Argentiinalainen Jorge Louis Borges (1899-1986)on jo pitkään kuulunut valitettavan vauhdikkaasti paisuvaan ja korkeuksiin kohoavaan ”näihin kirjailijoiden tuotantoon pitäisi perehtyä ensi tilassa” -pinoon, eikä ainoa syy ole suinkaan se, että jo kymmenen kirjan verran suomentamaani Philip K. Dickiä on sanottu Yhdysvaltain Borgesiksi. Tokihan tuokin kommentti vaikuttaa, varsinkin kun sen sanoja sattuu olemaan yksi kirjallisia sankareitani, Ursula K. Le Guin.
Tällä hetkellä en ole kyllä mitenkään varma, että Sari Selanderin viime vuonna ilmestynyt suomennos Kuvitteellisten olentojen kirja oli paras mahdollinen teos aloittaa.
Kirjastonhoitajana ja -johtajana työskennellyt Borges oli hyvin perillä kirjallisuuden historiasta ja ilmeisen viehättynyt (Euroopan) keskiajan ja uuden ajan alun bestiario-teoksiin, joissa kuvailtiin kaukaisten maiden merkillisiä eläimiä, useinmiten monen käden kautta kulkeneiden ja muuntuneiden tarinoiden ja turinoiden perusteella. Merimiesten ja matkamiesten juttujen luotettavuus oli vain vähän parempaa kuin Piraattipuolueen tekijänoikeusinformaation paikkansapitävyys tai ”maahanmuuttokriitikoiden” ulkomaalaistietämyksen uskottavuus, joten bestiarioiden eläinkunnasta muodostui melkoisen mielenkiintoista. Borges itse pisti vielä pykälää paremmaksi ja laati Margarita Guerreron kanssa aakkosellisen hakuteoksen niistä eläimistä, joille ei ole sittemmin löydetty minkäänlaista oikeaa vastinetta.
Kyseessä on tosiaankin runsailla kirjallisuuslainauksilla varustettu hakuteos, ei romaani, ei novellikokoelma, ei tietokirja, vaan… luulokirja. Lukiessani kuvittelin Borgesin tehneen ns. Sinisalot ja keksineen ja muokanneen itse kirjallisuusviitteitä mieleisikseen, mutta Selanderin perusteellisten jälkisanojen mukaan kaikki kirjallisuusviitteet ovat kohdallaan. Borges on itse kirjoittanut, ettei teosta ole edes tarkoitettu luettavaksi kannesta kanteen, vaan poimiskellen: puolesta sivusta muutamaan sivuun kestävät elukoiden ja hirviöiden esittelyt toiminevatkin tällä tavalla paremmin. Silti tässä on selkeästi kaunokirjallinen tuntu, eikä pelkästään siksi että teksti (ainakin suomennoksena) on niin luistavaa ja leppoisaa. Kirja jää meidän hyllyssämme romaanien seuraan, fiktioon.
Ja Borges jää edelleenkin ”näihin kirjailijoiden tuotantoon pitäisi perehtyä ensi tilassa” -pinoon.
