En sitten loppujen lopuksi ottanut kovinkaan monta kuvaa Jyväskylän reissulla, mutta tässä pieni valikoima:
Kierrätetty kyltti – vihreän maalin alta erottuu juuri ja juuri ”Ei ydinvoimaa” -teksti.
Myönteinen valinta.
Enimmäkseen kokouksessa on hauskaa…
… mutta joskus puheiden kuuntelu ryydyttää.
Kunnon monikäyttö-kybersoturi päivittää tietysti FB-statuksensa, twitterinsä ja bloginsa toisella kädellä kuunnellessaan puoluekokouksen puheita. Kyllä tämä aina i*tasanomien lukemisen voittaa.
En ole koskaan käynyt yhdenkään toisen puolueen kokouksissa, joten en osaa verrata, mutta Vihreiden kokoukseen tulen jo monetta kertaa vallan mielelläni. Porukka on mukavaa, henki on hyvä.
Tämä on myös ensimmäinen kerta kun Viite eli Tietene ja tekniikan vihreät on edustettuna Vihreiden valtakunnallisena yhdistyksenä – ilmeisesti vähintäänkin Euroopan ensimmäisenä luonnontieteellisesti orientoituneena minkään puolueen jäsenjärjestönä. Viitteen suhteen olen täällä rivijäsenenä, en edustajana (olen Koillis-Helsingin Vihreiden edustaja), mutta tyytyväisenä ja ylpeänä rivijäsenenä.
Olen myös viettänyt jo peräti vuorokauden tekemättä mitään Karstan eteen. Tein perjantaiaamuna pikataiton lähinnä nähdäkseni, miten pitkä kirjasta tällä erää tulisi: Nedujen taittopohjalla 290 sivua, vaikka tekstiä on hiukan vähemmän. Tämä johtuu siitä, että Karstan rakenteen vuoksi lukujen välissä on tyhjä sivu, jossa on pelkästään yksi laulunsäe. Kustannustoimittaja ja ateljeekriitikot päättävät sitten (minun kanssani), onko ajatus hyvä. Minä en murehdi asiaa nyt, pidän ainakin parin päivän tauon ennen kuin palaan tekstin ääreen.
Kirjan (ensimmäisen version) saaminen valmiiksi merkitsee myös sitä, että annan itselleni jälleen luvan lukea kaunokirjallisuudessa. Matkalukemisena onkin uuden New Scientistin ohella A. S. Byattin Riivaus. Kirja tuli hankittua jo syksyllä, mutta nyt sen lukemiseen on vielä lisäkiihoke: Byatt on tulossa Mekkilän kirjailijakokoukseen.
Kerroin viime marraskuussa olleeni perustamassa uutta valtakunnallista Vihreää järjestöä. Kyseinen järjestö, VIITE eli tieteen ja teknologian vihreät on nyt virallisesti rekisteröity ja virallisesti hyväksytty Vihreän liiton jäsenjärjestöksi. Kuten esittelysivun tekstissä todetaan:
Yhdistyksemme tarkoituksena on tarjota jäsenistönsä asiantuntemusta Vihreiden käyttöön päätöksenteon tueksi, tuoda vihreitä arvoja tieteeseen ja tutkimukseen sekä kohottaa Vihreiden profiilia tieteen ja teknologian asiantuntijoiden parissa.
Viitteen virallistuminen tarkoittaa myös sitä, että siihen voi nyt liittyä jäseneksi. Tervetuloa!
… kun oikeistopoliitikot panostavat rajuimpien sadomaso-seksifantasioidensa paljastamiseen. Ensimmäisenä sydämensä makuukammion avasi Jussi Halla-aho, tänään oli vuorossa Suvi Lindén.
Nyt, demarit ja kepu, pistäkää mainostoimistonne kehittämään teille oma seksuaalinen, sopivan rajusti kinky erikoisalue. Muuten jäätte jalkoihin, kun Vasemmistoliitto nokittaa nekrofilialla ja vihreät eläimiinsekaantumisella.
Suomessahan on tunnetusti melkoinen pula yhdistyksistä, joten perustimme tänään yhden lisää. Sen nimi on Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ja siitä tulee Vihreän liiton jäsenjärjestö. Perustavan kokouksen hyväksymien sääntöjen mukaan yhdistyksen tarjoituksena on mm.
… edistää toiminnallaan vihreitä arvoja: luonnon- ja ympäristönsuojelua, kestävää kehitystä, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta…
… edistää korkeatasoisen ja objektiivisen tutkimustiedon käyttöä päätöksenteon pohjana…
… edistää kriittistä keskustelua tieteen ja teknologian roolista yhteiskunnassa.
Perustavassa kokouksessa oli mukana parisenkymmentä henkeä (joista kaksi kansanedustajia), mutta tavoitteena on tehdä Viitteestä hyvää vauhtia Vihreiden suurin valtakunnallinen henkilöjäsenjärjestö. Potentiaalista jäsenistöä on paljon, eikä jäsenkriteereissä vaadita luonnontieteellistä tai teknisen alan tutkintoa tai muuta sellaista. Minkään toisen puolueen jäsen ei saa tietenkään olla.
Viite tulee varmasti näkymään mm. ensi kesän Finnconissa.
Tänään on hyvään toviin ensimmäinen aamu, jolloin tunnen voivani ottaa hyvin omintunnoin rennosti. Töiden deadlinet on pidetty. Kirjamessurumba hoidettu, luullakseni, aivan kunnialla. Vaalit on voitettu.
