Nämä pikku hiljaa väkertämäni kirjoittajan säännöt ovat saaneet hyvää palautetta, joten tehdäänpä vielä kunnon kooste:
I
Itsepähän rupesit kirjailijaksi
II
Elä sellaista elämää, että kirjoja syntyy
III
IV
Älä päästä itseästi tyhjän paperin ääreen
V
VI
Päästä keksimäsi henkilöhahmot vapaaksi
VII
VIII
IX
X
Sinua vastaan suunnattu salaliitto on pelkkää huijausta
*
Oletan, että näitä huolellisemmin noudattamalla omakin tekstini saattaisi parantua…
Englantilainen Guardian-lehti on pyytänyt lukuisia nimekkäitä kirjailijoita laatimaan oman listansa Kaunokirjailijan kymmenestä säännöstä. Eri kirjailijoiden listat – ja kunkin luettelemien sääntöjen määrä – vaihtelee melkoisesti, mutta yhtäläisyyksiäkin on. Paljonkin. Osa on yleispäteviä jopa englantilaisen kielialueen ulkopuolellakin, mutta kaikki eivät.
Millainen olisi minun listani? Kiitos kysymästä. Edetään näin:
Kustantaja ei suostu julkaisemaan, ja jos julkaiseekin, ei ainakaan markkinoi tarpeeksi. Kriitikko ei arvostele, ja jos arvosteleekin, niin arvostelee väärin. Kirjakauppa ei ota myyntiin, ja jos ottaakin, niin sijoittaa myymälän peränurkkaan, mistä kukaan ei sitä löydä. Lukijat eivät osta, ja jos ostavatkin, niin vääristä syistä. Säätiöt eivät anna apurahaa, ja jos antavatkin, niin liian vähän.
Paranoia on tavallaan lohdullinen aate: se on ainoa maailmanselitys, joka on sekä johdonmukainen että selittää kaiken, ihan kaiken. On ehkä hivenen helpompaa olla väärinymmärretty kuin… huono.
Ja onhan niitäkin kirjailijoita – ihan oikeasti! – jotka on tyrmätty elinaikanaan ja löydetty sitten paljon myöhemmin mestariteoksiksi.
Toisaalta on niitäkin kirjailijoita, muusikoita ja muita taiteilijoita, joita valistuneemmat ja sivistyneemmät taiteenystävät ovat heidän omana aikanaan vähätelleet ”kaupallisena roskana, jota kukaan ei lue/kuuntele parinkymmenen vuoden päästä” – ja jotka ovat yhä edelleen kuolemattomia klassikoita. Luulen, että heitä on itse asiassa jopa vähän enemmän kuin elinaikanaan väärinymmärrettyjä neroja.
Ei välttämättä ole lainkaan huono idea tarttua silloin tällöin johonkin myynti- tai arvostelumenestykseen – tai klassikkoon – ja tutkiskella sitä: ”Mikä tässä oikein vetoaa ihmisiin paremmin kuin minun tekstissäni? Onko tässä sittenkin muutakin kuin pelkkää markkinointia, pienimmän yhteisen tekijän miellyttämistä ja hypeä? Voisinko oppia tästä jotakin, millä voin parantaa omaa kirjoittamistani ilman että luovun itselleni tärkeistä asioista omissa teksteissäni? Voinko hyödyntää joitakin tämän kirjoittajan keinoja oman sanomani välittämisessä?”
Englantilainen Guardian-lehti on pyytänyt lukuisia nimekkäitä kirjailijoita laatimaan oman listansa Kaunokirjailijan kymmenestä säännöstä. Eri kirjailijoiden listat – ja kunkin luettelemien sääntöjen määrä – vaihtelee melkoisesti, mutta yhtäläisyyksiäkin on. Paljonkin. Osa on yleispäteviä jopa englantilaisen kielialueen ulkopuolellakin, mutta kaikki eivät.
