Kategoria: suomentaminen

Meemi ja sieniä

·

Blogi ei ole viime aikoina päivittynyt kovinkaan taajaan. Jälleen kerran vanha selitys: on ollut kiirettä. Heinäkuun helteillä tuli mieluummin istuttua pihamaalla kirsikkapuun katveessa lueskelemassa kuin työhuoneen kolmekymmentäasteisessa ympäristössä tekemässä käännöstyötä. Joten käännöstyö oli sitten tehtävä elokuussa – iskiaksen, isän kuolemasta johtuneen (lyhyen) Antibesin reissun ynnä muiden puuhien lomassa. Onnistuin kuitenkin pitämään deadlinen, sillä suomennos Giles Miltonin romaanista According to Arnold lähti parisen tuntia sitten sähköpostivälitteisesti kohti Hämeenlinnaa.

Arnold on varsin vinkeä romaani, ei scifiä eikä fantasiaa eikä realismiakaan: keskeisellä osalla on kylläkin eräänlainen pikku vaihtoehtohistoriallinen skenaario (vai onko se sittenkään sitä?) ja salaliitto – eikä mikä tahansa salaliitto, vaan monisataavuotinen hanke, jonka tekosia oli Itä-Euroopan sosialistivaltioiden romahtaminen 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Lisäksi puhutaan ihmissuhteista, Mikronesian eläinkunnasta ja sienistä. Sienistä puhutaan hyvin paljon. Itse asiassa sienet ovat kirjan selkäranka, jos näin epäbiologinen metafora sallitaan tämän kerran. Tämä tietysti tarkoitti melkoista kirjallisuuden ja ennen kaikkea netin penkomista. Mielenkiintoista nimistöä mykologiassa, sano…

Viikonlopun perinteinen musiikkivideobloggauskin jäi väliin, sillä koko viikonlopun keskityin kappaleeseen, jota ei saa vielä julkistaa. Ei, kyseessä ei ole oma kappaleeni – minun roolini sen toteuttamisessa oli toimia triangelistina, kättentaputtajana, midi-ohjelmoijana, sovittajana (yhtenä neljästä), toisena tuottajana, äänittäjänä, miksaajana ja masteroijana. Ai niin, ja lisäksi sen sähkökitara- ja basso-osuudet soitettiin minun (ainakin osittain) rakentamillani instrumenteilla. Tarkoituksena on, että pääsette kuulemaan teosta loppu- ja alkuvuodesta, ynnä sitten kevättä kohti suorastaan riesaksi asti. Kerron lisää sitten, kun on lisää kerrottavaa.

(Kyseinen kappale on joka tapauksessa soinut päässäni kolmena aamuna, joten onneksi postitäti toi tänään Richard Thompsonin ja Dr. Johnin uudet albumit. Ja onneksi nyt on aikaa kuunnella.)

*

Kisun kirjablogi antoi minulle velvoittavan palkinnon. Kiitoksia! Nyt pitäisi kertoa seitsemän seikkaa minusta. Pitäisi myös haastaa, aidossa meemihengessä, seitsemän bloggaajaa meemiin mukaan. Haastan siis sinut, sinut, sinut, sinut, sinut, sinut ja sitten tuon tyypin tuolta takarivistä, joka yrittää katsella kattoon kuin ei olisikaan. Te olette sen arvoisia.

I Tajusin vasta jokin aika sitten, että olen aloittanut suomentajan ammatin harjoittamista jo vähän toisellakymmenellä, 1970-luvun alussa. Äidin työnantaja, silloinen Lehtimiehet Oy, julkaisi jonkin aikaa Punasulka-sarjakuvalehteä, jonka virallisena kääntäjänä äitini toimi. Käytännössä äiti ulkoisti työn minulle, mutta valvoi tarkasti jälkeä.

