Taannoisessa New Scientistissä oli pikku uutinen, jonka mukaan hiljaisempikin hälytausta olisi osoittautumassa vahingolliseksi kuulolle. Rottakokeiden uhrit, joita altistettiin kymmenen tuntia 65 desibelin hälylle ja joiden annettiin sitten olla seuraavat neljätoista tuntia hiljaisuudessa (jäljitelmänä ihmisten työpäivien rytmistä), menettivät muutamassa kuukaudessa merkittävästi kuulonsa erottelukykyä ja niiden aivojen kuuloalueiden toiminta heikkeni. Tutkimuksen tiivistelmä viittaisi siihen, että vaurio saattaa olla pysyvä.
Minä olen ennenkin saarnannut taustahälyn ja -musiikin (sama asia) turmiollisuudesta. Nyt siitä on näyttöäkin!
(Ainakin vähäsen. Ehkä.)
Tällaiset uskonvahvistukset saavat minut entistä tyytyväisemmäksi oman työ- ja elinympäristöni hälytaustan hiljaisuuteen. Tietokone on päällä tuossa pöydänvieressä lattialla, mutta sen olen rakentanut tieten tahtoen mahdollisimman äänettömäksi vaihtamalla tuulettimet hiljaisiin, virtalähteen lähes äänettömäksi ja osan kovalevyistä vaitonaisiksi SSD-levyiksi. Talon äänieristykset eivät ole kovin kaksiset – rakennuksella on sentään ikää jo viitisenkymmentä vuotta – mutta naapureiden satunnainen musisointi ja muu normaalielämä erottuvat hetkittäin juuri siksi, että yleistä taustahälyä on niin vähän.
Muistelen taannoin nähneeni jonkinlaisen pääkaupunkiseudun kehittämissuunnitelman, jossa Pohjois- ja Koillis-Helsinkiä pidettiin Helsinki-Vantaan lentokentän vuoksi melualueena, jolle pitäisi rakentaa korkeintaan teollisuus- tai toimistotyyppisiä asioita. No, kyllähän tuo äsken kentältä noussut lentokone kuului sisään, koska työhuoneen ikkuna on auki. Täkäläinen melutaso on kuitenkin täysin olematonta verrattuna kantakaupunkiin, jonka soveltumista ihmisasumiseen ei jostakin syystä koskaan aseteta kyseenalaiseksi.
Ehkä olisi syytä.
Olen aikuisen ikäni elänyt meluisassa ympäristössä, lentokoneet kahdelta kentältä, bussit, junarata, autotie, jalkapallokenttä, päiväkoti ja sitten vielä talossa naapurien äänet. Alussa tahdoin vain pois, mutta nyt tässä asun enkä ajattele asiaa. Tinnituksen jos saisin pois, olisin tyytyväinen.
Tietokoneen rakentaminen hiljaiseksi kuulosti hyvältä toimenpiteeltä. Minun äänikuvassani se hukkuu muuhun meluun eikä häiritse erityisesti.
Kun asuu kaupungissa tai lähiössä on tällaista. Maaseudulla voi olla jotain muuta mikä häiritsee, pitkät matkat, eristyneisyys, hiljaisuus, ikuinen autolla-ajo jonnekin, karhut pihalla. Tällaista.
Arja,
minun kokemukseni mukaan lähiöissä on keskimäärin aika hiljaista. Tämäkin kaupunginosa, Töyrynummi Tapanilan ja Siltamäen välissä, lasketaan lähiöksi, vaikka se pientaloaluetta onkin.
Olen joskus epäillyt, että minulle on kehittynyt jonkinlainen aistiyliherkkyys, kun en nykyään oikein siedä taustahälyä tai -musiikkia (suvussa sellaista on). Mutta ehkä minä olen vain toipunut teini-iän hälyriippuvaisuudesta?
Itselleni on sairastumisen myötä todellakin kehittynyt mm. kuuloyliherkkuus eli herään yöllä makkarissa siihen, että kissi syö raksuja kahden huoneen takana kylppärissä olevasta kupistaan 🙂 Juu, ei tämä hauskaa ole, mutta tähänpä auttaa sopiva (!) taustahäly ei kotona on radio pienellä, sopivasti pienellä usein pitkin iltaa. Jos kuuntelen erikseen musiikkia syvennyn siihen. Lukiessa taas tarvitsen sitä radion ääntä helpottamaan muuta hälyä ympäristössä (umpipiha, Malmin ”aktiviteetit”, junan ohiajo jne.).
Eli hyvinkin vanhemmiten voi kehittyä yliherkkyys äänille muutenkin…