Olen tiennyt jo jonkin aikaa, että Karstasta tulee ensimmäinen romaanini, jossa ei ole itse tekemääni kantta. Olen heitellyt Martinahon Lasselle ideoita ja hän kehitteli kansikuvan, johon tein muutaman korjausehdotuksen. Tulos viehätti minua melkoisesti: se on hyvinkin erilainen kuin oma viimekesäinen kehitelmäni.
(Nyt voin paljastaa, että tuon oman viritelmäni ”avaruusaluksen ikkuna” on itse asiassa kiinalaisen silkkikangaslyhdyn sisäpuoli ala-aukosta kuvattuna. Yläaukkoon photoshoppasin sitten tähtivalokuvan ja oman iirikseni.)
Koska Lassen kansi on näköjään jo päässyt Risingshadow.netin laajaan kirjatietokantaan, voinen sen itsekin tässä esitellä. Tuossa oikealla, olkaa hyvä!
Kannen ruskeat värisävyt viehättävät silmääni – ja tuovat sitä paitsi eräänlaista jatkuvuuden tuntua Nedujen ruskeasävyiseen kanteen. Viivapiirrosmainen tyyli puolestaan tuo minun mieleeni Jules Vernen kirjat: vaikka Karsta on tyylin ja aiheen puolesta epävernemäinen, nuorna tuli scifin suurta ranskalaisklassikkoa kyllä luettua vallan perusteellisesti. (Suosikkini oli Matka maan keskipisteeseen.)
Jälleen kerran sykähdyttää kustantamon luottamus kirjailijaansa: kukaan ei ole vielä nähnyt kirjan tekstiä, ei muuta kuin kirjoittamani lyhyen esittelytekstin (joka sekin löytyy Risingshadow.netistä. Silti hankkeeseen satsataan jo.
Nyt pitäisi enää vääntää valmiiksi noiden hienojen kansien sisältö…
Omassa versiossasihan sommitelma on kyllä huomattavasti jäntevämpi.
Tyylikäs! Ruskeat sävyt miellyttävät myös minua, eikä kansiaihe ole osoittelevan scifi, ennemminkin mielikuvitusta herättelevä (kuten pitääkin).
Itsekin pidän tosiaan paljon tästä uudesta versiosta.
Omatekoisiin kansikuviin suhtautuu helposti vähän samalla tavalla kuin omiin äänitettyihin laulu- ja soitinsuorituksiinsa: niistä huomaa vain virheet ja kömpelyydet.