II Toimin puoliaktiivisesti useammassakin järjestössä, mutta tarkoituksena on jättäytyä yhä enemmän rivijäseneksi ja jättäytyä pois hallituksista ja johtokunnista. Olen niiden hommien kautta tavannut upeaa porukkaa ja kokenut kaikenlaista kivaa, mutta nyt tuntuu siltä että voisi ottaa vähän vähemmän vastuita niskaansa. Vaalien tuomat Helsingin kaupungin luottamustoimet (Työväenopiston johtokunta, Teatterisäätiön edustajisto) hoidan tietysti kauden loppuun asti – samoin muut hallitus- ja johtokuntahommat – mutta sitten voisi riittää, ainakin toviksi. Sitten voisi taas aktiivisemmin tavata ystäviä, kun sosiaalisuuskiintiö ei kulu tyhjiin velvollisuuksien parissa. No, okei, muuan Vihreiden mahdollinen eduskuntavaaliehdokas pyysi mukaan tukiryhmäänsä, ja siihen lupauduin. Mutta…

III Pelaan Facebookin Farmville-peliä. Frontierville-, Mafia Wars- sun muista kutsuista olen kyllä sinnikkäästi kieltäytynyt. Farmvillessa viehättää sen epäkilpailullisuus (no, on siinä vähän kilpailuhenkeäkin, mutta ilahduttavan vähän), joskin peliin on aikaa myöten ilmestynyt kaikenlaisia popup-viestejä sun muita niin riesaksi asti, että monesti mietin, onko touhu enää hauskaa.

IV Opettelen parhaillaan käyttämään rannekelloa kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Tulin hankkineeksi moisen hirvityksen Münchenin lentokentältä Antibesista palatessa. Vaikka en ole harrastanut sukeltamista oikeastaan juuri lainkaan sitten lukiovuosien (perusasiat osaan kyllä vieläkin, luulisin), minun piti saada nimenomaan sukeltajankello, koska lapsena ja nuorena kaikki kelloni olivat sukeltajankelloja. Tässä nykykotkottimessa on niistä entisistä poiketen myös syvyysmittari ja sekuntikello.

V Solmiota olen käyttänyt viimeksi ainejärjestön naamiaisissa noin vuonna 1985, tai ainejärjestön näytelmässä joskus samoihin aikoihin. Ei, tästä periaatteesta en sentään ole tinkimässä. Käytän solmuketta, jos on jonkinlainen tarvis ripustaa kaulaan jonkinlainen orjankahleen symboli. Luultavasti osaisin vielä tehdä kravattisolmun, mutta en aio kokeilla, koska se vaatisi kapineen pistämistä kaulaan.

VI Tein 80-luvulla pirtanauhoja. Käytin niitä vöinä. Jälkeenpäin ajatellen ne eivät olleet siihen tarkoitukseen kovinkaan käytännöllisiä. Hauskannäköisiä kapineita yhtä kaikki.

VII Nyt voisin mennä keittämään kahvia, kun tulin hommanneeksi apteekkireissulla pullaakin käännöksen valmistumisen kunniaksi.

Hiljaiseloa

·

Ei, en ole yrittänytkään syödä merimakkaraa,* vaikka moisia otuksia tulikin nähtyä jouluntienoissa Monacon merimuseossa. En ole kauheasti blogannutkaan. Kaikenlaista on kyllä tapahtunut, mutta ei välttämättä sellaista mikä olisi kirvoittanut kommentoimaan. Erään suuren suomalaisen kustantamon viimeaikaiset tapahtumat tietysti herättävät ajatuksia, mutta pidän ne ainakin toistaiseksi omana tietonani. Siihen on monta syytä. Ensinnäkään en tiedä talon touhuista juuri sen enempää kuin mitä keskiverto lehdenlukijakaan, eikä minulla ole myöskään mitään erityisen nokkelaa omaa kulmaa tahi näkemystä asian suhteen. Sitä paitsi kyseessä on yksi kääntäjä-Mäkelän työnantajista. Tai, jos toisin ajatellaan, yhteistyökumppaneista. Tai, jos toisin ajatellaan, kustannuspalveluntarjoajista.

