Ovat mokomat viime aikoina onnistuneet jopa selvittämään joidenkin lajien värityksiä.
Älykkäät dinot… joo, Harry Harrisonilla on ainakin ollut älykkäiden dinojen (ja kivikaudelle jääneiden ihmisten) maailmaan sijoittuva Eden-sarja (West of Eden, Winter in Eden, Return to Eden), joka tuo minun mieleeni aina hikisen, puolihämärän hotellihuoneen, koska kirjat olivat matkalukemisena Kuubassa…
Tässä kohdassa tietenkin pitää mainita, että me emme tiedä, miten todennäköisesti älykkyys (sillai samassa mielessä kuin ihmiskunnalla) on todennäköinen tai edes evoluution kannalta hyvä ominaisuus. Yleensä hyviä sopeutumia ilmaantuu itsenäisesti eri eläinluokkiin, mutta älykkyyttä ei juurikaan: parille hammasvalaalle (joilla ei mene kovin hyvin) ja muutamalle kädelliselle, joista yksi ainoa laji on enää elossa.
Älykkäitä dinosauruksia on Robert Silverbergin novellissa Saurusten valtiatar:
http://www.majipoor.com/work.php?id=841
Thialfi,
Kiitos tiedosta.