Kategoria: muutoksia

Uurnaan muutakin kuin tuhkaa

·

Tänään alkaa eduskuntavaalien ennakkoäänestys. Itse vaalit ovat sopivasti Tähtivaeltaja-päivän jälkeisenä sunnuntaina 17. huhtikuuta.

Tiedätte itsekin, että tällä kertaa ei auta vedota vanhaan ”ei se kuitenkaan vaikuta mihinkään” -virteen. Nyt on tiedossa luultavasti kiinnostavimmat eduskuntavaalit… niin, oikeastaan koko minun elinaikanani. Jos hyvin käy, kok-demin, kokkareiden ja kepulaisten perinteinen hyvävelimafia menettää valtaansa. Jos huonosti käy, Suomesta ruvetaan kehittämään kuviteltuun lintukotomenneisyyteen tuijottavaa, pohjoiskorealaisen sulkeutunutta ja isänmaallisen suoraselkäistä satu-Suomea.

(Tosin olisin melkein valmis lyömään vetoa, että perssuomalaisten eduskuntaryhmä hajoaa jouluun mennessä vähintään kahtia ja edustajien välillä on menossa vähintään yksi kunnianloukkausoikeudenkäynti. Kuuluu puolueen perinteisiin.)

Itse en ole vielä lopullista ehdokastani valinnut, muta Husein Muhammed on vahvoilla. Tuttu ja fiksu tyyppi. Sitä paitsi minäkään en ole koskaan vuollut pajupilliä; albaan olen aikoinaan pukeutunut, kerran, eikä se näyttänyt ylläni todellakaan kauniilta. Armeijan harmaita olen käyttänyt – vanhan kunnon ajan sarkakamppeita – koska sivaritkin käyttävät armeijan vaatteita (ilman arvomerkkejä, tietysti, ja, hah, ilman leijonanappeja). Kurdina Huseinilla on sitä paitsi vähän sodan jälkeen syntyneitä keskivertosuomalaisia realistisempi kuva siitä, mitä kaikkea isänmaallisuuden nimissä oikeutetaan eri puolilla maailmaa.

Uudistui kuin uudistuinkin

· 9 kommenttia ·

Tänä aamuna osoite www.yrttimaa.net näytti vähän eri näköiseltä kuin eilen. Pitkään haudottu projekti eteni lopultakin vaiheesta ”noille sivuille pitäis tehdä jotain” vaiheiden ”tota sivupohjaideaa pitäis vielä työstää”, ”nyt on pohja, nyt pitäis vääntää sivuja” ja ”äh, pitäis vääntää toi sivuprojekti loppuun” kautta vaiheeseen ”emmäjaksaenää höylätä, pistetään näkyviin”.

Siellä ovat.

Jos viitsitte katella sivuja, olisin kiitollinen kaikista kommenteista ja etenkin bugi-ilmoituksista. Pari ongelmaa (joillekin käyttäjille) tiedän jo valmiiksi: Otsikkokuvan alla oleva pudotusvalikkopalkki on tehty pienellä skriptinpätkällä, joka ei välttämättä toimi kaikilla selaimilla (esimerkiksi Pleikka-kolmosella, jolla tuota aamuvarhaisella kokeilin). Ja vanhemmat Firefoxit (ja ilmeisesti jotkut Google Chromet) jättävät huomiotta mp3-tiedostojen upotuskoodin käskyn ”autoplay=”FALSE””: kun muutamilla sivuilla on peräjälkeen viisi–kuusi upotettua äänitiedostonsoitinta, jotka näillä selaimilla käynnistyvät yhtä aikaa, tuloksena voi olla aika… mielenkiintoinen äänitaideteos. Luultavasti joillakin selaimilla on myös vaikeuksia oikean laidan blogi-syöteskriptin kanssa.

Nyt sitten odottelemme, koska saan aikaiseksi yhtenäistää blogin ulkoasun muuhun sivustoon…

Kunnallispoliittisen uran jatkuvuudesta

·

Like tekee parhaillaan jotakin sellaista, mitä ei ole tapahtunut kustantamon yli kaksikymmenvuotisella taipaleella: muuttaa pois Kruunuhaasta. Konttorin väki tuntuu olevan vallan tyytyväistä uusiin tiloihin Hietalahdessa, joten torstai-iltaisissa tuvastalähtiäisissä ei liiemmin haikeiltu.

Illan moninaisten keskustelujen myötä sain, hieman yllättäenkin, pyynnön jatkaa politiikassa tämän vaalikauden jälkeenkin.

