Matka on edennyt yhteen maailman järjettömimmistä paikoista rakennettuun kaupunkiin. Kyseessä on tietenkin New Orleans Mississippin suistossa, keskellä soita ja patovalleja, jotka yrittävät suojata suurelta osin vedenpinnan tason alapuolella sijaitsevaa kaupunkia.

Jo matka kaupunkiin on vaikuttava. Moottoritietä ympäröivät bayout, suot, järvet ja lammet, maailma jonka asukit, edelleen puolittain ranskankieliset cajunit, ovat tuttuja ainakin zydeco-musiikin kautta.

Itse moottoritiekin kulkeebayoun päällä. Välillä alla on soista maata, välillä soista järveä.

New Orleans (eli N’awlins, kuten paikalliset nimen tavaavat) on Yhdysvaltain virallinen bailukaupunki. Siinä missä Nashvillen Broadway ja Memphisin Beale Street tuntuivat ympärivuotisilta ja -vuorokautisilta rokkifestareilta, New Orleansin ranskalaiskaupunginosan (French Quarter) Bourbon Street ympäristöineen on Broadway ja Beale yhdessä potenssiin… jotakin. Etelän herkkuja ja moninaisia rytmejä tarjoavia soittoruokaloita täydentävät vielä stripparipaikat ja muu vähän enemmän seedy meininki.

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteivätkö häät parvekkeella vastapäätä stripparipaikkaa, kännisen yleisön huudellessa kadulta, voisi olla ikimuistoisen romanttinen kokemus.

Neworleansilainen keittiö on syystä kuuluisa. Alligaattorimakkaraa, jambalayaa, gumboa, paistettuja vihreitä tomaatteja, kilpikonnakeittoa,… herkkuja on siellä monenlaista, eikä ylipainoisenkaan matkailijan vatsa vedä vuorokaudessa edes murto-osaa siitä mitä olisi tarjolla.

Bailukatujen ulkopuolella French Quarter on suorastaan idyllisen rauhallisia katuja ja maalauksellisia taloja parvekkeineen.

Ranskalaiskaupungin pohjoispuolella piti tietenkin käydä kunnioittamassa paikkaa, jossa länsimainen musiikki – sellaisena kuin sen nykyään tunnemme – sai alkunsa.

Nykyään Louis Armstrongin puistossa sijaitseva Congo Square oli paikka, johon orjilla oli sunnuntaisin lupa kokoontua viettämään aikaa keskenään, soittamaan, laulamaan ja tanssimaan: täällä rumpujakaan ei ollut orjilta kielletty, kuten muualla etelävaltioissa. Nämä afrikkalaiseen musiikkiperinteeseen ja osin länsimaisiin soittimiin pohjaavat bilejammailut muodostivat pohjan sille mistä myöhemmin tuli dixielandia, jazzia, bluesia, zydecoa, rockia, soulia, hiphoppia,…

Orjilla oli ennen Ranskalle kuuluneessa Louisianassa muutenkin hivenen paremmat olot kuin muualla Yhdysvalloissa. Orjaperheitä ei saanut myydä erikseen, orjilla oli oikeus omistaa (vähän) maata ja niin edelleen.

Etelän talous perustui täysin orjuuteen, joten ei ihme että sisällissodan aiheuttama orjuuden lakkauttaminen oli taloudellinen katastrofi. Vanhojen aikojen loistosta oli tilaisuus nähdä vilahdus Oak Alley -nimellä nykyään tunnetussa plantaasimuseossa.

Komea kartano Mississippin patovallien kupeessa syntyi 1830-luvulla ja kukoisti hetken sokeriruo’on viljelyllä. Orjuuden päättyminen ja talonväen kykenemättömyys sopeuttaa elämäntapaansa uuteen, niukempaan aikaan vei konkurssiin.

Huolellinen restaurointi ja kaluston keräily ympäri etelää antavat jonkinlaista kuvaa, millaista Oak Alleyssa on ehkä ollut sen lyhyeksi jääneinä loiston päivinä.

Orjilla oli tietenkin aika paljon niukempaa. Heidän asuntoloidensa jäljennöksiä ollaan parhaillaan rakentamassa plantaasin alueelle.

Elävää musiikkia kuullakseen ei New Orleansissa tarvitse kuin kävellä kadulla. Aina jossakin on joku bändi lauteilla. Olisi tietysti ollut kiva nähdä joku kaupungin suurista pojista – Neville Brothers, Dr. John, Sonny Landreth,… – livenä kotikulmillaan, mutta kaikkea ei voi saada. Eilen illalla pääsimme sentään näkemään Howlin’ Wolf -klubilla kiinnostavaa ryhmää nimeltä Beats Antique.

Lavalla Zoe Jakesin tanssi, puvut ja naamiot tietenkin kiinnittävät eniten huomiota, mutta kyllä musiikissakin on seurattavaa etenkin tällaiselle vanhalle Transglobal Underground -fanille: samoilla vesillä soudellaan.

New Orleans on paikkana jotakin sellaista kuin kuvittelinkin: kaoottinen, hurmaava, pelottava, vähän rähjäinen ja samalla loistelias sekoitus kaikkea mahdollista: todellinen, aito ja ajan patinoima monumentti monikulttuurisuudelle. Onkin aivan sopivaa, että kaupungissa todella on monumentti siirtolaisille.

Mutta nyt on pakko mennä nukkumaan. Matka jatkuu aamulla kohti itää ja Floridaa.

• Tweet
• Pin It