Millainen olisi minun listani? Kiitos kysymästä. Edetään näin:
Yksin omassa työhuoneessa nyhertäminen käy ajan mittaan hermoille. Hankkiudu siis ainakin silloin tällöin samanmielisten seuraan järjestöihin ja tapaamisiin. Jos et muuta keksi, perusta muutaman muun tyypin kanssa uusi kirjailijaryhmä tai -koulukunta… Hyvässä lykyssä voit törmätä potentiaaliseen ystävään tai tarkkasilmäiseen vapaaehtoiseen ateljeekriitikkoon. Jokunen ideakin saattaa lennellä ilmassa tarkkasilmäisimmän napattavana.*
Kirjoittamisharrastus vetää, ymmärrettävästi, puoleensa paljon sellaisia ihmisiä, jotka kokevat sosiaaliset tilanteet syystä tai toisesta vaikeiksi. Minä olen luultavasti aika tyypillinen esimerkki: kroonisen ujo ja useimmiten omasta olemuksestaan enemmän tai vähemmän kiusaantunut nörtti. Verkostoituminen on auttanut asiaa.
Ns. genrekirjailijalle on jo genrensä tulevaisuuden tähden velvollisuus verkostoitua myös genrensä ulkopuolelle. Ei niistä dekkareista tullut merkittävää ja kulttuuris-yhteiskunnallisesti painavaa kirjallisuudenlajia ennen kuin dekkareiden kirjoittajat alkoivat suhtautua itseensä ”oikeina” kirjailijoina. Scifistä, fantasiasta tai kauhusta ei tule ”oikeaa” kirjallisuutta ennen kuin scifi-, fantasia- ja kauhukirjailijat alkavat hengailla Messilän kirjailijakokouksessa, Kirjailijaliitossa ja muissa porukoissa aivan kuin kuuluisivat sinne siinä missä dekkaristit tai historiallisten romaanien kirjoittajat. Kuten me kuulummekin.
Eivätkä kirjailijat ole lainkaan niin ennakkoluuloista sakkia kuin vain lehdistä lukemalla voisi kuvitella. P-päät eivät verkostoidu eivätkä käy tapaamassa kollegoitaan, joten heitä ei kannata pelätä. Livenä Johanna, Paula, Fflur, Christian, Carolyn, Kaari, Jukka, Matti, Kristiina ja Lise ovat tosi kivoja tyyppejä, vaikka kirjoittavatkin ihan erilaisia kirjoja, saavat enemmän rojalteja ja/tai palkintoja kuin sinä tai minä.
* Ainoa minun romaaneissani todellisen henkilön olemuksen ja oikean nimenkin saanut hahmo – Hypatian lisäksi – tuli kohdalle Mukkulan kirjailijakokouksessa. Henkilö ja muutamien ympäristön tyyppien reaktio häneen oli liian herkullinen tapaus käyttämättä jätettäväksi.
Englantilainen Guardian-lehti on pyytänyt lukuisia nimekkäitä kirjailijoita laatimaan oman listansa Kaunokirjailijan kymmenestä säännöstä. Eri kirjailijoiden listat – ja kunkin luettelemien sääntöjen määrä – vaihtelee melkoisesti, mutta yhtäläisyyksiäkin on. Paljonkin. Osa on yleispäteviä jopa englantilaisen kielialueen ulkopuolellakin, mutta kaikki eivät.
Millainen olisi minun listani? Kiitos kysymästä. Edetään näin:
Pidä kirjoitus- ja editointivaihe erillään. Kirjoittaessa on toisinaan syytä käydä ripustamassa alkupuolen lukuihin niitä kuuluisia haulikoita, jotta niillä voidaan ampua kirjan loppupuolen luvuissa, mutta muuten ei pahemmin kannata heittäytyä kesken kaiken editoimaan aikaisemmin kirjoitettua.
Ensinnäkin tekstille on siinä vaiheessa vielä sokea. Joko räikeät älyttömyydet ja kömpelyydet jäävät huomaamatta, tai koko hoito tuntuu silkalta kökkökikkareelta, mikä lannistaa helposti koko projektin. Kirjoita sinnikkäästi koko hoito loppuun saakka taaksesi vilkuilematta. Vasta kun olet saanut kirjan loppuun, voit ryhtyä käymään sitä läpi alusta alkaen – kunhan olet huilannut urakan jälkeen vähintäänkin muutamia päiviä.