Alkukesä on enimmäkseen sujunut leppoisissa merkeissä. Giles Miltonin According to Arnoldin suomentaminen etenee rauhalliseen tahtiin. Viimekeväinen Juliet, Naked oli siitä kummallinen käännösprojekti, ettei minulla tullut sen kanssa missään vaiheessa kiire. Tunne oli varsin miellyttävä, joten yritän saada käännöstä tuotettua ikään kuin varkain itseltäni niin, että homma olisi paketissa jo ennen elokuun lopun deadlineä. Muurahaispuun suunnittelu etenee pikku hiljaa: mieleen putkahtelee ideoita ja henkilökehitelmiä, saattaa olla että pari pientä, aivan erillään ja oikeastaan mihinkään kirjaan tai muuhunkaan tekstiin tarkoittamatonta tarinanideaa saattaa hyvinkin uida mukaan. Tällä hetkellä ne vaikuttaisivat siltä, että ne saattaisivat sopia. Katsotaan: vapaan suunnittelun aikaahan minulla on toukokuulle asti.

Musiikin kanssa on tullut pläträttyä jonnin verran. Oskari Jakosen Glance Beyond Nature -projekti, jossa olen mukana basistin, perkussionistin ja äänittäjä/tuottajan ominaisuudessa, on pikku hiljaa päässyt voiton puolelle. Viime kesän rumpusessioista alkanut hanke uupuu enää osaa lauluosuuksistaan ja paria soitinraitaa. Ynnä tietysti miksausta. Omaakin musiikkia on tullut tehtyä. Olen saanut taannoisesta ”Vanhat & viisaat” -laukusta sen verran hyvää palautetta, että intoa työstää muitakin pöytälaatikon lauluja julkaisukuntoon on nyt paljon. Sitä paitsi olen saanut luultavasti ensimmäistä kertaa elämässäni kehuja myös omasta lauluäänestäni, tuosta perinteisesti niin tuskallisesta ja nolostuttavasta asiasta. Eipä tuo lauluraita kuulosta itsestänikään pahalta: joko olen vain lopultakin tottunut omaan ääneeni, tai sitten olen lopultakin oppinut a) laulamaan, b) äänittämään lauluani ja c) löytänyt omalle äänelleni sopivan signaalitien.**

Tarkoitus on koota albumillinen lauluja, ja laittaa niitä jonkinlaiseen nettilevitykseen. Tällä hetkellä kiinnostavana kanavana on Bandcamp.com, jos jollakulla on siitä kokemuksia, kuulisin mielelläni.

Tällä hetkellä odottelen sitä lähipäivää, jolloin Finnconin ohjelma julkistetaan. Olen lupautunut muutaman paneelikeskustelun lisäksi viimekesäiseen tapaan suomentamaan yleisön edessä (tosin China Miévillen The City and The Cityä Miltonin romaanin sijaan – Miéville sopii paremmin tilaisuuden luonteeseen ja siinä on pari juttua, joita mielelläni kuulostelisin raadilta) ynnä esittämään iltatilaisuudessa lyhyen, itse säestetyn lausunta- ja laulantahetken, joten olisi mukava vähitellen tietää, mitkä ohjelmankohdat lopulta toteutuvat. Taloyhtiömme nikkaritilaksi muutetussa entisessä pannuhuoneessa on sitä paitsi valmistumassa viimeiseen ohjelmaehdotukseen sopiva säestysväline:

Joka tapauksessa: Mukavaa juhannusta kaikille! Erityisonnittelut ja -terveiset Leenamaijalle ja Sampolle, joille syntyi viime yönä tytär!

___

* Obskuuri kulttuuriviite 1950-luvun suomalaiseen runouteen – ja erääseen niistä harvoista runoista, jonka osaan ulkoa.

** Jos jotakuta kiinnostaa: Mojave Audio MA-201fet -mikrofoni, Universal Audio Solo/610 -mikrofonietuvahvistin, RME Fireface 800 -äänikortti. Lauluosuudessa oli hyvin vähän jälkikäteistä efektointia, vain hivenen kompressointia ja pikkuriikkisen viivettä.

Muutamia pieniä

·

Uudessa Vihreässä langassa Vesa Sisättö perustelee, miksi scifi on jo luonnoltaan vihreää kirjallisuutta. Minut ja Karsta otetaan erääksi esimerkiksi vihreän ajattelun henkisestä scifistä. Ihan mainio juttu, jossa minua tökkii oikeastaan vain Vesan ”rotu”-sanan anglistinen käyttö: suomen ”rodun” merkitysavaruus ei ole samanlainen kuin englannin kielen ”race”-sanan. Niinpä ulkoavaruuden olennot eivät missään tapauksessa ole ”rotuja” (eiväthän ne edes pysty lisääntymään meidän ihmisten kanssa!) eikä heitä kohtaan osoitettu hysteerinen pelko ole siksi rasismia.

