Ennakkoon nähtyjen kuvien perusteella Sara Hildénin taidemuseo vaikutti jotakuinkin täydelliseltä paikalta Andy Warhol -retrospektiiville. Ankeinta mahdollista betonifunkkista heijastelevat homeitiöiset salit ja sarjatuotannolla leikittelevät kuvat voisivat olla kertakaikkisen osuva yhdistelmä.
Ja kyllähän ne tavallaan olivatkin.
Samassa paikassa tuli kuitenkin nähtyä vain muutama kuukausi sitten Ellen Gallagherin huikeiden teosten oivalluksia, informaatiota, sävyjä ja ajatuksia. Sen rinnalla Warholin (vähintäänkin valokuvina) moneen kertaan nähdyt klassikot näyttivät… nähdyiltä ja latteilta. Jälkimmäistä kovin usein kirjaimellisesti: Warholin tunnetuimpien teosten estetiikkaan kuuluu korostettu kaksiulotteisuus, syvyyden puute, jota kirkkaat mainosvärit vielä korostavat. Hildénin laaja retrospektiivi toki tuo Warholin taiteesta esiin muitakin puolia, enemmän sävyjä ja ulottuvuuksia. Mukana on myös videotaidetta, muun muassa joitakin kiehtovan Screen Tests -sarjan lyhytfilmejä, sekä Warholin levykansitaidetta 1960-luvun varhaisista (eikä kovin omaperäisistä) jazzlevykansista Velvet Undergroundin ja Sticky Fingersin kaltaisiin kohuklassikoihin.
Suurin oivallus näyttelyssä on, miten pitkä ura Andy Warholilla oli takanaan ennen kuin hänestä tuli Andy Warhol. 1960-luvun loppupuolen Factory ja mediapersoona-Warhol olivat oikeastaan vain jälkinäytös huolelliselle, harkitulle, ahkeralle, toistakymmentä vuotta kestäneelle pohjatyölle, monien tyylilajien ja tekniikoiden kehittelylle. Joissakin niistä – etenkin serigrafian käytössä taidegrafiikassa – Warhol oli kiistaton pioneeri.
Silti Warholin merkittävin teos ei suinkaan ollut silkkipainettu, kirjava ja eri väreissä toistettu versio Marilyn Monroesta eikä tomaattikeittotölkkikasa, ei Velvet Undergroundin löytäminen eikä yksikään hänen kokeellisista elokuvistaankaan, vaan teos nimeltä Andy Warhol, platinablondiperuukkia käyttänyt hahmo, melkein yhtä monen Maapallon asukkaan tuntema hahmo kuin vaikkapa Chaplinin kulkuri. Tämä traaginen mediataideteos osoittautui tekijälleen jotakuinkin yhtä tuhoisaksi kuin vaikkapa Kurt Cobain -mediataideteos oli Kurt Cobainille. Warhol kesti hahmonsa sisällä paljon kauemmin, mutta hänkin menetti kykynsä astua sen ulkopuolelle. Pörröinen platinaperuukki ei enää lähtenyt irti, eikä Andy kyennyt enää erottamaan mediataideteosta oikeasta minästään. Hän oli teoksensa koko ajan, ympäri vuorokauden, eikä hänelle tullut luultavasti mieleenkään, että saattaisi joskus tehdä ihan hyvää kammata tukkansa, pestä naamansa, kiskoa tuulipuku päälle ja painua vaikkapa päiväkävelylle sellaisena taviksena jota kukaan vastaantulija ei tunnista.
Blogiin tulee koko ajan jonkin verran spammikommentteja joissa tekstinä on usein jotakin jonka on tarkoitus olla imartelevaa. Ennakkosensuuriin ne juuttuvat, mutta tämä tuorein automaatti-imartelija yritti kovasti vedota minun primitiiviseen photoshoppaukseeni: ”It is a beautiful picture with very good lighting.”
(Linkit, jotka veisivät jonkinlaiselle huijarilääkenettikauppasivulle, jäävät pois, sorry vaan.)
J.Pekka,
homeitiöitä Sara Hildenin museossa? Oletko varma? Se on kyllä aika kamala kohtalo kokoelmille jos niin on.
Andy Warholista suunnilleen samaa mieltä. Hänellä kyllä oli aikamoinen vaikutus amerikkalaisen kuvataiteen modernisoimiseen, joka ei ollut päästä Pollockista ja kumppaneista etiäpäin.
Maa on oikeastaan manner niin että siihen kyllä sitten mahtuukin. Pitkään minulla oli se käsitys, että Andy Warhol oli tunnettu siitä, että kustansi Velvet Undergroundin Banaani-älppärin. Kun lähdin paikan päälle, New Yorkiin 1969 ymmärsin että kuvio on kaikinpuolin niin iso, että maassa pitää olla vuosia. Kykenin siihen parin vuoden ajan, siellä olemiseen siis.
Ripsa,
en voi olla varma, mutta useampikin tuttu on valitellut että ilmanala museossa on epämiellyttävää hengittää juuri sillä tavalla kuin (tulevissa) homeongelmaisissa tiloissa. Toivottavasti kokoelmien tiloissa on parempi tilanne.
Amerikka on yhtenäiskulttuuriton manner, juu, ja jo pelkkä Yhdysvallatkin, sen huomasi kyllä jo tuolla puolentoista vuoden takaisella pikaisella parin viikon piipahduksellakin.