Tällä viikolla julistetaan Charles R. Darwinin Lajien synnyn ilmestymisen 150-vuotispäivää. Tuo tutkielma sysäsi käyntiin erään evoluution lailla hallitsemattoman ja jotakuinkin täysin vailla ennakoitavissa olevaa suuntaa olevan tieteellisen kehityksen, joka on tänään… niin, vasta alussa. Elämme mielenkiintoisia aikoja, ystävä hyvä.
Juhlan kunniaksi viime viikon New Scientististä pari silmään sattunutta pikku tietoa:
• Ihminen käyttää lukemiseen – ilmeisesti kielestä riippumatta – tiettyä aivojen aluetta, joka on eri kohdassa kuin puhumiseen ja puhumisen kuunteluun käytetyt alueet. Kirjoitustaito on sen verran tuore keksintö – kuutisentuhatta vuotta vasta – etteivät evoluution rattaat olisi vielä mitenkään kerinneet kehittää mitään nimenomaan lukemisspesifiä aivoaluetta. Eivätkä olekaan. Tätä samaa aluetta ihminen käyttää myös esimerkiksi jäljittäessään riistaa.
• 1970-luvulla tutkittiin 1800 kolmevuotiaan mauritiuslaisen rohkeutta mittamalla heidän hikoiluaan, kun heille soitettiin toinen kahdesta signaalista, joista toista seurasi epämiellyttävän kova toitotus. Pieni osa ryhmästä hikoili selvästi muita vähemmän, eli pelkäsi toitotusta vähemmän kuin enemmistö. Vastikään työryhmä palasi aineiston pariin ja tutki silloisten kolmivuotiaiden nykyisiä rikosrekistereitä. 137 alkuperäisestä vajaasta kahdestatuhannesta oli sortunut rikoksen teille: nämä olivat juuri niitä, jotka olivat hikoilleet vähemmän ja siis pelänneet vähemmän.
Olenkin jo pitkään ollut sitä mieltä, että rohkeus on aivan liian positiivisena pidetty ominaisuus.
