Kategoria: sf

Con II

Muutama kuva ensimmäisen varsinaisen Finncon-päivän ohjelmasta.

Pirkanmaan kirjastolaitos mukana tapahtumissa.

Johan Frick ja Johanna Vainikainen-Uusitalo keskustelemassa Gene Wolfen ruotsintamisesta ja suomentamisesta.

Risto Isomäen kaksituntinen ”Uhka syvyydestä” -esitelmä todennäköisimmistä ihmiskuntaa (ja muuta biosfääriä) uhkaavista maapalloperäisistä vaaroista oli buukattu aivan liian pieneen saliin…

… joten siirryimme ensin juhlasaliin…

… ja juhlasalista toiseksi tunniksi, seuraavan ohjelmanumeron tieltä, kolmanteen saliin.

Asia tuli kuitenkin esitetyksi. Ja samalla tuli esiteltyä vetoomus maailmanlaajuisesta sähköverkkojen suojaamisesta aurinkomyrskyiltä, jonka itsekin allekirjoitin. On nimittäin niin, että Auringosta tulee silloin tällöin niin voimakkaita purkauksia, että ne pystyvät tekemään selvää Maapallon sähköverkoista jopa kuukausiksi, ehkä vuosiksikin. Tämä romauttaisi infrastruktuurin – olemme erittäin sähköriippuvaisia – ja, mielenkiintoista kyllä, saattaisi hyvinkin tehdä ns. fukushimat sadoissa ydinvoimaloissa, jotka tarvitsevat sähköverkkoa hätävirtaa varten: varalla on dieselgeneraattoreita, mutta jos katko kestää useita viikkoja ja infra on sekaisin, dieseliä ei ehkä saada toimitettua ja ns. kusessa ollaan.

(Dieselgeneraattoireita luotettavampia varavoimanlähteitä kyllä on, mutta en usko että näen eläessäni ydinvoimalaa, jonka ympärillä on varmuuden varalla aurinkopaneeleja ja tuulivoimaloita…)

Ensimmäisenä varsinaisena conipäivänä väkeä keräytyi paikalle runsaasti.

Markku Soikkeli, Johanna Sinisalo, Miina Supinen ja Tiina Raevaara toivovat valoisaa tulevaisuutta kirjallisuudenlajille, joka tunnetaan jo ulkomaillakin nimellä Finnish Weird eli suomikumma.

Jukka Halme ja Hannu Paloviita pohtivat suomennettavan genrekirjallisuuden kustantamisen näkymiä.

Onko Marsissa elämää, vai onko siellä vain seikkailukertomuksia?

Tällaista tänään. Iltabileet vielä edessä, ja huominen, toinen varsinainen conipäivä.

Con I

Pari pikaista valokuvaa Finnconin perjantaipäivästä.

Tom Crosshill puhuu tarinan rakenteesta. Hyviä perusasioita tuli ilmi – tosin yhdessä vaiheessa en ehtinyt seurata puhetta tarkkaan, koska kirjasin muistiin Paluun rakenteeseen liittyvän idean, joka juuri oli juolahtanut mieleen, eikä käytössä ollut muuta muistiinpanovälinettä kuin (ei-aakkosnäppäimistöllä varustetun) kännykän muistikirjasovellus.

Anne Leinonen ja lisähaasteellinen lausuntatuokio.

Yleisö seuraa tapahtumia jalkojaan liikauttamatta.

Boris Hurtta.

Painotuore kirjahankinta.

Nyt unten mailla, coni alkaa varsinaisesti vasta huomenna.

Paikalle

Epäilemättä huomasittekin jo tuon viereiselle palstalle ilmestyneen tämänkesäisen Finnconin mainoksen. Tapahtumaan ei ole aikaa enää kuukauttakaan, joten suosittelen Tampereen matkajärjestelyjen aloittamista, jos niin ei ole jo tapahtunut. Finncon on perinteisesti ollut hieno, rento tapahtuma täynnä kiinnostavia ajatuksia ja mukavaa porukkaa. Itse en ole vielä mukana yhdessäkään paneelikeskustelussa tai muussa ohjelmanumerossa, mutta saattaahan sellaiseen vielä päätyä. Mutta ei se haittaa, hengailen mielihyvin mainiossa porukassa, kuuntelen kiinnostavia keskusteluja ja minullekin voi tulla juttelemaan.

