Tarkoitus oli kirjoittaa muutama sana Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen asioista, kunhan alustukset ovat ehtineet tapahtuman sivuille. No niin, tänään niin tapahtui, joten voitte lukea ne itse. Erityisesti haluaisin kiinnittää huomiotanne Heikki Aittokosken väkevään ja tehokkaaseen retoriikkaan hänen tekstissään ”Avoin kirje suljetulle piirille”, jonka piirit ovat kolmannen maailman eliittiä, todellisia muurienrakentajia, ja monessakin suhteessa maansa köyhyyden ylläpitäjiä siinä missä kolmannen maailman eliitistä hyötyvät ja heitä hyödyttävät länsimaiset suuryritykset.

Toinen huikea alustus kuultiin sisilialaiselta Davide Enialta. Ei ole oikeastaan mitään väliä, onko hänen isoisästään kertova ”Rytmiä uhmaten” tosi vai ei, se on mielettömän hieno tarina, jota kuunteli henkeään pidätellen, vaikka tavallaan tiesikin lopputuloksen: kysehän oli Daviden isoisästä, joten se antaa ymmärtää jotakin lopputuloksen suhteen.

Davide oli muutenkin mainio tapaus. Häneltä kuultiin sunnuntai-illan ”open mike” -illassa railakasta sisilialaista katutarinointia cuntoa, jonka intensiteetissä ja vimmassa olisi muutamakin asia opittavaa kenelle tahansa räppärille. Tai blueslaulajalle. Tai puheita pitävälle poliitikolle: Olisipa hauska kuulla tuollaista meininkiä eduskunnan puhujapöntöstä…

Itse en alustanut (tälläkään kertaa), osallistuin kyllä parilla kommentilla keskusteluun (joskin erään kerran unohdin puolessa välissä kommenttia mitä minun pitikään sanoa, joten ajatuksenjuoksuni taisi jäädä aika hämäräksi). ”Open mike” -illassa minä kyllä esiinnyin, jo perinteiseen tapaan. Minua pyydettiin etukäteen ottamaan kitara mukaan, mutta niin en tehnyt, vaan lainasin soittopelin illan juontajalta Elia Lennekseltä. Soittamani ja laulamani kappale ”Sininen” meni omasta mielestäni perin epävarmasti, mikä ei sinänsä ollut yllätys: olin tehnyt sen pari viikkoa aikaisemmin ja kokeillut soittaa sitä normaalikitaralla ensi kertaa vasta edellisenä päivänä. Yleisö kuitenkin tykkäsi melkoisesti, ja laulusta tuli kiitosta seuraavina päivinä monilta.*

Yllättävää oli, että tämä suomenkielinen, hiljainen laulu toi minulle yhteistä pohjaa kokouksen virallisen duracellpupun Pola Oloixaracin kanssa. Laulu nimittäin pohjautuu Carl Saganin kirjoitukseen ”Pale Blue Dot” (joka on julkaistu samannimisen kirjan esipuheena ja josta on olemassa myös upea Zen Pencils -sarjakuvaversio), ja seuraavan päivän alustuksessaan Pola kertoi käyneensä nuorena kirjeenvaihtoa NASA:n väen ja ilmeisesti Saganin itsensäkin kanssa.

Polan alustus ”Koodien murtamista vallankumoustyyliin” oli lyhyt referaatti hänen esikoisromaaninsa Kesyttömät teoriat episodista ja kiinnostava ajatuskehitelmä internetistä jatkuvasti muuttuvana tarinana. Johonkin spekulatiivise(hko)n fiktion tyylilajeihin sijoittuva kirja tarttui reissulta mukaan ja menee ehdottomasti luettavien pinon yläkerroksiin.

Monikielisessä kokouksessa ei ollut, kiinnostavaa kyllä, ketään joka olisi puhunut englantia äidinkielenään, vaikka englanti olikin kokouksen lingua franca ainakin vapaa-ajalla. (Alustukset ja alustuksista herännett keskustelut tulkittiin suomeksi, englanniksi ja ranskaksi, siitä kuulokkeet.) Kiinnostavaa kyllä, mukana oli myös monta kirjailijaa, jotka eivät kirjoittaneet äidinkielellään vaan olivat löytäneet työvälineensä kielestä, jonka olivat oppineet (ehkä) vasta aikuisiällään. Esimerkiksi iranilainen Kader Abdolah oli – kehitettyään ensin teinivuosinaan kotitekoisen viittomakielen kuuromykän isänsä kanssa – asunut uudessa kotimaassaan Hollannissa ja opetellut sen kieltä vain muutamia vuosia ennen kuin alkoi julkaista romaaneja hollanniksi ja saada palkintoja, ja nimenomaan parhaiden hollantilaisten kirjojen palkintoja. (Hänenkin alustuksensa oli lumoava ja riemukas, mutta valitettavasti sitä ei ole kokouksen sivuilla julkaistu. Kader oli esityksensä ulkopuolella hiljainen, rauhallinen herrasmies, mutta kun oli hänen vuoronsa puhua, hän otti koko kokousteltan haltuunsa. Upea puhuja!)

Toinen monessa puheessa esille noussut asia oli kirjailijan ulkopuolisuus. Minähän olen omissa teksteissäni jauhanut miltei päähänpinttymäisesti parviälyistä ja laumasieluisuuden loistavuudesta, mutta tunnistan silti itsessäni tunteen ulkopuolisuudesta. Ei niin, että kärsisin siitä että olen sivussa – sellaisiakin kausia on ollut – vaan pikemminkin osaan nauttia tarkkailijan asemasta. Moni meistä tuntui jakavan asenteen, ja samalla nauttivan siitä että kykeni olemaan osa tätä yhteisöä. Sillä eihän kokous ollut pelkkää puhetta, vaan mukaan mahtui myös jalkapalloa, tanssia ja laulua. Kaikki ovat perinteisiä ryhmähengen herättäjiä.

Lahden kansainvälinen kirjailijakokous syntyi 1960-luvulla Mukkulan kartanoon yhdistämään kylmän sodan jakaman maailman kirjailijoita, antamaan heille tilaisuuden tutustumiseen ja ajatustenvaihtoon rennossa ilmapiirissä, puolueettomalla maaperällä. Kylmän sodan pitäisi olla ohi, mutta kaikkien maailman hallitusten mielestä tällainen kansainvälinen kaveeraaminen on yhä liian vaarallista heidän kansalaisilleen. Valkovenäläinen Vladimir Nekljajev oli kutsuttu kokoukseen ja halusi tulla, mutta hänen maansa despoottinen hallinto ei antanut matkustuslupaa.

___
* Tulette kuulemaan laulun baritonikitaralla soitettuna versiona Finnconissa viikon päästä perjantaina, ja siellä pitäisi olla myös myynnissä Studio Yrttimaa -levy, jolta kappale löytyy kymmenen muun sävellykseni joukosta.