Pidä sen jälkeen pitkä tauko. Printtaa korjailtu ja (kone)oikoluettu opus ja lähetä ateljeekriitikkojesi luettavaksi, mutta pysy siitä itse erossa siihen asti kunnes heiltä tulee palautetta – toivon mukaan vasta useiden viikkojen päästä. Sillä välin voit lukea mitä mieli tekee – mieluiten kuitenkin mahdollisimman erilaisia tekstejä kuin oma kirjasi.
Kun lopulta palaat tekstisi ääreen, se näyttää, tuntuu ja haisee aivan erilaiselta. Se tuntuu jonkun toisen kirjoittamalta, ja se saattaa jopa tuntua itse asiassa aika hyvältä. Ei täydelliseltä, mutta työstämisen, säätämisen ja viilailun väärtiltä.
Englantilainen Guardian-lehti on pyytänyt lukuisia nimekkäitä kirjailijoita laatimaan oman listansa Kaunokirjailijan kymmenestä säännöstä. Eri kirjailijoiden listat – ja kunkin luettelemien sääntöjen määrä – vaihtelee melkoisesti, mutta yhtäläisyyksiäkin on. Paljonkin. Osa on yleispäteviä jopa englantilaisen kielialueen ulkopuolellakin, mutta kaikki eivät.
Millainen olisi minun listani? Kiitos kysymästä. Edetään näin:
Aakkoskirjoitus on enemmän tai vähemmän jähmettynyttä puhetta. Kirjoitetun tekstin on hyvä toimia myös puhuttuna – muunkin tekstin kuin pelkkien repliikkien. Niinpä: puhu tekstiäsi. Voit jopa nauhoittaa sitä. Voit antaa sitä myös jonkun toisen puhuttavaksi: tekstin ääneen lukeminen on muuten melkoisen tehokas menetelmä haravoida siitä kirjoitusvirheitä, kuten vanhan polven toimittajat tietävät.
Spekulatiivisen fiktion kirjoittajalle ääneen lukeminen on myös oiva keino testata, ovatko keksityt nimet lausumiskelpoisia. Vaikeasti lausuttavat nimet ovat myös vaikeasti muistettavia, joten etenkin pitkässä ja mutkikkaassa opuksessa saattaa olla aihetta kastaa tyyppejä vähän tolkullisemmin.
Englantilainen Guardian-lehti on pyytänyt lukuisia nimekkäitä kirjailijoita laatimaan oman listansa Kaunokirjailijan kymmenestä säännöstä. Eri kirjailijoiden listat – ja kunkin luettelemien sääntöjen määrä – vaihtelee melkoisesti, mutta yhtäläisyyksiäkin on. Paljonkin. Osa on yleispäteviä jopa englantilaisen kielialueen ulkopuolellakin, mutta kaikki eivät.
Millainen olisi minun listani? Kiitos kysymästä. Edetään näin:
Tee hahmoistasi niin uskottavia, niin todellisia, että he kykenevät yllättämään sinut ajattelemalla tai tekemällä jotakin, mitä et olisi voinut kuvitellakaan. Kirja ei ehkä äkkiä ole menossa ihan sinne minne kuvittelit, mutta se saattaa olla matkalla johonkin paljon kiinnostavampaan suuntaan. Ainakin hetken aikaa, kunnes seuraava hahmo ottaa tilanteen käsiinsä.
Vaikka minulla on tapana suunnitella kirjan rakenne hyvinkin tarkkaan etukäteen, annan mielelläni tilaa hahmojeni improvisaatiolle. Heidän ongelmiaan ja kinkkisiä tilanteitaan siinä kirjassa puidaan, ei minun, joten kyllähän heille pitää antaa jotakin sanansijaa oman elämänsä suhteen.
Englantilainen Guardian-lehti on pyytänyt lukuisia nimekkäitä kirjailijoita laatimaan oman listansa Kaunokirjailijan kymmenestä säännöstä. Eri kirjailijoiden listat – ja kunkin luettelemien sääntöjen määrä – vaihtelee melkoisesti, mutta yhtäläisyyksiäkin on. Paljonkin. Osa on yleispäteviä jopa englantilaisen kielialueen ulkopuolellakin, mutta kaikki eivät.