Henkilökohtainen äänisaalis jäi 123 ääneen, joka on melkoisen mukavasti jotakuinkin tuntemattomalle, vähänlaisesti kampanjoineelle ensikertalaiselle. Sitäkin riemukkaampaa oli seurata Tavastian vaalivalvojaisissa Vihreiden voittokulkua sekä Helsingissä että koko maassa: koko maan tulos piipahti hetken ajan peräti yhdeksässä prosentissa, vaikka lopulta jäikin karvan verran alle. Ja Helsinki sitten… neljä lisäpaikkaa! Ja Koillis-Helsingin Vihreiden Essi valtuustoon ensikertalaisena, huikealla äänimäärällä – kiitos Essille itselleen ja hänen todella aktiiviselle tukiryhmälleen!
Vilpittömän iloinen olen myös monesta muusta loistavasta tyypistä, jotka menestyivät mainiosti. Esimerkiksi Thomas Wallgren, tuttu jo miltei kahdenkymmenen vuoden takaa lyhytaikaiseksi jääneen Tekniikan puntari -lehden toimituskunnasta.
Sitä paitsi pitkälti yli yhdeksänkymmentä prosenttia suomalaisista äänesti rasismia vastustavia puolueita. Jes!
Ylen rypäleasesopimusta käsittelevästä uutisesta sattui silmään:
Vanhasen mukaan sopimuksen tulisi mahdollistaa sellaisten rypäleaseiden käyttö, joista ei aiheudu vaaraa sivullisille.
Mihin meitä tieteiskirjailijoita tarvitaan – noin uskomattoman ihmeellistä, älykästä, edistyksellistä ja epärealistista satuasetta tuskin kukaan scifisti tulisi edes ajatelleeksi!
Mitäs seuraavaksi, Matti? Yksisarvisratsuväki?
*
Eilinen kirjamessujen kaffeklatsch oli vallan mukava jutustelutilaisuus. Pieneltä mutta kiinnostuneelta ja kirjojani lukeneelta fandom-yleisöltä tuli erinomaisia kysymyksiä. Tapaaminen venyi itse asiassa puolet aikataulutettua pidemmäksi.
Kiinnostavimman kysymyksen kuitenkin esitti ainoa paikalla ollut fandomin ulkopuolinen. Se oli sen verran odottamaton kysymys, että minulta meni hitaanpuoleisena ajattelijana hetken aikaa prosessointiin enkä tainnut saada lopultakaan kovin hyvää vastausta aikaiseksi.
”Millaista on kirjoittaa fiktiota suomen kielellä, joka on niin täsmällinen ja tarkka kieli että se sopii parhaiten tieteelliseen tekstiin?”
Täytyy myöntää, etten ole koskaan ajatellut suomea tuolla tavalla, vaikka nyt, asiaa pohdittuani, ymmärrän kyllä ajatuksen. Itse olen tottunut ajattelemaan suomen kieltä esimerkiksi englantia paljon notkeampana ja paremmin leikitettävänä kielenä – muihin en osaa verrata, puutteellisen kielitaitoni vuoksi.
Tarkemmin ajatellen tuo täsmällisyys kyllä pitää paikkansa: vaikka suomen johdosjärjestelmän ansiosta mistä tahansa sanasta voi tehdä verbin, substantiivin tai adjektiivin, (lähes) joka sanasta voi kyllä ilman ympäröivän lauseen kontekstiakin nähdä, onko se verbi, substantiivi tai adjektiivi. Englannissa ei voi, kiinasta (jota osaan noin kymmenkunnan sanan aktiivisen sanavaraston ja sanakirjan käyttötaidon verran) nyt puhumattakaan.
Kiinnostavaa. Kiitos Piialle (muistinko oikein?) uudesta näkökulmasta työkaluuni.
Olen viime päivinä ottanut osittain takaisin työkiireiden vuoksi vähäistä jalkautumis-vaalikampanjointia ja pyörinyt perjantaina, lauantaina ja tänään sunnuntaina Malmilla jakamassa esitteitä, täyttämässä ilmapalloja ja olemassa vain näkyvillä – joskin tänään Malmin markkinoilla huomiosta kilpailijoita oli ahdistavuuteen asti.
Tavallaan räikeiden huomioliivien pukeminen päälle – ja varsinkin omalla nimellä ja numerolla koristetun tarran pitäminen vatsassa ja selässä – saa jossakin määrin tuntemaan itsensä pelleksi. Toisaalta muistan Lennonin todenneen keväällä suomentamassani elämäkerrassa jotakin siihen tapaan, että kyllä hyvän asian eteen kannattaakin tehdä itsestään pelle. Jos saa ihmiset nauramaan, niin asia on mennyt perille jo puoliksi.
Sitä paitsi viime viikolla keskustassa käydessäni ja metron rullaportaiden vaalimainoksia vilkuillessani bongasin useammankin, joissa ei sanallakaan, kuvallakaan tai edes värilläkään mainittu, mitä puoluetta kyseinen ehdokas kenties edustaa. Laura Kolben sivuiltakin puolueen hakeminen on työlästä.
Koska itse en näe mitään syytä hävetä edustamaani poliittista näkemystä tai puoluetta, kilpailevan ryhmän ”älkää kertoko kenellekään että minä olen kepulainen” -esimerkki kohottaa kummasti itsetuntoa ja näkemystä siitä, että olen ihan oikeassa porukassa.