(Itse käytin kirjassa sanaa ”spesismi”, joka sekin käyttää tietysti englanninkielistä biologista termiä kategorioissa, joihin sitä ei ole lainkaan tarkoitettu.)

* * *

Haluatko tietää minusta kaiken? Ei se mitään, Celebrities Galoren ammattitaitoiset numerologit kertovat sen silti. Syntymäaikani on verkoitse jotakuinkin helposti selvitettävissä, ja joku ilmeisesti katsoo minun olevan, eh, julkkis.

* * *

Äläkä sitten unohda tätä ensi tiistaina:

KÄÄNTÄJÄN ÄÄNI -ilta

KOM-ravintolassa
tiistaina
25.5.2010 klo 18.00 – 19.30.
Mukana suomentajat Liisa Ryömä ja Jyrki Lappi-Seppälä.
Ryömä kertoo vastikään ilmestyneen Laiskojen Kalevalan (Schildts, 2010) kääntämisestä ja Lappi-Seppälä toisenlaisen ”eepoksen”, hänellä juuri nyt työn alla olevan Miguel de Cervantesin Don Quijoten (WSOY), uudelleen suomentamisesta. Kuulemme illan aikana myös suomentajien valitsemia otteita teksteistään.
Illan juontaa toimittaja-kirjailija Anu Silfverberg.

Paikka: KOM-ravintola, Kapteeninkatu 26, Helsinki
Järjestäjät: Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry. & KOM-ravintola

(Itse joudun valitettavasti kertomaan olevani estynyt. Syy on henkilökohtainen eli kymmenvuotishääpäivä.)

Hän joka ottaa kaikilta pataan

· 2 kommenttia ·

Vietin eilisiltaa kirjallisissa piireissä. Kirjailijaliitto pitää syksyn ja kevään toimintasuunnitelma- ja toimintakertomuskokousten lisäksi kahdesti vuodessa keskustelullisemman ns. yleiskokouksen, jonka asialistalla on ajankohtaista asiaa ja uusien jäsenten hyväksyminen. Jäsenmäärä kipusi ensi kertaa yli kuuden sadan, mukaan tulee muutama tuttukin lisää, tervetuloa!

Ilta oli muutenkin mukava, keskustelut kiinnostavia ja seura erinomaista. Keväällä liitto kyseli jäsenistöltään tyytyväisyyttä kustantajiin. Itselläni on ollut hyvä onni kuulua tyytyväiseen kolmannekseen, joista merkittävä osa on nimenomaan ns. keskisuurien kustantajien kirjailijoita. (Like lasketaan keskisuureksi, vaikka se onkin ison Otavan omistama.) Minulle ei ole käynyt niin, ettei puheluihini tai sähköposteihini vastattaisi. Asiat on sovittu hyvässä hengessä ja hoidettu parhaan mukaan. Kirjojani on jopa markkinoitu.

Kyselyn kiinnostavaan antiin kuului kovin monien kirjailijoiden vilpitön huoli kustannustoimittajansa jaksamisesta, jopa mielenterveydestä.

Kustannustoimittaja on hankalassa raossa. Kirjailija suhtautuu häneen toisaalta kustantamon ja kirjabisneksen edustajana, mutta toisaalta, hyvin usein, myös luottoystävänä, ateljeekriitikkona ja itsensä edustajana kustantamon ja kirjabisneksen suuntaan. Kustantamolle kustannustoimittaja on laadunvalvoja, raaka-ainehankkija ja kustantamon edustaja alihankkijoiden suuntaan. Kustannusalalla on näinä aikoina kylmä rinki intiimin kehonosansa ympärillä, eihän kukaan tiedä miten koko alalle käy lähivuosien myllerryksissä e-kirjoineen, piratismeineen ja muine uhkineen. Tästä(kin) syystä talojen johtoon on haalittu kaiken maailman johtajuudenottajia, joilla saattaa olla kohtuullisen hyvä käsitys kulujen kurissapidosta mutta ei välttämättä lainkaan kokemusta tai ymmärrystä kirjallisen alan erityispiirteitä kohtaan.

