Olen kehunut Alison Bechdelin Fun Homea blogissani aikaisemminkin, mutta kirja kyllä totisesti ansaitsee kaiken minulta ja muilta saamansa suitsutuksen – etenkin nyt kun Taina Aarnen suomennos on lopultakin käsillä.

Bechdel on loistava arjen detaljien kuvaaja, kuten kaikki hänen jo parikymmenvuotiaaseen (ja tällä hetkellä muiden kiireiden vuoksi tauolla olevaan) Dykes to Watch Out For– eli Lepakkoelämää-sarjakuvaansa tutustuneet tietävätkin. Minun, heteroseksuaalisen ja lapsettoman mieslukijan kannalta sarjan (useimpien) päähenkilöiden lesbous (tai joidenkin perheellisyys) on jossain määrin epäoleellista: samanlainen kamppailu oman radikalismin ja konservatiiviuden, maailmanparannusyritysten ja arjesta selviytymisyritysten kesken on aivan tuttua omastakin elämästä.

Eisner-palkinnon pari vuotta sitten napannut Hautuukoti on omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani – luulisin että tämä on oikea luokitus – omaa itseään etsivän tyttären ja oman itsensä kaappiin sulkeneen isän suhteesta. Tarina lähtee keriytymään muutamasta ajallisesti lähekkäisestä tapahtumasta: ensin opiskelemaan lähtenyt Alison ilmoittaa vanhemmilleen olevansa lesbo. Paria viikkoa myöhemmin isä kuolee jäätyään rekan alle: kyseessä saattoi olla itsemurha. Äidiltään Alison saa kuulla isän epäonnisista ja lakitupaankin johtaneista seikkailuista nuorten miesten kanssa. Vähitellen hän alkaa yhdistellä lapsuusaikansa tapahtumia ja kummallisuuksia tähän tietoon isän kaappihomoudesta.

Yksinkertaisista lähtökohdista kiertyy auki kaunis, haikea, mietteliäs ja lumoava tarina toisen kasvamisesta ja toisen kasvamatta jäämisestä, ranskalaisesta laatukirjallisuudesta ja arkisesta elämästä pienessä Appalakkien taajamassa, jossa Bechdelin perhe pyörittää hautaustoimistoa molempien vanhempien opettajantointen, isän talonparannusprojektien ja äidin teatteriharrastuksen ohessa.

Tunnen itseni kovin helposti naurettavaksi, jos rupean ylistämään holtittomasti teosta, joka on itseeni tehnyt vaikutuksen. Lukekaa itse ja keksikää omat ylisananne.

• Tweet
• Pin It