Millainen olisi minun listani? Kiitos kysymästä. Edetään näin:
Tee asioita, joilla ei ole mitään tekemistä kirjoittamisen kanssa. Älä ajattele tekstiäsi: se on yhtä helppoa kuin olla ajattelematta vihreitä sarvikuonoja silloin kun on päättänyt olla ajattelematta vihreitä sarvikuonoja, joten auta itseasi olemaan ajattelematta. Itse olen huomannut krooliuinnin hyväksi menetelmäksi: mekaaninen toistuva liikerata altaan päädystä päätyyn ja takaisin, aina uudelleen, kuulo käytännössä pois pelistä kun korvat ovat vedenpinnassa keskellä pärskeitä, näkökentässä vain altaan pohjan kaakelia ja sisäänhengitysvaiheessa vilahdus naapuriradan uimareista. Taiji toimii myös, samoin pitkät kävelyretket pipodisko korvilla (jolloin keskittyminen suuntautuu kävelemiseen ja musiikkiin). Oikeaoppinen mietiskely ja jooga epäilemättä toimisivat myös.
Ja lumityöt. Kola on kirjallisuuden unsung hero.
Ja nukkuminen, kuten ps totesi edellisen säännön kommentissaan. Ennen kaikkea nukkuminen. Moni kirjallinen ongelma on ratkennut odottamattomalla tavalla käyttämällä paavoväyrysmenetelmää. Moni hahmo ja tapahtumakulku on saanut alkuitunsa puoliksi muistetusta unesta.
Omalla kohdallani muiden teksteihin paneutuminen ei auta. Siksi en oikeastaan koskaan lue fiktiota romaanien kirjoitusvaiheen aikana. Enkä katsele televisiota – no, sitä katselen hyvin vähän muutenkin, koska joudun elämänkumppanini vuoksi pakkokuuntelemaan televisiota kaiket illat. Tiedelehdet ja tieteellinen kirjallisuus toimivat minun kohdallani, kunhan tieteiden tarjonta on riittävän laajaa: pelkillä luonnontieteillä ei pitkälle pötkitä, tarvitaan historiaa, kielitiedettä, psykologiaa, sosiologiaa, uskontotiedettä…
Englantilainen Guardian-lehti on pyytänyt lukuisia nimekkäitä kirjailijoita laatimaan oman listansa Kaunokirjailijan kymmenestä säännöstä. Eri kirjailijoiden listat – ja kunkin luettelemien sääntöjen määrä – vaihtelee melkoisesti, mutta yhtäläisyyksiäkin on. Paljonkin. Osa on yleispäteviä jopa englantilaisen kielialueen ulkopuolellakin, mutta kaikki eivät.
Millainen olisi minun listani? Kiitos kysymästä. Edetään näin:
Olen kutsunut tätä ”vaaleansinisen värikynän säännöksi”. Kotistudion ja Oman studion kuvittaja (ja mm. Nytissä parhaillaan pyörivän Päällystakki-sarjakuvan tekijä) Kivi Larmola kertoi joskus, että lähtiessään työpäivän päätteeksi työhuoneelta hän asettaa esiin puhtaan paperiarkin ja suttaa siihen jotakin – aivan mitä tahansa söhryä – vaaleansinisellä värikynällä, joka ei näy kopioitaessa. Näin hän ei koskaan joudu aamulla tuijottamaan tyhjää paperia.
Olin huomannut jo aikaisemmin saman idean hyödyllisyyden kirjoittaessa. Päivän kirjoitustyötä ei pidä koskaan lopettaa luvun tai jakson loppuun. Aina pitää aloittaa seuraavaa. Edes muutama virke, yksikin riittää. Ei sen tarvitse olla valmista tekstiä, kunhan on jotakin – kunhan ajatus on aukaistu seuraavaan kohtaukseen. Luultavasti luvun alku menee seuraavana aamuna kokonaan uusiksi, mutta editoimalla päivä on paljon helpompaa aloittaa kuin tyhjällä tiedostolla.
Tämä on yksi tärkeä syy myös siihen, miksi mielelläni suunnittelen kirjan aloitusvirkkeen (ja lopetusvirkkeen) valmiiksi jo pitkän aikaa ennen varsinaisen kirjoitustyön aloittamista.