Suurin osa kustannustoimittajista on tullut alalle siksi, että he välittävät kirjallisuudesta ja kirjailijoista. Kovin usein he joutuvat kokemaan kamppailevansa sekä kirjailijoita (ja kääntäjiä) että omaa työnantajaansa vastaan. Aika kuluu kaikkeen muuhun kuin siihen, mitä varten he ovat tulleet alalle, ja silloin kun on edes mahdollisuutta toimittaa kirjailijan tekstiä, sen kanssa on kovin usein niin paha kiire ettei mahdollisuuksia ole muuhun kuin Wordin (tms.) automaattioikoluvun missaamien lyöntivirheiden korjaamiseen. Oleellisemmat asiat – kirjan rakenne, tyylilliset seikat, tekstin välittämä viesti – jäävät kokonaan käsittelemättä, kun rahkeet eivät riitä. Jotta ne riittäisivät edes siihen mitä on ehdottoman pakko tehdä, vähäisemmät tekijät – kuten perhe, puoliso, läheiset, mahdolliset harrastukset, mielen ja ruumiin terveys – joutuvat väistymään kerran toisensa jälkeen. Jos eivät väisty, antaa työnantaja ymmärtää, sinua ei talossa tarvita. Niin moni talo leikkaa jo valmiiksi stressaantunutta ja ylityöllistettyä henkilökuntaansa entistäkin voimattomammaksi, mutta vaatii tuotantomääriä pysymään vähintäänkin entisenlaisina, ja mieluiten isompinakin (ainakin myynnin suhteen).

Yhä useammin kustannustoimittaja joutuu sitä paitsi toimimaan kirjailijan ja kustantamon välikätenä olematta edes kustantamon palkkalistoilla. Tämäkin ala on joutunut muodikkaan ulkoistususkonnon kiihkomielisten kannattajien  kouriin ja yhä useammin ”toimittaja” on pikkupalkkiolla värvätty kirjallisuuden opiskelija tai freelanceri. Silloin kirjailijan tai kääntäjän on turha toivoakaan mitään muuta kuin vähän Wordia parempaa oikolukua.

Siinäkin mielessä minulla on käynyt ns. mieletön munkki. Itse olen saanut Stellalta, Peteltä ja Artsilta pätevää ja kriittistä palautetta isommistakin asioista kuin oikolukukorjauksista. Kiitoksia, että olette jaksaneet!

Cathy × 3

·

En ole välttämättä mikään suunnaton trilogioiden ystävä. Numerolle kolme on sf-piireissä annettu aivan liikaa myyttisiä hyvyysulottuvuuksia minun makuuni – ajatellaanpa vaikka Asimovin Säätiö-trilogiaa, joka ei alunperin edes ollut trilogia, vaan Oswald Spenglerin Länsimaiden perikadosta ja Arnold J. Toynbeen A Study of Historysta perustajatuksensa lainannut pitkäksi venähtänyt pitkäksi venähtäneiden novellien sarja.

Sean Stewartin, Jordan Weissmanin ja Cathy Briggsin Cathy-nuortenkirjasarjasta tuli yhtä kaikki trilogia. Se oli sentään alun alkaenkin (ymmärtääkseni) tarkoitettukin trilogiaksi.

Cathy-trilogia

Minä tunnetusti suomensin ensimmäiset kaksi osaa, Cathyn kirjan ja Cathyn avaimen, ja olisin suomentanut kolmannenkin, elle hanke olisi ollut aikataulullisesti täysin mahdoton. Leena Perttula on suomentanut Cathyn sormuksen oikein hyvin. Tarinan loppu kiinnosti minuakin sen verran, että hankin teoksen käsiini.

Joissakin kriitiikeissä Cathyn avainta on pidetty pettymyksenä Cathyn kirjan jälkeen, ja jos sitä ajattelee itsenäisenä jatko-osana, se varmaankin sellainen myös on. Itse arvasin kyllä jo käännösvaiheessa, ettei tarina tähän pääty, ja Sean vahvisti asian kun kysyin. Trilogioiden kakkososat ovat usein vähän hankalia tapauksia: ykkönen menee hyvällä alkuvauhdilla, eräänlaisena teaserina, kakkosessa hommaa pitää sitten syventää ja kehittää ja valmistautua loppuhuipennukseen, joka on kuitenkin vuorossa vasta seuraavassa kirjassa. Niinpä kakkososissa mikään ei ratkea.