Olen nimittäin ollut vähän sillä kannalla, että viime kunnallisvaalit voisivat ehkä jäädä one-off-kokeiluksi – erittäin antoisaksi kokeiluksi kyllä, en tosiaankaan missään nimessä kadu mukaan lähtemistä. Olen myös ollut tyytyväinen tuloksiin, siihen nähden miten minulla oli rahkeita vaaleihin panostaa. Ääniä tuli kohtuullisesti, ja vaikka valtuustopaikkaa ei sillä äänimäärällä toki  irronnutkaan, olen sentään päässyt mukaan Helsingin suomenkielisen työväenopiston johtokuntaan ja Helsingin Teatterisäätiön edustajistoon. Jälkimmäinen kokoontuu vain kaksi kertaa vuodessa huolehtimaan Helsingin Kaupunginteatterin tavanomaisista tilinpäätös-, toimintakertomus-, talousarvio- ja toimintasuunnitelma-asioista, mutta työväenopiston johtokunta on paljon tiiviimmin mukana opiston toiminnassa. En ole ehkä ollut kokouksissa kovinkaan suuna päänä, mutta silloin kun homma toimii kaikin puolin hyvässä hengessä puoluerajoista piittaamatta, ei ole ollutkaan tarvetta pitää älämölöä vain älämölön vuoksi. Olen kyllä avannut suuni kun siihen on ollut mielestäni aihetta.

Mutta entä tästä eteenpäin?

On selvää, ettei seuraavaa kunnallisvaalikampanjaa kannata lähteä tekemään samanlaisella kotitarve-pystymetsähengellä kuin viimeksi. Tarkoitushan olisi saada lisää ääniä, ja lisä-äänien hankkiminen vaatii lisää ja paljon mietitympää työtä. Kampanjointi pitäisi suunnitella paremmin etukäteen: mitä asioita nostaa esille, minne mennä näkymään, miten toimia netissä, Naamatussa ja muissa sosiaalisissa medioissa, minne mennä, mitä tehdä, mitä sanoa. Jos joudun päkeltämään tuon kaiken itsekseni töiden ja muiden velvoitteiden ohessa, ahdistun ja turhaudun, etenkin kun taloudellisia rahkeita ei ole todellakaan niin paljoa, että pystyisin korvaamaan henkilökohtaisen työpanoksen puutteita ostamalla ilmoitustilaa jnpp. Puolue ja piiri tukevat kyllä parhaansa mukaan kaikkia ehdokkaita, mutta vihreillä on perinteisesti ollut vaalimenestykseensä nähden luultavasti kaikista poliittisista ryhmistä pienimmät taloudelliset rahkeet: meille ei, hah, ole suurpääoma lanttejaan pahemmin jaellut kuten demareille ja muille oikeistopuolueille.

Toisin sanoen: tarvitaan tukiryhmä. Kourallinen ihmisiä, jolla on jaksua, intoa ja viitseliäisyyttä suunnitella ja olla mukana toteuttamassa kampanjaa, miettimässä painotuksia, tärkeitä esille nostettavia asioita ja niin edelleen. Jos sellainen porukka on syntyäkseen, olen ihan valmis viskaamaan omat epäilykseni ja oman mukavuudenhaluni nurkkaan ja lähtemään intomielin uuteen kampanjaan. Hyvän porukan kannustamana ja tukemana voisin ehkä innostuakin uuteen kampanjaan.

Vajaat 2/5 elämää

·

Joskus viime kesänä tajusin, että lokakuussa tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta siitä kun päädyin ensi kertaa tekemisiin internetin kanssa. Syksyn tohinassa unohdin koko jutun. Muistin asian uudelleen vasta äsken.

Periaatteessa olin kyllä käyttänyt nettiä aikaisemminkin: sivaripaikan sähköpostit kulkivat Helsingin ja Muhoksen väliä tietenkin internetin kautta. Mutta vasta astuessani uuteen työpaikkaan erään valtion laitoksen mikrotukihenkilönä minulle alkoi valjeta, että systeemi yltää paljon laajemmalle. Työhöni kuului pysyä selvillä laitteista ja ohjelmistoista sun muusta, joten netin resurssien selailu oli aivan asiallista työajan käyttöä. Ainakin aluksi. Netin sosiaaliset ulottuvuudet alkoivat valjeta kohtuullisen nopeasti, ja hyvä niin. Olin niihin aikoihin jokseenkin käpertynyt pikku hiljaa rapistuvaan avoliittoon ja etääntynyt vanhoista ystävistä ja kavereista. Uusille kontakteille oli tarvetta. Helsingin yliopiston PortaCom-järjestelmä tuli seuraavien vuosien mittaan tutuksi, samoin News-uutisryhmät. Comiporukan mukana tuli tapailtua paljon livenäkin, ja edelleen jatkuvia kaveruus- ja ystävyyssuhteita syntyi pikku hiljaa.

