Olen kehuskellut aiemminkin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan mainioutta pipodiskossa kuunneltavana kirjallisuutena. Hyvä kokemus aiheutti sen, että myös tuore Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike (WSOY 2012) tuli taloon nimenomaan äänikirjana.

Ensimmäinen Mielensäpahoittaja toimi enimmäkseen vallan hyvin sattumanvaraisessa lukujärjestyksessä (tai kuuntelujärjestyksessä), koska tarinoiden jatkuvuus oli (Helsingin-matkan kaltaisia poikkeuksia lukuun ottamatta) varsin kevyttä luokkaa. Ruskeakastike on selkeämmin jatkuva tarina: peräkkäiset luvut saattavat alkaa ajallisesti aivan toistensa jälkeen. Alkuperäinen ajatus yleisönosastoihin kirjoittavasta jäärästä onkin hieman hämärtynyt. Tässä kirjeessä mieli pahoittuu lähinnä pahoittajan omassa mielessä.

Tarinoiden painopiste on, nimen mukaisesti, ruoassa: dementoitunut emäntä on edelleen sairaalan kroonikko-osastolla ja kunta antoi potkut rumalle mutta osaavalle venäläiselle kodinhoitajalle Raisalle. Kahdeksankymppinen vanha herra joutuu nyt, ensimmäistä kertaa elämässään, laittamaan omat ruokansa. Kaapista löytyneen emännän vanhan reseptikokoelman ja terveen järjen voimin syntyy pieniä voittoja, suurempiakin, sekä ruoanlaitossa että suhteessa sukulaisiin, naapureihin että viranomaisiin. Mielen pahoittaminen muuttuu monta kertaa mielen ilahduttamiseksi. Kolmesta cd-levystä viimeinen oikeastaan hukkaa jatkuvajuonisen tarinan, sillä luku toisensa jälkeen vanha herra julistaa oman ruokailunäkemyksensä moraalista, terveydellistä ja ravitsemuksellista ylivertaisuutta aivan yhtä vakuuttuneena ja vakuuttavasti kuin joka ikinen oman ruokavalionsa saarnaaja Antti Nylénistä Aki Yrjänään.

Antti Litja lukee tekstiä kärttyisellä äijä-äänellään niin vakuuttavasti, että paperilta luetutkin Mielensäpahoittaja-tarinat kuulee nykyään mielessä Litjan lausumana. Erinomainen tapa nauttia kirjallisuudesta vaikkapa kävellessä.

• Tweet
• Pin It