Pentinkulman päivillä sen sijaan aion esiintyäkin. Kyseessä on elokuun 1. päivän illan ensi kertaa järjestettävä Kiimankulman yö -tapahtuma Kiimankulman kääntäjätalolla. Olen luvannut lausua tekstiä ja säestää lausuntaa baritonikitaralla ja efekteillä. Ehkä laulan pari lauluakin. Alkaisi kohta olla aika ruveta hahmottelemaan settiä…

… varsinkin kun tiedossa on toinenkin keikka vajaat kaksi kuukautta myöhemmin Turconen-tapahtumassa, johon minut on kutsuttu peräti kunniavieraaksi. Kuten myös ensi vuoden Finnconiin, mutta siihen on vielä yli vuosi.

”Suomalaisen spefi-kentän lempeä arkirealisti”

Niinhän siinä sitten kävi, että Tähtivaeltaja-palkinnon nappasi Hannu Rajaniemen Kvanttivaras. En lainkaan ihmettele: jahka alun hölmöhköstä vankilakohtauksesta päästään, käsissä on aikamoinen pläjäys tarinaksensa.

Uudessa Tähtivaeltaja-lehdessä minulla on puolestaan jalka tukevasti kansien välissä. Ensinnäkin lehdessä on suomennokseni Finncon-kunniavieras Liz Williamsin tarinasta ”La Malcontenta”, joka ei oikeastaan ole novelli, vaan Winterstrike-romaanin alkuluku. Mutta toimii kyllä novellinakin. Lehdessä on myös Elli Lepän varsin positiivinen arvio Muurahaispuusta.

Muutaman muun kriitikon tavoin Leppä kaipailee kirjaan dramaattista nostetta: myönnän kyllä, että tässä suhteessa tekstini pysyttelee varsin tiukasti maanpinnalla. Kirjan päähenkilökin olisi kuulemma kaivannut rosoa, ”ehkä jopa vihaisuutta dominoivaa isää kohtaan”. Sitä minä kyllä mielestäni kirjaan kirjoitin, Kari karjuu isälleen mutta paljon useammin itselleen, itsekseen: ahdistuu ja yksisilmäistyy, vihaa pelkojensa keskellä kaikkia toisintoimineita ja -ajatelleita. Mutta ehkä olisi pitänyt ärjyä kovempaa. Leppä on joka tapauksessa oikeassa, että kirja on ”ympäristöltään ja aihepiireiltään rajattu, suorastaan pieni”. Sellaiseksi minä sen kirjoitin.

Taksi, valtamerilaiva, veturi

China Miévillen neljäs romaani Iron Council (2004) on odotellut hyllyssä lukemista jo useamman vuoden. Kyseessä on kolmas ns. Bas-Lag-maailmaan sijoittuva itsenäinen romaani: trilogiasta ei voi puhua, kirjoja vain sattuu olemaan kolme ja osa niiden tapahtumista sijoittuu samaan New Crobuzonin kaupunkiin: Perdido Street Station kokonaan, The Scar alkaa sieltä, Iron Council poikkeilee siellä ja päättyy sinne. Edellisten kirjojen tapahtumista on vuosikymmeniä aikaa, mutta maailma on entinen, barokkisen rönsyilevä sekoitus fantastisen magian eri muotoja ja steampunk-henkistä kuvitelmaa 1800-luvun luokkayhteiskunta-Lontoota.

Kirjan ”Rautaneuvosto” on ajatuksena vinkeä: turhautuneet, päähän potkitut monirotuiset ja -lajiset rautatieläiset kaappaavat junan ja jatkavat matkaansa maailman ääriin rakentaen junan edessä rautatietä, joka puretaan junan kuljettua: kuin vanhoissa piirretyissä! Matka ei kuitenkaan pääty maailman ääriin kuten The Scarin kapinallisella laivastolla, vaan juna legendoiksi muuttuneinen kapinallisineen lähtee lopulta paluumatkalle New Crobuzoniin hätää kärsivien vallankumouksellisten avuksi.

