Englantilainen Guardian-lehti on pyytänyt lukuisia nimekkäitä kirjailijoita laatimaan oman listansa Kaunokirjailijan kymmenestä säännöstä. Eri kirjailijoiden listat – ja kunkin luettelemien sääntöjen määrä – vaihtelee melkoisesti, mutta yhtäläisyyksiäkin on. Paljonkin. Osa on yleispäteviä jopa englantilaisen kielialueen ulkopuolellakin, mutta kaikki eivät.
Millainen olisi minun listani? Kiitos kysymästä. Edetään näin:
• Älä päästä itseästi tyhjän paperin ääreen
Olen kutsunut tätä ”vaaleansinisen värikynän säännöksi”. Kotistudion ja Oman studion kuvittaja (ja mm. Nytissä parhaillaan pyörivän Päällystakki-sarjakuvan tekijä) Kivi Larmola kertoi joskus, että lähtiessään työpäivän päätteeksi työhuoneelta hän asettaa esiin puhtaan paperiarkin ja suttaa siihen jotakin – aivan mitä tahansa söhryä – vaaleansinisellä värikynällä, joka ei näy kopioitaessa. Näin hän ei koskaan joudu aamulla tuijottamaan tyhjää paperia.
Olin huomannut jo aikaisemmin saman idean hyödyllisyyden kirjoittaessa. Päivän kirjoitustyötä ei pidä koskaan lopettaa luvun tai jakson loppuun. Aina pitää aloittaa seuraavaa. Edes muutama virke, yksikin riittää. Ei sen tarvitse olla valmista tekstiä, kunhan on jotakin – kunhan ajatus on aukaistu seuraavaan kohtaukseen. Luultavasti luvun alku menee seuraavana aamuna kokonaan uusiksi, mutta editoimalla päivä on paljon helpompaa aloittaa kuin tyhjällä tiedostolla.
Tämä on yksi tärkeä syy myös siihen, miksi mielelläni suunnittelen kirjan aloitusvirkkeen (ja lopetusvirkkeen) valmiiksi jo pitkän aikaa ennen varsinaisen kirjoitustyön aloittamista.
Bernard Shaw nuorena romaanikirjailijana kirjoitti aina joka päivä (British Museumin lukusalissa, vierellään Marxin pääoma ja Tristanin libretto inspiraatiota varten) saman määrän liuskoja, oliko 8 vai 10. Ei koskaan vähemmän ei koskaan enemmän, oli vire sitten minkälainen tahansa. Aloitti ensimmäisen liuskan alusta ja päätti urakan viimeisen liuskan loppuun. Yleensä kesken lauseen. Tämä teki hänen mukaansa sen että seuraavana päivän urakka oli helppo aloittaa tai oikeastaan jatkaa sitä samaa mitä edellisenäkin päivänä. Tiesi täsmälleen missä mentiin. Joten olen samaa mieltä kanssasi (ja Bernardin kanssa): kun paperille tahi näyttöpäätteelle jättää sen pienen itusen tai tomunjyväsen, ne muutamat sanaset tai lauseet, on alitajunta yön aikan ehtinyt kasvattaa itusesta kasvin ja toumunjyväsestä helmen. Näin lievästi liioitellakseni.
Kah, tästä päästäänkin jouheasti seuraavaan sääntöön…