Kaupungin sota

Viime maaliskuussa kävimme Museokeskus Vapriikin Tampere 1918 -näyttelyssä. Näyttelyn yhteydessä varoitetaan etukäteen järkyttävästä materiaalista, eikä ihan aiheetta. Itselleni jäi vahvimmin mieleen melkoisen tunnettu kuva Verkatehtaan eteen Hatanpäänkadulle kuolleesta tuntemattomasta pikkupojasta. Tunteeseen vaikutti, että kuvittelin rakennusta silloiseksi majapaikaksemme Lapinniemen kylpyläksi, entiseksi puuvillakehräämöksi. Siinä olin väärässä: Verkatehdas sijaitsi keskustassa ja nykyään sen tilalla on Koskikeskus. Kuolleen pojan alla näkyvä mukulakivikatu on nykyään Suvantokatu.

Pertti Haapalan ja Tuomas Hopun (et al.) toimittama kirja Tampere 1918 (Vapriikki 2008) sekä taustoittaa erinomaisesti ja perusteellisesti (lopultakin kohtuullisen suppeaa) näyttelyä että täydentää ja syventää osin samojen tekijöiden  Sisällissodan pikkujättiläistä.

Suurimmaksi osaksi Suomen sisällissota oli hajanaista kahakointia liikennesolmujen liepeillä* sekä raakalaismaisia puhdistuksia ja summittaisia teloituksia pääasiassa ”varsinaisen” sodan jälkeen. Tampere (ja jossain määrin Viipuri) on poikkeus, paikkakunta jossa käytiin oikeaa, modernia kaupunkisotaa kortteli korttelilta, talo talolta – ja Kalevankankaalla kirjaimellisesti hautakivi hautakiveltä. Luotien ja kranaattien jälkiä näkee edelleenkin vanhojen talojen seinissä.**

Vaikka en ole koskaan asunut Tampereella ja liikkunutkin siellä vain silloin tällöin, kirja aukaisee sisällissodan tapahtumia aivan uudella, konkreettisella tavalla: monet ratkaisevat taistelupaikat ovat tuttuja katuja, joita olen itsekin kävellyt monta kertaa. Tällainen konkreettisuus on (ainakin lievästi) mikrohistoriallisen lähestymistavan valtti. Runsas ja laadukkaasti painettu kuvitus auttaa asiaa: tuttuja rakennuksia on helppo bongata (vaikka toisinaan tunnistus meneekin ulkopaikkakuntalaiselta pieleen, kuten todettu).

Näyttelyn ja kirjan pitäisi oikeastaan kuulua jokaisen suomalaisen yleissivistykseen. Ne kertovat erinomaisella tavalla, mitä suomalaiset pystyvät tekemään toisilleen, sekä hyvässä että pahassa, ihan ilman ulkomaalaisten sekaantumista asiaan. Tämäkin kirja viittaa myös siihen, mitä suomalaiset ovat tehneet vääränkielisille ja väärännäköisille ”poikkeusolojen” nimissä otetuilla rajattomilla valtuuksilla.

___

* Siitä johtui sodan ainoan ”ison” aseen, panssarijunien, suuri merkitys
** Näkyy niitä Helsingissäkin, tietysti. Saksalaisten maihinnousun aikaisia osumajälkiä näkyy mm. Pitkässäsillassa.