Miévillen teksti on runsasta, rönsyilevää ja visuaalista: maailma toimisi ehkä kirjaa paremmin (melkoisen) kalliina televisiosarjana Game of Thronesin hengessä. Kokonaisuus kuitenkin pysyy kasassa ja toimii – ei niin hyvin kuin julman lumoava, eheä The Scar, mutta toimii kuitenkin. Iron Council on Miévillen kirjoista ehkä avoimimmin poliittinen ja myös kulttuuriantropologinen. Itse kuitenkin suosittelisin Miévillestä kiinnostuneita aloittamaan jostakin toisesta romaanista – vaikkapa juuri The Scarista, josta itse aloitin: Bas-Lag-kirjoja ei tarvitse lukea järjestyksessä. Tai Toisista. Tai Embassytownista.

* * *

Konkreettisia tuloksia työnteosta -osasto: kävin aamulla hakemassa postista paketillisen Steph Swainstonin Uusi maailma -kirjan kääntäjänkappaleita. Ehdinkin jo ihmetellä, missä viipyvät, kun kaupoissakin kirjaa jo näkyi.

Kohtaamisen kuilun partaalla

Suomentajakollega Johanna Vainikainen-Uusitalo totesi kerran viisaasti:

Tolkienin Taru Sormusten herrasta on tieteisromaani, koska kielitiede on tiede.

China Miévillen Embassytown (Macmillan/Pan 2011) on tieteisromaani, jos kielifilosofia on tiede.

Eletään kaukaisessa tulevaisuudessa pienessä ihmiskunnan siirtokunnassa planeetalla, jossa ihmisyhteisö on täysin riippuvainen ”isännistä”, paikallisesta älykkäästä elämänmuodosta, ja heidän biotekniikastaan. Isäntien kanssa kommunikointi vaatii sitä varten erityisesti kasvatettuja – itse asiassa sitä varten erityisesti jalostettuja – ihmispareja, ”lähettiläitä”. Lisäksi isäntien kanssa kommunikointi vaatii vähän vähemmän huomiotaherättävän ihmisjoukon: vertaukset. Kuten esimerkiksi tytön, joka satutti itsensä pimeässä ja söi mitä hänelle annettiin. Isäntien kieli on hyvin konkreettista, eivätkä he kykene sanomaan asioita, joita ei ole tai ole ollut olemassa: valehtelemaan. Ymmärtääkseen ihmissiirtolaisten elämää heidän on saatava, edes kerran, konkreettisesti kokea tyttö, joka satutti itsensä pimeässä ja söi mitä hänelle annettiin.

Samaisesta tytöstä tulee, vuosia ja matkoja myöhemmin, yksi keskeisistä tekijöistä, kun planeetalle saatuu aivan uudenlainen lähettiläspari, jonka yrityksillä kommunikoida isäntien kanssa on täysin odottamattomat, ja ihmissiirtokunnan kannalta hengenvaaralliset seuraukset.

Miéville ei selitä kaikkea läpi, eikä ole tarviskaan. Moni kirjan alkupuolella hämmentänyt termi tai ilmiö saa kyllä selityksensä myöhemmin, ohimennen. Silti Embassytown tuntuisi vaativan samaa, mikä aukaisi minulle Toiset: teksti pitäisi suomentaa, tai ainakin lukea se hyvin perusteellisesti pari lisäkertaa. Tarina kyllä toimii kerta-ahmaisullakin, mutta hyvän romaanin lailla siinä tuntuisi olevan tasoja, avautumia, ajatuspolkuja vielä monelle lukukerralle.

Avaruus vihertää Sellossa 26.3.

Earth Hour -viikon paneelikeskustelu
”Avaruudessa vihertää?”
:
J. Pekka Mäkelä, kirjailija ja kääntäjä
Vesa Sisättö, kirjailija, toimittaja, kriitikko
Ulla Lehtinen & Sini Neuvonen, kirjasto

Maanantaina 26. maaliskuuta kello 18
Sellon kirjastossa, Leppävaarankatu 9, 02600 Espoo.

Turkuun 22.9.2012

Turconen on – kuten nokkelampi saattaa nimestä arvata – Turun kaupunginkirjastossa ensi syyskuun 22. päivänä järjestettävä yhden päivän sf-tapahtuma. Kuten suomalaisten conien perinteeseen kuuluu, tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Ensimmäisen Turcosen (Turconenin?) kunniavieraana on muuan J. Pekka Mäkelä, joka juuri taannoin törmäsi ihan toisessa yhteydessä oman nimensä yhteydessä määreeseen ”kotimaisen tieteiskirjallisuuden grand old man”. Ehkä se nyt on sentään vielä aikamoista liioittelua.