Joskus vuoden 1993 tienoilla muuan kaveri esitteli minulle innostuneena aivan uutta tapaa käyttää internetiä: Mosaic-nimisen ohjelman avulla oli mahdollista käyttää eräänlaista maailman laajuista hypertekstisovellusta nimeltä World Wide Web. Kesti kuitenkin useampia vuosia ennen kuin www nousi sähköpostin rinnalle yleisimmäksi netinkäyttötavaksi. Vielä tehdessäni ensimmäisiä käännöksiä vuonna 1996-97 käytin tiedonhakuun enemmän gopher-hakujärjestelmää kuin www:n vasta aloittelevia hakukoneita.

Kaikki tämä tapahtui tietenkin modeemien välityksellä. Helsinkiläisen oli helppoa, sillä iltapäiväviiden ja aamuseitsemän välillä paikallispuheluista maksettiin vain kertahinta – aikaveloitus toimi päiväsaikaan, mutta kunhan kello kilahti 17, monissa kodeissa sormet naputtelivat ”attd <puhelinnumero>” -komennon, jolloin modeemit alkoivat päästellä tuttua surinaansa. Samalla viisikymmenpennisellä (muistaakseni) pystyi roikkumaan linjalla vaikka koko yön. Minua oli vähän vaikeaa tavoittaa puhelimella iltaisin…

Hitaat modeemiyhteydet olivat nekin syy, miksi www:n käyttö yleistyi vain hitaasti. Kaikenlainen grafiikka oli hidasta ladattavaa. Jos halusin tallettaa koneelle isokokoisia kuvia tai muuta sellaista, piti jättää kone lataamaan yön ajaksi ja painua itse nukkumaan. Kello soi viittä vaille seitsemän, jolloin yhteyden ehti katkaista ennen aikaveloituksen alkua.  Oli toki myös tekstipohjainen www-selain Lynx, jota käytettiin tarvittaessa yliopiston unix-koneilla VT102-pääte-emulaatio-ohjelman kautta. Kuten kaikkea muutakin.

(Tuolla Tetriksen alla näkyy, miltä bassotabulatuurin lukeminen unix-koneen sähköpostista pääte-emulaattoriohjelman kautta näytti vuonna 1992. Tähän aikaan Windows 3.1 oli jo yleistynyt, kun hienot ja moniväriset VGA-näytöt alkoivat olla puolityöllistetyn asuntovelkaisenkin ostettavissa, ainakin käytettynä.)

Iltapuheluihinkin tuli aikaveloitus 1990-luvun loppupuolella, mutta se ei tarkoittanut sitä että modeeminkäyttö olisi juurikaan vähentynyt: puhelinlaskut vain kasvoivat tolkuttomiksi. Yksi kaverini sattui asumaan Liisankadulla kommuunissa (nykyisen Liken konttorin yläkerrassa), johon oli vedetty kiinteät linjat läheisestä ATK-firmasta. Moinen oli niin tavatonta, että kommuunista julkaistiin kokosivun juttu sunnuntai-Hesarissa.

Halutessaan erilaisista internet-arkistoista voi tarkistella helposti, mitä on tullut kirjoiteltua news-ryhmiin toistakymmentä vuotta sitten. Onneksi (julkiset) arkistot alkavat enimmäkseen vasta noin vuoden 1995 tienoilta, joten minun netiketin opetteluvuoteni jäävät pölyisille nauhakeloille jonnekin arkiston nurkkaan: myönnän itsekin toisinaan sortuneeni älyttömyyksiin – myöhemminkin. Tosin en muista sentään natsikortin käyttämisen kaltaiseen lapsellisuuteen sortuneeni… ööh… melkein pariinkymmeneen vuoteen. Mutta tuli sekin tehtyä aikanaan. Onneksi pienemmälle yleisölle. Noloa silti.

Nykyään ADSL- ja kaapelimodeemit ovat tehneet jatkuvasti päällä olevista nettiyhteyksistä jokseenkin itsestäänselvyyksiä. PortaCom lopetettiin 90-luvun lopulla, Sonera lopetti news-palvelun tarjoamisen viime kesänä. WWW porskuttaa edelleenkin. Niin minäkin. Facebookissa on monissa suhteissa tavallaan jotakin samaa kuin PortaComissa muinoin, tosin paljon kaoottisemmassa ja monipuolisemmassa muodossa. Sosiaalinen nettikin on kehittynyt. Moniin vanhoihin comituttuihin olen törmännyt toisaalla – esimerkiksi Vihreiden nykyisissä helsinkiläisaktiiveissa on mukana monia alkuaan sieltä tuttuja. Jotkut heistä ovat edelleen yhtä mukavia, jotkut heistä ovat (tai olivat) edelleen yhtä raivostuttavia. En tiedä, johtuuko se minun keskustelukulttuuristani vai heidän. Luultavasti molemmista.

