Olen kirjoittanut ennenkin siitä kuinka miltei jokapäiväisen kävelymatkani päässä Malmilla on erinomainen konserttisali, jossa tulee käytyä turhan harvoin. Verrattuna siihen, miten usein tulee taivallettua kaukaiseen kantakaupungin perskorpeen. No, onneksi ohjelmatiedoissa esiintyvä maannimi ”Mali” saa minut yleensä liikkeelle, eikä tälläkään kertaa turhaan.
Basisti, laulaja ja lauluntekijä Moussa Diallo on tosin syntynyt Ranskassa ja tehnyt uransa ennen kaikkea (nykyisessäkin kotimaassaan) Tanskassa, mutta omien bändiensä kanssa hänen musiikkinsa on kallistunut vahvasti kohti hänen toista kotimaataan. Ja sehän sopii minulle mainiosti. Malmitalolla kuultu triokokoonpano (Diallon basson ja laulun lisäksi Dawda Jobartehin kora ja Salieu Dibban lyömäsoittimet) soitti melodisen hillitysti groovailevaa, soittimien ja efektien sähköisyydestä huolimatta mukavan puoliakustiselta kuulostanutta laulumusiikkia, juuri sellaista mihin olen jo kauan sitten tykästynyt. Kunniaa tehtiin, nimeltä mainiten, Ali Farka Tourén aavikkobluesille ja Fela Kutin afrobeatille, samoin edesmenneen Patrice Lumumban työlle.
Flunssanpoikasesta huolimatta leppoisasti keinahteleva meininki vetosi minuun, jälleen kerran. Eittämättä oli myös ihailtava Diallon vaikuttavaa basismia: soittotaitoa on riittävän paljon ettei sitä tarvitse tyrkyttää yleisölle, mutta groove ja äänimaisema toimi loistavan soiton vuoksi isommankin yhtyeen kokoisesti. Jobarteh soitti koraansa minusta vähän turhankin taajaan wahwah-pedaalin kautta, mutta muuten ei oikeastaan valittamista. Hieno, tunnelmallinen ilta.
Samalla on syytä kehua aivan Malmitalon viereen avannutta nepalilaisravintola Makalua. Muutama vuosi sitten ahtaammissa tiloissa toiminutta ja pariksi vuodeksi kadonnutta paikkaa on ollut ikävä. Jälleennäkeminen oli odotetun herkullinen.
Malmitalo on kyllä huippupaikka kuten muutkin Kulttuurikeskuksen paikat, edulliset liput Itse kävin siellä viime viikolla kuuntelemassa barokkimusiikkia.