Äänilevy

Olen ennenkin ylistänyt Tuomas Peurakoski Ensemblea, ja ylistän taas, kun sain lopultakin käsiini yhtyeen esikoisalbumin. Mutta ei teidän tarvitse minun sanaani luottaa, sillä yhtyeen sivulla on kuultavana koko albumi. Siellä on myös toimintaohjeet levyn hankkimiseen.

Eikä raha mene myyttisille ”mediayhtiöille”, vaan oikeaan paikkaan eli musiikin tekijöille itselleen.