Cathyn sormuksessa asiat ratkeavat, ainakin toistaiseksi, jossakin mielessä yllättävästi, jossakin mielessä ennalta arvattavastikin ja, nuortenkirjaksi, jossain mielessä jopa yllättävän surumielisesti. Cathyn maailma näyttäisi palautuvan joissakin suhteissa sellaiseksi kuin sen olisi pitänyt olla, mutta joissakin suhteissa mikään ei ole ennallaan – eräiden keskeisten henkilöiden osalta perin lopullisella tavalla. Kaikkia lankoja ei keritä auki ja jotkut asiat jäävät hyvinkin epäselviksi, jopa muutamien kirjan (kovasti mainostettujen) nettilinkkien vilkaisun jälkeen.

Eniten minua häiritsee kerrontatyylin muuttuminen kirjasarjan mittaan tavanomaisemmaksi. Ykkönen oli likipitäen uskottavaa teinin (jokseenkin) reaaliaikaisesti pitämää läppäripäiväkirjaa chattailulla ja muulla sälällä täydennettynä, mutta kakkonen oli jo jotakuinkin suoraa minäkerrontaa. Kolmonen on pelkästään sitä. Cathyn sivunreunamerkinnät ja -piirrokset ovat sentään mukana.

Kaiken kaikkiaan erinomainen lukukokemus (ja suomennoskokemus!) myös ei-kohderyhmäläiselle.

Pois käsistä, pois mielestä

·

Nick Hornbyn romaanin Juliet, Naked suomennoskäsikirjoitus lähti viime yön pikkutunneilla sähköpostitse kaukaiselle Bulevardille ja kustannustoimittajan asiantunteviin käsiin. Suomennos ilmestynee vasta ensi vuoden puolella, joten kestänee hyvän tovin, ennen kuin hän lähettää minulle korjausmerkein koristelemansa printin. Hyvä niin: oman tekstinsä puutteet ja säätämisen paikat näkee paremmin, kun edellisestä vilkaisusta on kulunut vähän (enemmän) aikaa.

Tykkäsin kovasti kirjasta ja toivon, että sen tunnelma välittyy käännöksessä. Työvaiheena Julietin kääntäminen on tuntunut suorastaan kummalliselta. Missään vaiheessa ei nimittäin tullut kiire. Näin oli tietysti tarkoituskin. Viime syksy kului puolinaisessa paniikissa paukkuvien deadlinejen ja muiden velvoitteiden osalta, joten nyt on ollut vallan mukavaa olla tekemättä kaksitoistatuntisia työpäiviä. Tarkoitus on jatkaa samaan, rauhallisempaan tahtiin myös seuraavan käännöshankkeen, Giles Miltonin According to Arnoldin työstämisessä.

Ennen kuin rupean ns. tosissani töihin, koetan jollakin tapaa edistää myös paria omaa, pienempää tekstiprojektia, jotka ovat pyörineet pitkään mielessä. Pikku hiljaa pitäisi myös ruveta käymään läpi Muurahaispuun taustamateriaalia, mutta en aio (vielä) stressautua asian suhteen. Huomasin hyllyssäni äidin kirjastosta poimittuja kirjoja, joihin olisi syytä tutustua myös, aikaisemmin valittujen lähdeteosten ohella. Erään kirjassa paljon puheena olevan (edesmenneen) henkilön ajattelua saattaisi auttaa hahmottamaan esimerkiksi Olavi Paavolaisen Ristin ja hakaristin sekä Synkän yksinpuhelun lukeminen.