Kampanjaa, mutta kenen hyväksi?

· 4 kommenttia ·

Boboomuksen eurovaaliehdokas Ari Vatanen ottaa välimatkaa oman puolueensa mainostoimiston hyväksymiin kantoihin linkittämällä ilmastomuutoskeskustelun sujuvasti marxilaisuuteen ja stalinismiin. Sillä lailla!

Vatasella on epäilemättä symppaajia – mutta miten paljon? Ja miten kauan? Ja miten sinnikkäästi yhä musertavampaa tieteellistä näyttöä vastaan?

Boboomuksen kannattajakunnassa ja ehdokkaissa on monia, jotka ovat ilmastonmuutosasioissa aivan toista mieltä kuin Vatanen. Boboomuksen kannattajakunnassa on epäilemättä myös sen verran älykkäitä äänestäjiä, että he tajuavat yksinkertaisen tosiasian: Suhteellista vaalitapaa noudatettaessa jokainen ääni kelle tahansa Boboomuksen ehdokkaalle on samalla myös ääni Ari Vataselle.

Myös laajan nukkuvien puolueen rivistöissä on epäilemättä niitä, jotka tajuavat toisen yksinkertaisen tosiasian: Jokainen käyttämättä jätetty ääni on ääni Ari Vataselle.

Näistä tulee todella kiinnostavat vaalit. Kai muistat, että äänestyspäivä on vain parin viikon päässä, sunnuntaina 7. kesäkuuta?

Kontulalaiset, kivikkolaiset, kurkimäkeläiset ja myllypurolaiset – kysymys

·

1970-luvulla käveleskelin usein Kontulan ja Myllypuron välisellä metsäalueella – siellä, missä nykyään on Kurkimäen ja Kivikon raja. Osittain kyse oli koiran kanssa lenkkeilystä, minkä lisäksi omiin ajatuksiin vaipunut käveleskely metsäpoluilla oli muutenkin mukavaa puuhaa.

Eräs näiltä reissuilta mieleen jäänyt kohde oli Kehä ykköstä lähellä olleen hiekkakuopan lähellä ollut iso, vanha, kolmihaarainen koivu, jossa oli muurahaispesä. Minusta vaikutti jotenkin siltä, että mustat muurahaiset olivat asettuneet taloksi jonkun muun kaivamaan tunneliverkostoon: puun tuohen läpi tunkeutuvat käytävät olivat selvästi isompia kuin muurahaiset itse. Pesä myös ylsi puussa muistaakseni pääni korkeudelle, eli pitkälti yli puolentoista metrin.

Lieneeköhän tuota puuta enää olemassa? Kivikkoon muuttanut kirjailijakollega on ystävällisesti etsinyt sitä pyynnöstäni kenkänsä puhki (kiitos, Asta!), mutta ei ole löytänyt. Voi tosiaan olla, että puu on jäänyt rakennustyömaiden ja teiden tielle ja kadonnut.

Olisi kiinnostavaa kuulla, onko kukaan muu kiinnittänyt puuhun huomiota silloin kun se vielä oli olemassa.

Tähän on tultu II

· 8 kommenttia ·

Olen pitänyt Yrttimaan aikakirja -blogia Vuodatus.netin palvelimella parisen vuotta. Viime viikolla tapahtui sitten kaksi asiaa: ensinnäkin AlmaMedia antoi potkut Lapin Kansan päätoimittajalle Johanna Korhoselle jo ennen kuin tämä oli ehtinyt edes aloittaa työtään. AlmaMedia ei ole esittänyt edes juridisesti hyväksyttävää syytä irtisanomiselle, moraalisesti hyväksyttävistä puhumattakaan.

Toiseksi: AlmaMedia osti Vuodatus.netin. Tuli aika äänestää jaloillaan. Tuntui sitä paitsi järkevältä siirtää koko blogihässäkkä oman www.yrttimaa.net-sivuston yhteyteen. Täällä ollaan.

Nyt pitää sitten vain opetella väkertämään tämän WordPressin kanssa. Odotettavissa omituisen näköisiä sivuleiskoja ja muuta kummallista…