Koetan myös vähitellen oppia taas tykkäämään järjestötoiminnasta. Viime syksyn jäljiltä kokouksissa käyminen on tuntunut puurtamiselta: silloin piipahdus parin tunnin palaverissa kaukana keskustassa nimittäin verotti vähintään neljä tuntia tehokkaasta työajasta, eikä minulla olisi kiireen keskellä ollut varaa tuhlata niin pitkiä aikoja. Monessakin mielessä työpöydän äärestä edes väkisin irtautuminen teki tietysti hyvääkin. Silti yritän pikku hiljaa vähän supistaa niiden järjestöjen määrää, joissa toimin aktiivisesti hallitus-, johtokunta- tai muussa vastuussa. Olen luultavasti hyödyllisempi, jos resuja on muuhunkin kuin pelkkään kokouksissa käymiseen. Tästä syystä en ole tällä kertaa esimerkiksi menossa Vihreiden puoluekokoukseen, vaikka reissut ovatkin olleet aina mukavia ja antoisia.

Sitä paitsi kesällä on elävän musiikin kuunteluharrastuksen ansiosta  joka tapauksessa tiedossa muitakin muutaman päivän matkoja, Porin lisäksi luultavasti ainakin Tanskaan.

Historian setelien havinaa

·

Tänään on eräänlainen merkkipäivä suomalaisen kirjallisuuden historiassa. Tänään ovat erinäisten kirjailijoiden ja suomentajien tileille kilahtaneet kaikkien aikojen ensimmäiset lainauskorvaukset.

Kuten olen joskus aikaisemminkin todennut, aikaisemmin harhaanjohtavalla ”kirjastokorvaus”-nimellä tunnettu kirjastoapuraha on toisinaan virheellisesti kuviteltu korvaukseksi siitä, että kirjoja lainataan kirjastosta eikä niitä osteta kaupasta (jolloin kirjailijoille ei kerry myöskään niistä rojaltituloja – kääntäjäthän eivät rojalteja saa muutenkaan). Kirjastoapuraha on kuitenkin aivan tavallinen, harkinnanvarainen apuraha, jonka Taiteen keskustoimikunnan kirjastoapurahalautakunta myöntää hakemuksesta. Monille meistä kyseessä on vuoden suurin ja tärkein apuraha: siksi kääntäjät ja kirjailijat ovat normaalin rahattomuutensa lisäksi myös tavattoman hermostuneita aina huhtikuun lopulla odottaessaan, että päätös putoaisi postilaatikkoon ja apuraha kilisisi tilille.

Lainauskorvaus on ihan oikeasti korvaus kirjastolainauksista ja sitä maksetaan lainausmäärien mukaan. Kaikki kirjastot eivät kuitenkaan ole jatkuvassa seurannassa, vaan niistä on valikoitu edustavaksi katsottu joukko, joiden lainausmäärien mukaan rahaa sitten makseskellaan. Kun olemme kerran EU:ssa (ja systeemi on EU:n perujakin), rahaa menee myös ulkomaisille kirjailijoille. (Vastaavasti suomalaiset saavat rahaa ulkomailta.)

Suurista summista ei ole kyse. Vuonna 2007 lainatut kirjoittamani ja suomentamani teokset tuottivat minulle näköjään vähän päälle 109 euroa, kun verot on silpaistu ensin päältä pois. Kirjastoapurahaa olen sentään viime vuosina saanut keskimäärin parisentuhatta euroa suomentajan ominaisuudessa ja nelisentuhatta euroa kirjailijan ominaisuudessa. Sillä on jo ihan oikeasti merkitystä taloudessa, ottaen huomioon että keskimääräisen kirjailijan vuosittaiset kirjoistaan saamat rojalti- ja ennakkotulot ovat parisen tuhatta euroa (mihin minä en ole vielä päässyt) ja keskimääräisen kokeneen ja alalla pitkään olleen kirjallisuuden suomentajankin vuositulot käännöstöistä ovat yleensä reilusti alta kahdenkymmenentuhannen.

Rahan takia alalle ei siis tosiaankaan kannata hinkua.

Mutta lisänä tämäkin rikka rokassa. Hieman kompuroiden käynnistynyt lainauskorvausjärjestelmä yrittää parhaillaan kuroa systeemin kehittelyyn kuluneita vuosia kiinni ja maksaa vuoden 2008 lainauskorvauksetkin jo ennen vuoden loppua, jos olen oikein ymmärtänyt. Tiedossa siis toinenkin satanen. Minne mennään juhlimaan?